Asiakastarina: Timon matka kohti timmiä vatsaa

Asiakastarina: Timon matka kohti timmiä vatsaa

Asetetut tavoitteet ja matkan alku

Asiakastarina Timosta: Kun Timo otti yhteyttä ensimmäistä kertaa, oli vuosi vaihtumassa. hänellä oli selkeä tavoite: saavuttaa 82 kg. Eli maltillinen, sanoisinko helppo -5kg rasvanpoltto.

Painoa lähti lopulta -13kg ja nopeammin kuin 6kk aikana. Nyt olemme treenanneet voimaa, vahvistaneet kehoa ja lisänneet arkeen jaksamista. Taattuja ja vahvoja tuloksia – lopulta pienellä vaivalla!

Saada ryhtiä ja intoa treeniä varten. Vatsalihakset näkyviin kuuden kuukauden aikana. Tämän lisäksi hänen toiveinaan oli parantaa yleiskuntoaan, kasvattaa lihasvoimaa ja notkeutta, kiinteytyä, sekä hankkia lisää lihasmassaa.

Timon tavoitteet olivat terveellä, mutta motivoivalla pohjalla. Timolla oli motivaatio ja halu tehdä tarvittava työ niiden saavuttamiseksi.

Timo oli Personal trainer Kuopio valmennuksessa. Olemme nähneet 3-4 kertaa kuukaudessa ja muu aika ollut tapaamisten välillä etävalmennus muodossa. Valmennus on tuottanut todellisia tuloksia!

2 kuukauden painonpudotus tulos
Painonpudotus -2kg ja enemmänkin kuukaudessa.

Matkan varrella kohdatut haasteet

Timon matka ei kuitenkaan ollut täysin mutkaton. Alussa hän kärsi selkävaivoista, jotka vaativat erityistä huomiota. Keskityimme tukilihasten ja keskivartalon vahvistamiseen sekä selkärangan tukemiseen.

Lisäksi teimme tarkkoja korjauksia ryhtiin ja liikemalleihin, mikä johti huomattaviin parannuksiin. Arjessa ja työssä ergonomiaan tehtiin myös muutoksia, kuten säädettävän työpöydän hankinta, jotka tukivat hänen hyvinvointiaan.

Monipuolinen harjoittelu ja liikunnan ilo

Timon harjoittelu on ollut monipuolista ja sisältänyt 4 viikon välein vaihtuvan ohjelmiston. lihaskuntoharjoittelua on tehty pari kertaa viikossa sekä kestävyystreeniä. Talven aikana hän pääsi nauttimaan hiihtämisestä, ja muina aikoina juoksu sekä muu liikunta on ollut osa harjoitusviikkoa.

Timo juoksi säännöllisesti 10 km lenkkejä ja rohkaistui testaamaan itseään myös pidemmillä matkoilla, kuten 15 km lenkeillä. Tämä johtanut siihen, että puolimaraton sujuu leikiten, kuten moni muukin kova suoritus!

Selkäranka, ryhti, syvät vatsalihakset. Core kuntoon. Timmi vatsa

Ravitsemuksen muutos ja terveelliset tottumukset

Timon ruokavalio muuttui matkan varrella merkittävästi. Herkut, jotka ennen houkuttelivat, eivät enää maistu samalla tavalla. Vaikka hän saattaa välillä maistaa palat suklaata tai muuta, se ei tuo enää samaa tyydytystä kuin ennen.

Lisäksi ruokavaliossa on ollut tärkeä huomioida IBS, ärtyvän suolen oireyhtymä. Jollaisen hänelle laadin ja jota olen myös päivittänyt säännöllisesti tulosten saavuttamiseksi.

Terveellisempi ruokavalio on nyt osa hänen elämäntapaansa. Joustavuus syömisessä on myös tärkeää; pizza ja muut satunnaiset irtiotot eivät ole ongelma, kun tasapaino on löytynyt.

Herkut eivät hallitse ja haittaa elämää. Matkalle on mahtunut sopivasti nautiskelua, lomaa, matkoja jne. Eikä mitään ongelmaa.

Paino pysynyt jo 4kk samassa ja tulee myös pysymään pysyvän elämäntapamuutoksen ansiosta. Laihduttajan ruokavalio tuotti tulosta ja nyt olemme palanneet takaisin runsaampaan syömiseen, jo puhtaasti aineenvaihdunnan takia ja koska haluamme lisää lihasta.

