fbpx
Kehittymisen seuranta kannattaa!

Kehittymisen seuranta kannattaa!

Kaikilla meillä on tavoitteita omien harrastustemme suhteen. Seuraatko sinä, että saat aikaan tuloksia? Tiedätkö, että kehittymisen seuranta kannattaa!

Tavoite voi liittyä puhtaasti peilikuvaan ja siihen mitä peilistä näkee. Painonpudotus, lihasmassan kasvatus, puhtaasti vahvempi maastaveto tulos jne.

Jokainen treenaaja tekee kuntosalilla töitä omien tavoitteidensa eteen.

Aina, kun harjoitteluun liittyy päämäärä johon pyritään, voidaan puhua tavoitteellisesta treenaamisesta.

Jotta tavoite on mahdollista saavuttaa on harjoittelun oltava aina suunnitelmallista. Tavoitteita pitää pystyä seuraamaan eri mittareiden kautta.

Jos treenaaminen on epämääräistä, ilman suunnitelmaa tapahtuu, et saa niitä tuloksia joita haluaisit saada.

Kehittymisen seuranta – miten seurata omaa kehitystään?

Kuntotestit

Kuntotestit ovat selkeä tapa nähdä kunnon ja suorituskyvyn kehitys konkreettisesti. Kuntoa kannattaa seurata sillä osa-alueella johon haluaa kehitystä.

Esimerkiksi jos tavoitteena on saada enemmän rautaa maastavedossa tulee mitata voiman kehitystä maastavedossa. Tavoite määrittää kehityksessä käytettävät mittarit.

Kokonaisuus on kuitenkin tärkeä osa kehityksessä joten kannattaa miettiä miten kehon muutkin osa-alueet kehittyvät ja voima kehittyy muidenkin liikkeiden, lihasryhmien osalta.

Mittanauha

Jos tavoitteenasi on lihaksikkaampi vartalo, niin lihaksen poikkipinta-ala saa kasvaa suuremmaksi. Esimerkiksi hauiksen ympärysmitta, kun kehittyy tietää, että keho on saanut lisää samalla lihasmassaa. Samalla vielä, kun vyötärön ympärys ei pääse kasvamaan (peilikuva kovenee) niin suunta on oikea.

Lihaskunnon mittareita

Maastaveto, penkkipunnerrus, jalkakyykky 1 toiston maksimi ja tulosten yhteen laskettu mittaaminen. Esimerkiksi maastaveto 150kg + penkki 100kg ja kyykky 120kg, yhteensä 370kg. Sitten järkevällä ohjelmalla ja ohjelmoinnilla voi tulokset mitata uudellen jo kk kuluttua ja katsoa paljon nyt lähtee rautaa liikkeelle.

Toistomaksimit

Painoa 100kg penkkipunnerrukseen. Mikä on penkki maksimi toistojen suhteen? Eli testaa montako toistoa menee? Harjoita sitten kehitettävää liikettä ja kehitä lisää voimaa. Mittaa sama tulos kuukauden kuluttua uudelleen samalla painolla. Onko tapahtunut toistoissa parannusta?

Harjoitusohjelman tuottama kehitys

Nouseeko sarjapainot progressiivisesti treenijakson aikana ja, kun nousee missä kaikissa liikeissä ja millä kehon osa-alueissa tapahtuu parannusta? Mittaa kehittymistä kaikissa liikkeissä ja seuraa miten edistyt viikkojen kuluessa.

Harjoituspäiväkirja

Kuinka moni pitää treenipäiväkirjaa seuratakseen salilla tapahtuvaa kehitystä?

Hyvä tapa seurata kehittymistä ja sitä eteneekö oikeaan vai väärään suuntaan on pitää kirjanpitoa harjoittelusta. Kirjanpidosta näkee sitten mitä liikkeitä on tehnyt, montako sarjaa, toistot, käytetty kuorma ja voi kirjata myös omia fiiliksiään.

Vastaavasti jos treenit ovat meillä oman muistimme varassa ja käytetyt painot, niin eipä sitä kukaan muista mitä on tehnyt viikko sitten maanantaina treenissä tai harjoitusohjelman alussa.

Toki sitä voi treenata summan mutikassa fiilis pohjalta, mutta kehitys ei ole samanlaista, että siihen panostaa kunnolla seurannan kautta.

Treenipäiväkirja pitää kaiken tehdyn myös samojen kansien välissä. Näkee eri treenijaksot, viikot, harjoitukset jne. Tarvittaessa sitten voi palata kirjanpidon pariin ja tehdä myös omia analyysejään harjoittelussa edistymisestä.

Kaikki seuranta myös lisää motivaatiota, kun näkee sitä kautta oman kehityksen. Joskus voi tuntua, että tuleeko niitä tuloksia. Kuitenkin palaamalla vaikka 6 kk taaksepäin ja katsomalla paljonko rautaa liikkui jalkakyykyssä ja mitä on nyt tangossa voi jopa yllättyä.

Seuraa siksi kehittymistäsi!

Jos tykkäsit tekstistä, jaa se ihmeessä. Voit myös vapaasti kommentoida!

Oletko jo tutustunut maksuttomiin oppaisiini? Jos, et niin pika pikaa lataamaan alla olevista linkeistä!

Paina ja lataa tästä!

Paina ja lataa tästä!

Tsekkaa palveluni tästä… PALVELUT

Saliharjoittelun suunnittelu – 8 tärkeää asiaa!

Saliharjoittelun suunnittelu – 8 tärkeää asiaa!

Saliharjoittelun suunnittelu

Moni voi pitää salitreenaamista helppona ja yksinkertaisena liikuntamuotona. Asia ei ole kuitenkaan niin! Tässä artikkelissa on 8 tärkeä asiaa – saliharjoittelun suunnittelusta.

Eikös se riitä, että ottaa painot käsiinsä ja alkaa heilutella niitä ees ja taas. Eikös se hauis kasva sillä tavalla ihan tuosta noin vain? Mitäs jos etsisin jonkun valmiin treeniohjelman netistä, jota lähtisin kokeilemaan? Niitähän on netti pullollaan ties vaikka millaisia valmennuksia.

No asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Liikunnassa yleensäkkin, kuten myös saliharjoittelussa kannattaa olla aina suunnitelma, syyt liikunnalle ja tavoite kaikelle tekemiselle.

Saliharjoittelun suunnittelu vie eteenpäin ja antaa tuloksia. Ei tehdä asioita summanmutikassa vähän sinne päin. Toki sekin voi riittää jollekin ja liikunnan tuottama ilo, mutta ilman punaista lankaa ei pääse kyllä pitkälle.

Lisäksi kerta on intoa treenata, niin miksei sitä samalla ajalla ja vaivalla tekisi kunnolla sekä niin että se tuottaisi myös tuloksia?

Saliharjoittelun suunnittelu – Mitä huomioida?

1. Tavoitteet

Kaikessa treenaamisessa on hyvä olla mukana aina tavoite. Olipa se sitten se, että haluat polttaa rasvaa, kehittää lisää lihaksia, parantaa liikkuvuutta, lisätä voimaa ja suorituskykyä, antaa virtaa arkeen, tuoda vastapainon passiiviselle muulle elämälle jne.

Tavoitteen selvittäminen on tärkeää, jotta se punainen lanka harjoittelua varten löytyy ja voi myös miettiä sitten miten usein ja kuinka paljon annosteltuna treeniä viikossa – kuukaudessa on järkevää omalle kohdalle.

2. Aikaisempi liikunnallinen tausta ja nykyinen malli harjoitella

Miten olet aikaisemmin liikkunut? Millainen liikunnallinen tausta sinulla on? Oletko aivan lähtö tekijöissä, vai jo treenannut jo jonkin aikaa, mutta junnaat paikallaan harjoittelussa?

Yleensä jos on jotain liikunnallista taustaa se hyödyttää myös saliharjoittelussa aikaisemman liikunta kokemuksen kautta. Liikehallinta, motoriikka, kehonhallinta voi olla sujuvaa ja salilla liikkeet sujuvat heti kättelyssä paremmin. Lihaskuntokin voi olla jo hyvällä tasolla lähtötilanteessa.

Jos taas junnaat paikallaan kehittymisen suhteen, niin treenaatko mahdollisesti liikaa tällä hetkellä? Mahdollisesti alipalaudut harjoittelusta tai etkö ole muistanut päivittää harjoitusohjelmaasi riittävän usein?