PT asiakastarina: Tulokset

Timon saavutukset ovat vaikuttavia. Hänen painonsa putosi peräti 13 kg, mikä ylitti alkuperäisen tavoitteen. Hänen kehonkoostumuksensa on parantunut huomattavasti, ja aiempi ”isävatsa” on vaihtunut kiinteään, timmiin kehoon.

Timo on vahvempi kuin koskaan ja hänen sitoutumisensa harjoitteluun on tuottanut erinomaisia tuloksia.

Kestävyysharjoittelu ja voimaharjoittelu. Vahvoja tuloksia Pt valmennuksessa.

Motivaatio ja jatkuva kehittyminen

Timon matka ei ole vielä päättynyt, vaan hän jatkaa innokkaasti kohti uusia tavoitteita. Hänen motivaationsa on edelleen korkealla ja hän keskittyy nyt pitkäaikaiseen hyvinvointiinsa. Timo on hieno esimerkki siitä, miten sopiva tekeminen ja oikea asenne voivat johtaa merkittäviin tuloksiin ilman kitkaa tai vaivaa.

Timon asiakastarina osoittaa, että sopiva omistautuminen, valmennus ja työ tuottaa haluttuja tuloksia. se saa aikaan merkittäviä muutoksia.

Olipa sinun tavoitteenasi painonpudotus, lihaskunnon parantaminen tai yleinen hyvinvointi, tärkeintä on löytää tasapaino ja pitää motivaatio korkealla.

Timo on hieno esimerkki siitä, että kun päätät tehdä muutoksen – ei ole esteitä mitkä voivat vaikuttaa saavuttamasta tavoitteitasi, tai jos tuntuu siltä, sitten ne vain pitää poistaa edestäsi!

Urheilijan ravintovalmennus ja painonpudotus

Urheilijan ravintovalmennus ja painonpudotus

Urheilijan painonpudotus ja veto -11 kg vain 4 viikossa. Helppoa? On ja ei. Hullua on ja ei. Tavoite kova ja päästä ottelemaan alemmassa painoluokassa ja aikaa ei hukattavaksi. Miten tämä onnistui urheilija ravintovalmennus avulla?

Miten Teemu sai aikaan uskomattomia tuloksia lyhyessä ajassa järkevällä ravintovalmennuksella, oikealla ravinnolla ja kovalla työllä?

Järkevä ja suunniteltu lähestymistapa

Painonpudotus urheilijalle ei ole vain pikadieetti, vaan se on strateginen lähestymistapa, jolla pyritään pääsemään tiettyyn painoluokkaan kilpailua varten. Tämä tarkoittaa, että tavoitteet ovat selkeät ja toimintaan sitoudutaan täysin, etenkin tällaisessa tapauksessa.

Ruokavaliot suunnitellaan tarkasti, jotta saavutetaan halutut tulokset turvallisesti ja tehokkaasti. Lisäksi edistymistä seurataan tiiviisti. Etenkin kisavaiheessa, että punnituksen läpäiseminen onnistuu. Punnituksen jälkeen on tärkeää saada keho palautumaan ja ladata se valmiiksi tulevaa kilpailua varten.

Ravintovalmentaja on paljon asioita, joita huomioida. Ne asiat eivät ole lainkaan yksinkertaisia, jos ei tiedä mitä tekee.

Tässä lyhyessä valmennuksessa teimme räväkän dieetin, koska tavoite oli -11 kg painonpudotus kuukaudessa. Emme olleet kuitenkaan syömättä, koska se ei edistä rasvanpolttoa.

Huolehdimme ravintoaineiden saannista, riittävästä energiansaannista ja sopivista makroravinteiden suhteista. Muuten riskinä on menettää kallisarvoista lihasmassaa ja polttaa lihasproteiinia energiaksi. Lisäksi palautuminen ja fyysinen suorituskyky kärsii, vaikka olisi miten kova pää.

Rutiinit ja Fokus

Rutiinit, jotka perustuvat puhtaasti ravitsemukseen auttavat keskittymään ja saavuttamaan tavoitteet. Tämä sisäinen voima ja kyky ohjata itseään haluttuun pisteeseen on korvaamaton. Teemu on ammattilainen, kokenut ja menestynyt urheilija kansainvälisesti ja Suomen mestarina. Teemu tietää ja on oppinut, että kun mieli ja keho toimivat yhdessä, saavutukset ovat mahdollisia.