3. Mikä lähtökuntosi on?

Mikä lähtötilanteesi on? Oletko enemmän sohvaperuna vai oletko aktiivisesti treenaaja? Jos et ole aikaisemmin juurikaan treenannut tai olet käynyt salilla harvakseltaan, niin järjenkin pitäisi se jo sanoa, että liian kovaa, liian usein ja liian raskaasti ei kannata lähteä asioita toteuttamaan. Joskus se riittää jo tavoitteeksi, että saa itsensä sohvalta ylös ja liikkeelle. Sekin on askel parempaan päin.

Hyvä on muistaa, että vain harvojen tulee muutenkaan treenata kuin kilpaurheilijat. Vähempi kun riittää antamaan tuloksia, jos sen vähän vain osaa käyttää hyödykseen tehokkaasti.

4. Geneettiset tekijät

Sanotaan, että treenaamisessa pitäisi olla pitkäjänteisyyttä, sillä tulokset eivät hetkessä näy. Kuitenkin jos olet aloittelija tai sinulla ei vielä ole paljonkaan treenitaustaa, niin tuloksia tulee fiksulla tekemisellä ällisyttävän nopeasti ja näkyviä tuloksia jopa 2 viikon aikana.

Vastaavasti jos on treenitaustaa ja olet junnannut samalla 4 jakoisella ohjelmalla vuodesta toiseen ja tehnyt vakiona 3 sarjaa ja 6-15 toistoa välillä, niin jo muuttamalla ohjelman jakoisuutta voit edistää kehittymistä. Kuitenkin se miten nopeaa kehitys on, riippuu paljon geneettisistä ominaisuuksista. Toiset vain saavat nopeammin aikaan tuloksia kuin toiset.

5. Sukupuoli

Sukupuolella ei ole hirveää merkitystä, kun miettii treenaamista ja kehittymistä. Olitpa sitten mies tai nainen, niin sama työ se on tehtävä jos haluaa saada aikaan tuloksia tavoitteesta riippumatta.

Joskus kuulee naisten suusta, että ei halua sitten niitä isoja lihaksia. Niiden kehittyminen vaatii kuitenkin usein vuosien työn ja systeemmattista harjoittelua, aivan kuten miestenkin kohdalla. Pelko naisilla siitä, että kehittääkö joku ohjelma liikaa lihasmassaa on siksi usein turha.

6. Terveydentila ja mahdolliset rajoitteet

Selkä kipeä, lonkankoukistajat kireällä, polvia särkee, olkapäihin pistää tmv. No, eikun tekemään kovia maastavetoja, kyykkyjä ja kovia penkkipunnerruksia. EI!

Liike on lääke, kun sitä annostelee oikein ja tekee itselleen sopivia fiksuja harjoitteita. Vastaavasti tekemällä liikkeitä väärällä tekniikalla, voit särkeä itsesi vieläkin pahemmin ja altistaa itsesi loukkaantumisille.

Korkea verenpaine, diabetes, sydän- ja verisuoni sairauksia, nekin on syytä ottaa huomioon harjoitusohjelmaa mietittäessä. Myös raskaus ja siitä palautuminen vaikuttaa harjoitteluun ja millaista treeniä on fiksua tehdä.

Siksi saliohjelmaa mietittäessä on tärkeää miettiä oma sen hetkinen terveydentila ja mahdolliset fyysiset rajoitteet, jos niitä on.

7. Arjen kokonaiskuormitus ja palautuminen

Onko arki stressaavaa, kiire painaa jatkuvasti niskaan, on paineita, huolia jne? Treenaaminen voi jo itsessään olla hyvin kuormittavaa. Stressiä stressin päälle ei voi olla tavoite, vaan ennemmin ulos stressistä.

Rääkkitreeni ja kovat monijakoiset ohjelmat erikoistekniikoiden kanssa eivät ole tällöin sinun juttusi, vaan rennompi ote saliharjoittelua kohtaan kuten vaikkapa koko kehoa kokonaisvaltaisesti kuormittavaa lihaskuntotreeniä 2 – 3 kertaa viikossa. Eikä ahnehdi kaikkia maailman liikkeitä mukaan ohjelmaansa.

8. Kehityksen mahdollistava ympäristö (uni, stressi, ravinto jne)

Pelkkä hyvä treeniohjelma ei riitä antamaan kehitystä. Täytyy huolehtia myös muista elämän tärkeistä osa-alueista, että ne ovat myös kunnossa ja tasapainossa. Näitä ovat muun muassa se, että lepää riittävästi, nukkuu riittävän pitkät yöunet, ravinto vastaa tavoitetta ja syödään riittävästi omaan kulutukseen nähden sekä pyritään elämään suhteellisen stressitöntä elämää, jos se vain suinkin on mahdollista.

Kirjoittaja on Antti Rossi Personal trainer ja ravintovalmentaja.

Tutustu palveluihini lisää TÄSTÄ

Miksi käyt kuntosalilla?

Miksi käyt kuntosalilla?

Miksi käyt kuntosalilla?

Onko kuntosali tuttu? Käytkö sinä kuntosalilla? Mikä on tavoitteesi kuntosalilla käymisen suhteen? Mikä saa sinut liikkeelle ja motivoi liikkumaan?

Salilla käymisen suhteen on olemassa hyvin monia erilaisia tavoitteita, kuten on myös salilla kävijöitä. Kaikki eivät halua suinkaan bodata ja isommat lihakset eivät ole monelle se tavoite. Tavoite voi liittyä esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Halutaan voida paremmin, edistää omaa hyvinvointia ja pitää sitä kautta huolta fyysisestä kunnosta joka edelleen edistää ja ylläpitää terveyttä.

Tavoitteesi voi olla kyllä myös sitten puhtaasti kehonmuokkaus, ”bodaus”. Haluat olla lihaksikkaampi versio itsestäsi ja trimmata itseäsi. Kasvattaa isommat lihakset.

Yksi tavoite voi olla puhtaasti että olisi vahvempi. Nostaa mahdollisimman paljon rautaa, vaikkapa maastavedossa tai sitten kuntosaliharjoittelu tukee suorituskyvyn kehittymistä ja toimii osana muuta urheilua.

Tavoite voi liittyä kuntouttavaan harjoitteluun, joka tähtää jonkin vaivan tai vamman kuntoutukseen.

Useat käyvät salilla myös painonhallinnan ja painonpudotuksen takia. Halutaan polttaa rasvaa, kiinteytyä. Sekin onnistuu hyvin lihaskuntotreenin avulla. Kuntosali

Toiset saat menevät salille siksi, että halutaan saada ajatukset irti arjen muista ympyröistä ja tuulettaa omaa päätään. Saliharjoittelu toimii tällöin hyvin stressin ”höyryjen” purun välineenä

Tavoitteita voi toki olla muitakin. Olipa se sitten mitä tahansa, niin tavoite määrittää aina syyt sille miksi liikut. Se vaikuttaa myös harjoittelun kulkuun, suunnitteluun, toteutukseen, liikkeiden valintaan, sarja ja toisto määriin, palautumisaikoihin, treeni kertojen määrään jne.

Tavoite salilla käymiseen on siksi aina hyvä olla olemassa,  ja jos ei ole niin mieti edellä mainitun perusteella omia syitä saliharjoittelun suhteen. Sitä kautta sitoudut liikuntaa kohtaan ja se motivoi sinua eteenpäin.

Tsemppiä treeniin kaikille ja nähdään kuntosalilla!

Katso myös PALVELUT ja muista myös ilmainen treeniohjelma naisille ja oppaat! 

Paina ja lataa tästä! Paina ja lataa tästä!

Paina ja lataa tästä!

Lisää tekstejä, jotka voivat kiinnostaa sinua: 

https://www.anttirossi.fi/nain-treenaat-pyoreat-pakarat/

Lihasmassa 10kg lisää ja voimatasot ylös.

Lihasmassa 10kg lisää ja voimatasot ylös.

Lihasmassa 10kg lisää ja voimaa! 

Aloitin valmennuksen 2016 loppukesästä. Olin käynyt kyllä salilla jo jonkun aikaa ja tietoa treenaamisesta oli ja on edelleen kohtuu paljon, mutta kuitenkin oma treenaaminen oli vailla sitä punaista lankaa eikä haluamani tuloksia omalla treenillä tullut. Halusin saada ammattilaiselta apua säännölliseen, nousujohteiseen treenaamiseen sekä voimatasojen ja lihasten kasvuun. Antin valmennuksessa Lihasmassa 10kg lisää ja voimaakin tuli!