Kokemus

Psyykkiset voimavarat voivat vahvistua ja kehittyä siinä missä lihaskin. Omaa mieltä voi kehittää monilla eri tavoilla. Focus, keskittyminen ja tekeminen ovat olleet avainasemassa. Usko tekemiseen ja kyky nähdä onnistumiset auttavat saamaan aikaan kovempia tuloksia.

Urheilijan ravintovalmennus

Oikea ravinto oli ratkaisevassa roolissa tässä prosessissa. Monipuolinen ja tasapainoinen ruokavalio edisti harjoittelua, palautumista ja kehittymistä.

Riittävä proteiinin, hiilihydraattien ja rasvojen saanti on välttämätöntä, jotta keho pystyy suoriutumaan harjoituksista ja palautumaan tehokkaasti. Lisäksi tarvitaan sopivaa ravintoa, että keho luovuttaa rasvaa.

10 kg painonpudotus kuukaudessa, ilman pikadieettiä. Kyllä tämä ei kuitenkaan ollut sellainen pikadieetti mitä moni myy ihmisille tyhjillä lupauksilla. Rasvanpoltto, painonpudotus on mahdollista. Se vaatii tekoja ja johon mukaisuutta tavoitteesta riippumatta. Toimivat ohjeet, koska jokainen ymmärtää, että ei tällaiset tulokset tyhjästä tule.

Kuntoliikkuja, elämäntapamuutos. Se taas ei vaadi tätä lähestysmistapaa. Laihduttajan ruokavalio tulee olla terveellinen, monipuolinen. Tukea arjen jaksamista ja lisätä voimavaroja elämään. Usein vähempi riittää mitä Teemun kohdalla ja pysyvien tulosten rakentaminen on tärkeää pysyvien tulosten kannalta.

Ravintovalmennus

Teemun urheilijan ravintovalmennus tehokkuus osoittaa, kuinka tärkeää on keskittyä oikeaan ravitsemukseen! Terveellinen ruokavalio on ollut tässäkin tapauksessa keskiössä. Laadukas ja tehoas ravintovalmennus antanut jälleen kerran mikä on ollut tavoitteena, eli vahvoja tuloksia ja tavoite on saavutettu. Samalla tuli myös kisamenestystä!

Ota yhteyttä ptanttirossi@gmail.com. Kun tulokset kiinnostavat….

Personal trainer valmennus tuloksia

Personal trainer valmennus tuloksia

Miksi joku palkkaa itselleen Personal trainer ja lähtee mukaan valmennukseen? Lopulta kyse on tuloksista – Esimerkiksi kuten tässä tapauksessa. Siitä, että haluaa saada toimivat ohjeet, tehokkaan avun ja sittenkin saavuttaa itselleen asettaman muutoksen.

Tavoitteet ja matka

Tavoitteet paremmasta kunnosta ja terveydestä ovat monille tärkeitä asioita. Puhumme paremmasta kunnosta ja terveydestä, moni ajattelee ensimmäisenä fyysistä ulkonäköä ja suorituskykyä. On totta, että tavoitteet lihaskuntoon, nopeuteen ja ulkonäköön voivat toimia voimakkaana motivaattorina ja ovat tärkeitä.

Tässä valmennuksessa on kyse ollut paljon enemmän kuin vain liikunnasta ja jokaisen suupalan punnitsemisesta. Valmennukseni on aina muutakin kuin tätä. Koska oma tavoitteeni on luoda pysyvyyttä, jatkuvuutta niiden konkreettisten, näkyvien ja todellisten tulosten lisäksi!

Asiakkaani Tuuli otti yhteyttä tavoitteena parantaa yleistä kuntoa, vähentää rasvaa ja lisätä lihasmassaa. Halusimme myös parantaa liikkuvuutta ja yleistä hyvinvointia. Kiireinen perhearki, ruuhkavuodet, vastuullinen työ ja moni muu asia vaikuttivat valmennuksen suunnitteluun.

Aina on kuitenkin mahdollisuuksia ja keinoja, kun on vain halu ja löytyy syyt vaikuttaa omaan hyvinvointiin.