Syöminenkin oli ennen valmennusta liian vähäistä, joten ravinto puoleenkin halusin saada neuvoja. Heti valmennuksen alkaessa teimme selvät suunnitelmat, lisää treeniä ja ruokaa – maltillisesti eteenpäin. Valmentajan kanssa käytiin läpi kaikki liikkeet ennen valmennuksen aloittamista. Tämä antaa turvallisen ja luottavaisen olon.

Myös vaihtoehtoliikkeitä on tarjolla jos joku liike ei sovi juuri sillä hetkellä tilanteeseen ja tuottaa vaikka kipua. Nyt kun takana on n. 1½ vuotta valmennusta niin en ehkä voisi kuvitella olevani ilman sitä. Kertaakaan valmennuksen aikana minulle ei ole tullut tunnetta että minun olisi pakko tehdä jotain. Jokaisen treenin olen tehnyt intohimosta, en pakosta. Itselläni on tavoitteet korkealla ja jatkan edelleen kohti niitä päättäväisesti eteenpäin..

Jos aiot ottaa pt:n, on tärkeää ensin miettiä ne syyt miksi. Jos et ole valmis sitoutumaan treeneihin tai valmennukseen, mieti kaksi kertaa. Ei pt:tä kannata ottaa vain koska se on IN, jos sinulla on omat konkreettiset tavoitteet ja olet motivoitunut tekemiseen niin sitten pt:n valmennus voi olla järkevää.

HUIKEITA TULOKSIA

Mitä itse sitten olen saanut valmennuksessa tähän asti? Tuloksia on tullut ja peilistä katsoo kirjaimellisesti eri ihminen kuin ennen valmennusta. Lihasmassaa on tullut lisää 1,5 vuoden aikana reilut +10kg lisää. Voimatasot ovat myös nousseet aivan hirveästi ja lähes kaikissa liikkeissä jopa +100% ja tätäkin enemmän.

Olen saanut valmennuksesta paljon enemmän kuin ajattelin, aluksi tavoitteena oli saada lisää voimaa ja säännöllistää ruokailuja. Nämä tavoitteet on saavutettu mutta valmennus on antanut myös paljon lisää itsevarmuutta, ahaa-elämyksiä, olen oppinut kuuntelemaan itseäni enemmän, energiatasot ovat nousseet ja tärkeimpänä kokonaisvaltainen hyvinvointi on lisääntynyt. Valmennuksessa oleminen vaatii sitoutumista. Se vaatii aikaa, eikä niitä pysyviä tuloksia synny parissa kuukaudessa. Valmennuksessa oleminen on myös osaltaan elämäntapamuutos ja PT saa myös ajattelemaan asioita eri tavalla. Sinun on itse oltava valmis myös muuttamaan omia ajatuksia ja tekemisiä. Tämän opin itse myös valmennuksen aikana.

Enni Pääkkönen!

Katso myös PALVELUT ja muista myös ilmainen treeniohjelma naisille ja oppaat! 

Paina ja lataa tästä! Paina ja lataa tästä!

Paina ja lataa tästä!

Lisää tekstejä, jotka voivat kiinnostaa sinua: 

Miten laatia treenisohjelma? Osa 1. 

Minut löydät myös facebookista

Facebook

Instagram

http://instagram.com/ptanttirossi

 

PtAntin Fitness ruokavalio

PtAntin Fitness ruokavalio

Tämä fitness ruokavalio on tarkoitettu erityisesti kuntosalilla aktiivisesti treenaavalle naiselle, jonka tavoitteena on kehonmuokkaus. Tämä esimerkki ruokavalio naiselle, sopii kyllä kenelle tahansa, vaikka ensimmäiseksi rasvanpoltto kokeiluksikin.

Saman tyyppisellä esimerkki ruokavaliolla 75kg nainen on polttanut rasvaa  -10kg pois, eli 65kg. Käymällä lisäksi pari kertaa viikossa kuntosalilla sekä lenkillä noin 2 kertaa viikossa tunnin ajan.

Saman tyyppistä ruokavaliota voi käyttää myös lihasmassaa kasvatettaessa. Tällöin pitää vain syödä hieman enemmän.

Ruokavalio

1. Aamupala

1/2 prk (100g) raejuusto tai 1/2 prk (125 g) maitorahka

1-1,5dl kaurahiutale (elovena tai 4- viljan hiutale)

1dl marjoja (mansikka, mustikka tai vadelma tai kaikkia sekaisin)

1rkl siemeniä, pähkinöitä tai 1rkl öljyä

2. Lounas

100g kanaa, kalaa, lihaa tai tofua

0,5dl (40g) riisiä / pastaa tai 2kpl perunaa

reilu annos  salaattia joka kasattu mielen mukaan

loraus oliiviöljyä salaattiin

(huom: suosi vähärasvaisia lihatuotteita)

3. Välipala

1prk maitorahka

1dl marjoja tai vastaavasti hedelmä (ei kuitenkaan banaania)

pieni kourallinen pähkinöitä n. 25g

4. Palautumisjuoma

1 mitta heraproteiini

1kpl banaani tai muu isompi hedelmä

5. Päivällinen

100g lihaa, kalaa, kanaa tai tofua

0,5dl riisiä, pastaa tai 2kpl perunoita

reilu salaatti joka kasattu mielen mukaan

loraus oliiviöljyä salaattiin

(huom: suosi vähärasvaisia lihatuotteita)

6. Iltapala

1/2 prk (100g) raejuusto tai 1/2 prk (125g) maitorahka

tai: 3 munan munakas: 2 kokonaista kananmunaa + 1 munan valkuainen

1/2 kpl avocado tai 2rkl pähkinöitä jos syöt raejuustoa tai maitorahkaa

Syö illalla lisäksi pieni kulhollinen salaattia

Ravintoarvot: 

Treenipäivät / Lepopäivät

1700kcal                 1500kcal

Proteiinit 143g         proteiinit 120g

Hiilihydraatit 138g  hiilihydraatit 115g

Rasva 64g              rasva 62g

OHJE:
  • Syö kuusi ateriaa treenipäivinä: Aamiainen, lounas, välipala, palautumisjuoma, päivällinen ja iltapala. Kun et harjoittele jätä tällöin palautumisjuoma pois ja syö vain viisi ateriaa.
  • Pyri syömään tasaisesti 3-4 tunnin välein. Näin huolehdit siitä, että kehollasi on jatkuvasti energiaa käytössään, etkä tule aterioiden välillä liian nälkäiseksi. Tämä auttaa samalla sinua vastustamaan herkkujen houkutuksia.
  • Syö jokaisella aterialla jotain proteiinipitoista. Kanaa, lihaa, kalaa, rahkaa, raejuustoa sekä kananmunia. Näin turvaat riittävän proteiinien saannin ja tuet lihastesi kehitystä.
  • Syö jokaisella aterialla myös sopivasti hiilihydraatteja. Suosi täysjyvätuotteita, hedelmiä, marjoja ja kasviksia. Hiilihydraattien avulla jaksat harjoitella tehokkaasti ja elimistölläsi on jatkuvasti sopivasti energiaa käytössään. Lisäksi tuet aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa.
  • Huolehdi myös riittävästi rasvan saamisesta! Rasva pitää hormonit hyrräämässä ja samalla tukee kilpirauhasen toimintaa yhdessä hiilihydraattien kanssa. Pyri syömään rasvojakin monipuolisesti ja kiinnitä rasvoissa huomiota niiden laatuun.
  • Käytä ruuan valmistuksessa juoksevia rasvoja, öljyjä kuten rypsi- ja oliiviöljyä sekä pähkinöitä, siemeniä, manteleita ja avocadoa. Pyri syömään myös noin kaksi kertaa viikossa rasvaista kalaa kuten lohta. Lohesta saat myös hyviä rasvahappoja kehosi terveyttä edistämään.
  • Pyri syömään jokaisella ateriallasi vähän vihanneksia. Lounaalla ja päivällisellä syö reippaan kokoinen salaattiannos. Voit kasata salaatin mielesi mukaan. Jos haluat salaattiin lisää makua lorauta 1rkl oliiviöljyä kastikkeeksi tai pari kolme tl omena- tai valkoviinietikkaa.
  • Pyri juomaan päivittäin noin 2-3 litraa vettä. Mausta ruokaasi makusi mukaan. Vältä kuitenkin rasvaisia kastikkeita ja majoneesipohjaisia kastikkeita, koska ne sisältävät runsaasti kaloreita ja suolaa.