Tehty työ ja saavutetut tulokset

Valmennuksen alussa teimme kattavan lähtötilanteen arvioinnin, johon kuului arvio nykyisestä arjesta, ravintoanalyysi ja tavoitteiden määrittely. Laadin yksilöllisen harjoitusohjelman ja ravitsemussuunnitelman, jotka tukivat asiakkaan tavoitteita.

Tuuli on osoittanut vahvaa sitoutumista ja päättäväisyyttä. Hän noudatti ohjelmaa tarkasti ja opettelimme kaikki tärkeät asiat, joilla vaikuttaa jaksamiseen, ravintoon ja treenaamiseen. Samalla saimme muutettua elintapoja.

Personal trainer valmennus tulokset puhuvat puolestaan:

  • Paino on pudonnut merkittävästi.
  • Vyötärönympärys on kaventunut.
  • Lihasmassa on kasvanut.
  • Liikkuvuus ja yleinen hyvinvointi ovat parantuneet huomattavasti.
  • Energia lisääntynyt, arjessa jaksaa paremmin
  • Selkä voi paremmin ja on vahva
  • Mieli voi hyvin ja unenlaatu parantunut
  • …sekä paljon muuta!

Nämä tulokset on saavutettu Personal trainer valmennuksen avulla. Valmennuksessa olemme keskittyneet monipuolisiin harjoituksiin, jotka haastavat kehoa eri tavoin ja pitävät mielen virkeänä. Lisäksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota ravitsemukseen, joka tukee harjoittelua ja auttaa palautumisessa.

Asiakas -15 kg hoikempi – Tehokas painonpudotus

Asiakas -15 kg hoikempi – Tehokas painonpudotus

Mitä tulee tietää painonpudotuksesta?

Valmennettavani tavoitteena oli painonpudotus, lisätä hyvinvointia, terveyttä, energiaa arkeen, hyvää mieltä ja tietysti liikunnallisuutta.

Tässä on nähtävillä erään asiakkaani painonseurantaa, eli painonpudotus ”käppyrää”.

Lähtöpaino oli valmennuksen alussa 112kg ja nyt 97,2 kg. Painonpudotus onnistui siis todella hienosti. Paino putosi siis yhteensä -14,8 kg. Mitoissa tapahtui merkittävää muutosta, kun vyötärö kapeni ja rinnan ympärys pieneni yhteensä mielettömät -15 cm ja reidet -4cm..

Mikä oli syynä, että asiakkaani ei epäonnistunut? Syömällä fiksusti ilman mitään kikka kolmosia ja vippaskonsteja. Vieläpä ihan tavallista kotiruoka syömällä! Asia on niin, että oikotietä onneen ei ole olemassa ja joka sellaista lupaa niin puhuu ja lupaa liikoja!

Asiakkaan painonseurannasta kaaviota

 

Asiakas on enemmän kuin tyytyväinen!

Mikä toimi?

1. Muuta ravitsemustasi pysyvästi – Ei hetkellisesti

Unohda siksi kaikki jojoilua aiheuttavat dieetit, hetkelliset vippaskonstit ja turhat ja kalliit lisäravinteet. Painonpudotus on mahdollista ja se ei vaadi mitään ihme kikkoja, ei kieltoja, ei rajoituksia… Toki se vaatii työtä ja sen, että on valmis muuttamaan aikaisempia tapojaan. Lisätä tilalle hyvää entisten tottumusten rinnalle ja tilalle.

Tarkista, että ravitsemus on varmasti kunnossa ja opettele syömään riittävästi! Jos et tee tätä, niin et tule myöskään pitämään saavutettuja tuloksia myöhemmin, vaan valitettava fakta on, että sitä on todella helppoa palata takaisin samaan vanhaan. Meillä, kun ei vanhat tottumukset mihinkään katoa, ne vain voivat muuttaa muotoon ja tilalle voi oppia uusia asioita!

Jos siis todella haluat muutoksia, tuloksia, niin et voi yksinkertaisesti jatkaa samaa linjaa. Jos jatkat, mikään ei tule myöskään muuksi muuttumaan!

Jos mitään ei muuta, ei voi saavuttaa parempaa terveyttä, lisätä energiaa ja ajatella, että asiat paranevat itsestään. Painonpudotus ei onnistu, paino ei putoa, jos ei tee asialle mitään!