Minut löydät myös facebookista

Facebook

Instagram

http://instagram.com/ptanttirossi

Pepputreeni – Pakarat kuntoon näin!

PEPPUTREENI JA PAKARAT KUNTOON

Paljon tulee naisilta kyselyjä ja toki miehiltäkin, hyvästä pakaratreenistä kuntosalille. Tämähän ei ole mikään ihme? Kukapa ei haluaisi saada itselleen näyttävää Jennifer Lopez peppua. (Huom: Jennifer tuli nyt ensimmäisenä mieleen 😉 Millainen on sitten hyvä pepputreeni ja kehittää?

Yksilölliset tekijät sekä tavoitteet ratkaisevat lopulta kuinka pakaroita ja takaketjun voimallisia lihaksia kannattaa alkaa treenaamaan. Joku voi haluta peppuunsa enemmän muotoja.

Toinen voi taas haluta mahtua pienempiin farkkuihin. Osa taas haluaa voimaa, että selkä pysyy kunnossa ja pakarat hermottavat tehoja irti kunnolla. Oikealla treenaamisella ja ravitsemuksella nämä asiat ovat mahdollisia saavuttaa.

Käydäänpä läpi muutamia hyviä treeniliikkeitä, joilla pakarat saadaan kuntoon! Liikkeissä riittää sitten vaihtoehtoja ja tässä siis vain muutama kova!

Jalkakyykky ja pakarat kuntoon

1. JALKAKYYKKY

Jalkyykky on erinomainen liike kehittämään gluteus maximusta = isoa pakaralihasta. Voit tehdä jalkakyykkyjä joko käsipainoilla, kahvakuulilla tai tangolla.

Tangolla treenattaessa kannattaa pyytää aina joku varmistamaan sarjasi jos käytät isompia painoja. Kyykyissä riittää sitten moneen lähtöön.

On täysin tilanne, tapaus ja tavoite kohtaista mikä eri kyykyistä on se sopivin. Joskus riittää, että vain kyykky kehonpainolla..

Jalkakyykyssä jalkojen leveyttä vaihtelemalla saadaan painopistettä muutettua. Kun siirrät jalat kauemmaksi toisistaan, tunnet liikkeen käyvän enemmän lantioon ja pakaroihin. Pyri kuitenkin säilyttämään tuki liikettä tehtäessä ja, että sinun on luonnollista olla hyvässä ja tukevassa asennossa.

Jalkakyykyissä liikkeen puhtaus on tärkeä. Jos et ole aikaisemmin tehnyt jalkakyykkyjä varmista, että joku tarkistaa tekniikkasi, että teet kyykyt varmasti oikein. Jalkakyykyt voi helposti korvata jalkaprässillä.

Jalkaprässi on huomattavasti turvallisempi ja helpompi käyttää kuin mitä kyykkääminen. Jalkaprässi oikein tehtynä aktivoi tehokkaasti myös isoja pakaralihaksia. Liike on siis pepputreeni aatelia.

Tee tätä liikettä 3 sarjaa 8 – 12 toistoa ja pyri tekemään liike täydellä liikeradalla. Muista myös huilata riittävän pitkään sarjojen välillä.

Jalkojen asentoa säätämällä alemmas ja ylemmäs (ei suinkaan leveämmälle, ”sumo tyylisesti”, saat liikkeen käymään hyvin pakaroihin…)

2. ASKELKYYKKY

Askelkyykky ja sen eri variaatiot ovat toinen loistava harjoitus joka käy erityisesti pakaroiden lihaksiin.

Askelkyykkyjä voidaan tavallisen jalkakyykyn tapaan tehdä joko käsipainoilla, kahvakuulilla tai tangolla.

Askelkyykyt antavat enemmän liikerata vapauksia. Askelkyykkyjä voi tehdä joko paikkaharjoitteluna, kävellen, vuorotahtisesti, sivuttain tai nousemalla penkinpäälle tai miksei yhdellä jalalla ja muutamilla hyvillä ”kikoilla”..

Askelkyykyn tekniikka:

  1. Ota lantion levyinen haara-asento ja pidä tanko / keppi niskassa yläselän lihasten päällä.
  2. Vedä happea sisään ja astu reilu askel eteen, laskeudu suoraan alas ja ponnista siitä takaisin lähtöasentoon – samalla uloshengittäen.
  3. Huomioi, että polvi taipuu suorassa linjassa jalkaterän kanssa ja selkä pysyy ryhdikkäänä.
  4. Pidä katse suunnattuna eteenpäin.
  5. Polvi saa ylittää varvanlinjan, mutta jos polvien kanssa jotain ”probleemaa” huomioi tällöin ettei polvi ylitä varpaiden linjaa!
  6. Voit tehdä kaikki toistot samalle puolelle kerrallaan tai vastaavasti vuorotahtisesti jalkaa vaihtamalla.
  7. Tee tätä liikettä 3 sarjaa 12 – 15 toistoa.

3. PAKARAPOTKUT PENKILTÄ

Tällä liikkeellä saat pakarasi näyttämään hyviltä bikineissä rannalla tai missä tahansa 😉 Liike saa pakarasi ja takareidet polttelemaan ilosta. Liikee vaatii aikaisempaa treenitaustaa sekä kehonhallintaa.

Ensimmäiseksi käy tasapenkille makaamaan mahallesi niin, että lonkkanivel jää penkin reunalle.

Jalat suoraksi ojennettuina lattialle. Varpaat lepäävät kevyesti lattialla. Purista ensin pakarat ja jännitä takareisiäsi. Nosta sitten jalat suoraksi lattialta, kunnes ne ovat samassa tasossa muun vartalosi kanssa.

Lähde koukistamaan tästä asennosta jalkaasi ylöspäin niin, että nostat kantapäätäsi ylös vartalon linjastasi kohti kattoa. Palauta jalka takaisin lähtöasentoon ja toista sama toisella jalalla.

Jatka liikettä näin vuorotahtiin tehtynä. Muista puristaa pakaroita liikkeen aikana. Kokeile tehdä 3 sarjaa 15 – 20 toistoa kummallekkin jalalle.

Aloittelijalle liikkeestä on olemassa kevyempiä versioita. Pakarapotkuja voidaan tehdä myös eri laitteissa ja taljoissa.

Maastaveto tekniikka. Miten tehdä maastaveto?

4. MAASTAVETO

Liike kohdistuu erityisesti pakaroiden, takareisien ja selän pitkiin lihaksiin. Liikkeen alussa ota lantion levyinen haara-asento ja vastaavasti levytangosta hartioiden levyinen myötäote.

Polvet saavat olla reilusti koukussa ja takapuoli sopivan ylhäällä, niin, että selkä on suorassa linjassa. Liikehän ei ole kyykky ja pakarat eivät roiku lattiaa kohden.

Pidä kantapäät kiinni lattiassa ja selkä suorassa koko noston ajan.

Veto lähtee läheltä sääriä, eli tanko on kiinni lähtöasennossa vasten sääriä ja tanko kulkee mahdollisimman lähellä vartaloa. (painopisteen huomioiminen). Kaikki nivelet ojentuvat yhtä aikaisesti (nilkka, polvi ja lonkka).

Purista pakarat yhteen liikkeen loppuvaiheessa. Tee tätä liikettä 3 sarjaa 6-8 toistoa ja huilaa riittävän pitkään sarjoen välissä. Eli noin 2-3 minuuttia. Näin hermosto ja lihaksto palautuu kunnolla ennen seuraavaan sarjaan siirtymistä.

Eikun treenaamaan ja pepputreeni kannattaa muidenkin kuin ulkoisten syiden takia!

Kirjoittaja on personal trainer ja ravintovalmentaja PtAntti

17.01.2017

Tutustu palveluihini TÄSTÄ ja osaan asiakkaideni saamista TULOKSET

Uudempi julkaisu liittyen pakaratreeni

Tavoitteena treenattu peppu ja pakarat?

Lisää maastaveto

Maastaveto kuntoon!

Takaisin etusivu