E-kirjamme tarjoaa kattavan ja helppolukuisen oppaan painonpudotusta ja rasvanpolttoa varten, joka perustuu tieteellisesti todistettuihin menetelmiin ja käytännön kokemukseen. Opit ravitsemuksen perusteet, tehokkaimmat treenimetodit ja psykologiset strategiat, jotka auttavat sinua saavuttamaan painonpudotustavoitteesi terveellisellä ja kestävällä tavalla. E-kirjamme antaa sinulle tarvittavat tiedot ja työkalut, joiden avulla voit välttää yleisimmät virheet ja saavuttaa pysyviä tuloksia. Tilaa nyt ja aloita matkasi kohti terveempää ja energisempää elämää!

 

2. Unohda matematiikka

Kaloriteoria. Toimii ja ei toimi. Isolle osalle ei toimi, väitän näin ja perustan tämän asiakkaiden saavuttamiin tuloksiin jne. Tänä vuonna asiakkaani ovat pudottaneet yhteensä lähes -700kg rasvaa pois kehoistaan! Jotain faktaa tämän pohjalta on siis olemassa, vai mitä? Moni asiakkaani on onnistunut ja painonpudotus on ollut jopa yksinkertaisen helppoa.

Toki kcal on kcal, mutta painonpudotus on paljon muuta kuin pelkkää kalorien kyttäämistä ja kalorivajetta. Ihminen, kun ei ole mikään robotti, kone, eikä kaloriteoria, laki toimi kaikkien kohdalla ja elimistössä samalla tavalla

Ilman matematiikkaa, ruokien punnitsemista kyllä laihtuu. Pointtina ei ole tällöin kuin saada ravitsemuksen perusasiat kondikseen ja syödä sopivia annoskokoja, sopivalla koostumuksella (tämä taas sitten yksilöllistä ja mikä sopii toiselle, ei sovi kaikille!)

3. Painonpudotus – stressi ja vähäinen uni on painajaista!

Liikaa stressiä ja liian vähänä unta, lepoa ovat esteitä sille, että painonpudotus voi olla jopa mahdotonta. Jos keho on stressitilassa, niin tekisipä sitä mitä tahansa, niin asioiden toteuttaminen on todella haastavaa. Siksi elämäänsä kannattaa punnita, pohtia ja opetella hallitsemaan stressiä, unta, ja poistaa sterssiä aiheuttavia asioita elämästään (liittyipä se mihin tahansa) tämä jo puhtaasti oman hyvinvoinnin suhteen muutenkin, ilman laihduttamista.

4. Kuuntele kehoasi!

Sairastelut, lihaskivut, painon laskun hidastuminen tai totaalinen stoppaaminen kertoo siitä, että kaikki ei ole kunnossa kehossa. Elimistön oireet kertovat kyllä todella paljon, kun tavoite on pudottaa painoa! Yleensä nämä oireet voivat olla merkki ylirasituksesta. Silloin kannattaisi höllentää tahtia ja ehkä pysäyttää painonpudotus hetkellisesti. Ei lisätä liikuntaa, eikä vähentää ruokaa, vaan ennemmin syödä sitäkin runsaammin, että keho jaksaa ja palautuu..

5. Painonpudotus ei ole koskaan lineaarista!

Kun haluat pudottaa painoa, niin muista, että paino ei laske lineaarisesti alaspäin! Joskus paino voi olla paikallaan useita viikkoja ja paino vakiintua uuteen painoon. Tämä ei tarkoita, että tällöin tuloksia ei tule! Kuitenkin jos 2 viikkoon ei ala tuloksia tulla!, niin asioita pitää tarkentaa ja tarkastella ihan vaikka sitä arjen syömistä ja miten toimii arjessa jne.

6. Laihduttaessa paino sahaa ylös ja alas.

Painossa voi siksi tapahtua muutoksia suuntaan jos toiseen. Tähän vaikuttaa +1000 asiaa. Jopa se, että millä mielellä puoliso on ollut tänään, onko täysikuu, nousi vasemmalla vai oikealla jalalla ylös sängystä jne… (tämä kärjistettynä 🙂 Paino voi kuitenkin vaihdella jopa 1-2 kg välillä ja se on ihan normaalia! Se vain täytyy ottaa huomioon laihduttaessa…

7. Laihduttaessa muista, että paino ei kerro aina kaikkea!

Voit laihtua, mutta mistä laihdut on täysin eriasioita. Lihasmassaa ei kannata polttaa, siksi painossa vähempi ei ole aina parempi, mutta ylipainokaan ei ole terveellistä

Mitat, sentit, vyötärönympärys jne, kertoo enemmän kuin vaaka! Siksi vaakaa ei voi tuijottaa sokeasti, etenkin jos tekee lihaskuntoharjoittelua tavoitteellisesti!

Siksi kaikki painonpudotus ei ole ihmiselle hyväksi, etenkin jos sitä tekee väärin, väärillä metodeilla jne.

Tärkeää on myös ymmärtää, että lihaspainaa enemmän kuin rasva. On ihan täysin eriasia olla -5 kg vaa´alla, kuin näyttää -5 kg laihemmalta.

8. Lihasmassa lisää ja tehostaa aineenvaihduntaa

Kyllä näin on, mutta se että saat +1kg lisää lihasta, ei vielä kuitenkaan merkittävästi tehosta aineenvaihduntaa, kuitenkin riittävän paljon, että esim pysyvämmästä painonhallinnasta tulee varmempaa ja auttaa rasvanpoltossa! Lihaskuntoharjottelua kannattaa siksi kuitenkin tehdä aina kun laihduttaa, ainakin jollain muotoa

9. Onko oikeaa ja väärää tapaa laihduttaa?

Kyllä jos poltat lihasmassaasi, niin se on väärä tapa! Se ei edistä terveyttäsi, enemmän vain vaikuttaa negatiivisesti siihen! Siksi oikea ruokavalio on kaiken perusta ja a ja o!

Kaikilla ruokavalioilla voi laihtua. On vaikka munakuurilla monta kuukautta tmv. Kaikilla ruokavalioilla ei kuitenkaan voi samanaikaisesti kasvattaa lihasmassaa, tukea aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa!

Haluatko saada aikaan samanlaisia tuloksia kuin asiakkaani? Tsekkaa  palvelut

 

 
https://www.anttirossi.fi/painonpudotus-tiede-rasvanpoltto-ja-ruokavalio
Tuloksia ennätystahdissa – Paino -15kg!

Tuloksia ennätystahdissa – Paino -15kg!

Asiakkaani Sami on saanut Personal trainer valmennuksessani aikaiseksi 4 kuukaudessa ja 4 päivässä tuloksia ennätystahdissa! Miten se on mahdollista?

Lähtötilanteesta paino pudonnut -15kg lyhyessä ajassa. Vyötärön ympärys kaventunut huimasti, lihasmassaa tullut lisää yli +1,5kg ja voimatasot nousseet myös. Haitallinen viskeraalinen rasva laskenut +150% tasosta 100% jne.

Ja mikä muutos!

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa! Valmennettavani, asiakkaani on enemmän kuin tyytyväinen!

Mutta mikään ei käy itsestään, mutta se ei myöskään vaadi hampaiden kiristelyä ja irvistelyä tai kärsimistä. Se ei vaadi kovaa rääkkitreeniä, HIIT-treenejä tai kaloreilla kituuttamista. EI! Silti voi saada aikaan tuloksia ennätystahdissa!

Sitähän moni ajattelee, että tässäkin tapauksessa sitä on asuttu salilla, mutta kun ei! Muutokset eivät vaadi sitä… Se on kaikkea muuta mitä netissä opetetaan!

Lopulta kyse on siitä, että:

  1. Liikkuu itselleen sopivalla tavalla
  2. Syö säännöllisesti ja riittävästi
  3. Nukkuu riittävästi
  4. Yrittää olla stressaamatta
  5. Nauttii arjesta, elämästä
  6. Sallii itselleen myös silloin tällöin herkkuja ja pari oluttakin jos se maistuu. Terveellinen syöminen, kun ei ole rajoite!

Ja silti -15kg ja muuttunut mies 😉

Mutta kuinka voi onnistua, ja miten onnistuminen on tapahtunut tässä tapauksessa?

Pysyviä tapoja osaksi omaa arkea?

Lopulta se mitä teet päivittäin vaikuttaa onnistumiseesi ja siihen miten sinä voit. Hyvinvointi ja tavoitteiden saavuttaminen on pitkälle riippuvaista päivittäisistä valinnoistasi.

Joko ne vievät sinua kohti hyvinvointia ja kohti tavoitettasi, tai vastaavasti ne voivat viedä sinua poispäin tavoitteista.

Vastuu itsestä!

Elämässä on vastuita. On perhe, työt jne. On tärkeää, että elämässä ottaa vastuuta ja kantaa sitä. Lopulta jokainen itse päättää mitä tekee, kuinka asioita toteuttaa ja omaksuu niitä!

Personal trainer voi laatia vaikka miten hyvät ohjeet, opastaa, motivoida, auttaa, tukea, kannustaa, tsempata, toimia mentorina, olla läsnä, apuna jne. Mutta lopulta tehtävä on jokaisella ihmisellä itsellään.

Kyse ei myöskään ole tahdonvoimasta!

Tahdonvoima riittää hetkeksi. Se palaa nopeasti loppuun. Pelkkä tahto ei riitä, jos yritämme saada muutoksia sen avulla.

Mikä sitten toimii on tekeminen. Ajatus, halu, motivaatio. Motivaatiokin syntyy teoista, ei paikallaan olemisesta. Liikaa ei kuitenkaan pidä vaan kuunnella itseään ja sisäistää asioita omaan arkeen sopivaksi.

Jos yrittää väkisin, jos yrittää noudattaa ohjeita jotka eivät ole realistisia ja omaan arkeen ja elämäntilanteeseen sopivia, menee metsään. Hetken jaksaa, mutta kamelillakin on selkäranka joka taipuu.

Usein ihmiset yrittävät muuttaa koko elämänsä kertalennosta, joka ei ole kovin järkevää! 

Ajatus > tahtotila muutokseen > tahdonvoima… joka ei kanna pitkälle!

Äkkiä voi huomata palaavansa vanhoihin tottumuksiin. Tästä syystä juuri moni painonpudotus, elämäntapamuutos, hyvinvoinnin lisääminen epäonnistuu totaalisesti ja huomaakin olevansa taas samassa lähtötilanteessa…

Mutta näin ei ole Samin kohdalla!

Sami on ollut avoin, oppinut, sisäistänyt, halunnut mennä eteenpäin.. Opetellut syömään itsensä näköisesti, sopivasti ja liikkumaan… Ja tuloksia ei voi estää!

Missä voimme ottaa Samista mallia?

  1. Tärkeää on muistaa mitä on tekemässä ja miksi on tekemässä sitä mitä on tekemässä?
  2. Suunnittele asioita, suunnittele koska syöt ja missä syöt. Varaa aikaa kalenteriin liikuntaa varten.
  3. Luo rutiinit jotka toimivat omassa arjessa. Mitä helpompaa asioiden toteuttaminen on, sitä helpommin niitä opit ja sisäistät.
  4. Sitoudu tekemiseen!
  5. Toista, toista, toista asioita. Ennen pitkään asiat alkavat sujua!

Kaavaa noudattamalla voi oppia uusia tapoja jotka vievät taas lähemmäs tavoitettasi!

Muuta keinoa ei lopulta ole, kun tehdä asioita päivästä toiseen ja niin pitkään, että ne sujuvat.

Oikotietä onneen ei ole olemassa. Se, että joku lupaa jotain päätöntä, ei useinkaan pidä paikkaansa. Pikadieetit, ihmekuurit, rääkkitreenit jne. 5 viikon muutokset jne.

Miksi käyttää aikaa sellaiseen, kun samassa ajassa voi tehdä paljon parempia ratkaisuja ja tsempata eteenpäin fiksusti!

Voitko saada tuloksia ennätystahdissa?

…Jos haluat samoja tuloksia, laita viestiä ptanttirossi@gmail.com niin autan sinua kohti tavoitettasi!

Jos tykkäsit tekstistä, jaa se ihmeessä. Voit myös vapaasti kommentoida!

Oletko jo tutustunut näihin tuotteisiin? 

Miten tehdä pysyvä painonpudotus? Tämä painonpudotus opas antaa sinulle kaiken tiedon.

Kestävä ja todellinen painonpudotus vaatii oikeanlaista ravitsemusta. Klikkaa ja katso kuinka saavutat pysyvät tulokset ilman nälkää tai äärimmäisiä dieettejä.

 

Vatsan hyvinvointi lähtee ruokavaliosta. Hanki oma oppaasi nyt.

Kiinnostaako vatsanhyvinvointi ja etsit erityisruokavaliota? Klikkaa tästä ja anna vatsallesi hyvinvointia!

Tsekkaa palveluni tästä… PALVELUT

Huikeat etävalmennus tulokset helposti!

Katso etävalmennus tulokset ja miten asiakaani Veera sai lopetettua paikallaan junnaavan kehityksen. Asiakkaani halusi saada järkeä treenaamiseen ja lisätä lihasmassaa. Lihasmassa kasvoi valmennuksen ensimmäisten kahden kuukauden aikana +1,5 kg. Oikea ohjelmointi ja monipuolinen ruokavalio voivat tuottaa uskomattomia tuloksia jopa vähäisellä tekemisellä, vaikka taustaa ja treenihistoriaa löytyy.

Alkuvaihe ja kehitys

Aloitimme valmennuksen kaksi kuukautta sitten. Valmennettavani oli valmis sitoutumaan ohjelmaan ja noudattamaan ohjeita. Tulokset puhuvat puolestaan: lihasmassaa on tullut lisää +1,5 kg ja kehonpaino on noussut saman verran. Huolimatta painon noususta, vyötärö on kaventunut.

Tämä todistaa yleisen käsityksen vääräksi, että samalla ei voi polttaa rasvaa, kun kehittää lihasta. Merkittävää kehityksessä onkin, että lihasmassaa on tullut lisää ja kehon rasvaprosentti on laskenut merkittävästi.

Treeni ja mittavat tulokset

Suurinta kehitys on ollut reisissä, jotka ovat kasvaneet yhteensä 95,5 cm – 99 cm, eli huimat 4,5 cm. Samoin hauikset ovat kasvaneet +1,5 cm, ja rinnan ympärys sekä lantio ovat myös kasvaneet. Pakarat saaneet muotoa.

Pakaratreeni tuottanut tulosta. Eikä näitä tuloksia ole tehty some hypetys treeneillä, joilla ei ole tulosten kannalta isoa merkitystä. Olennaista on keskittyä laatuun ja tuloksiin. Siihen mitä niitä tehdään!

Parasta on, että asiakas itse on tyytyväinen kehitykseen:

”Nyt olen itsekin huomannut tulosta, varsinkin jaloissa, kun jouduin ostamaan uusia housuja. Sama koskee paitoja, kun vanhat alkoivat kiristää hihoista.”

Motivaatio lisää voimaa!

Miten näitä tuloksia oikein tulee vuodesta toiseen? Vastaus on yksinkertainen: Noudattamalla tiettyä kaavaa, rakentamalla nousujohteinen valmennus. Huomioimalla arki, syömällä riittävästi ja treenaamalla sopivan kovaa!

Jatkuvasti sopivasti lisätä hyviä asioita. lisätä ruokaa, lisätä hiilihydraatteja. Antaa keholle ravintoa ja huolehtia jatkuvasti nousujohteisuudesta. Keho adaptoituu nopeasti, joten jos noudattaa samaa ohjelmaa vuodesta toiseen – kehitys ei ole sitä mitä se voi sinulla olla.

Keho oppii myös samoin käyttämään energiaa ja tottuu syömisen määrään. Vastaavasti tehokkaasti energiaa muuttamalla, vaihtelemalla sitä kehitys saa lisää boostia. Monet odottavat tuloksia ilman, että ovat valmiita tekemään muutoksia. On tärkeää vaihtaa ohjelmaa, tehdä asioita toisin kuin ennen tai miten muut asioita tekevät. Se haastaa kehoasi jatkuvasti kehittymään!

Etävalmennus: Ruokavalion merkitys

Ruokavalio on olennainen osa valmennusta. Ravinnon monipuolisuus ja tasapainoisuus tukee harjoittelua ja edistää kehittymistä. Riittävä proteiinin, hiilihydraattien ja rasvojen saanti on välttämätöntä, jotta keho pystyy rakentamaan lihasta ja palautumaan tehokkaasti. Valmennettavani on oppinut syömään oikein ja nauttimaan terveellisestä ruuasta, mikä on parantanut hänen yleistä hyvinvointiaan.

Harjoittelun ohjelmointi

Harjoittelun ohjelmointi on ollut keskiössä. Jokainen harjoitus on suunniteltu huolella ja yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan. Tämä ei ainoastaan maksimoi tuloksia, vaan myös vähentää loukkaantumisriskiä. Ohjelman vaihtelevuus pitää harjoittelun mielenkiintoisena ja kehon jatkuvasti haastettuna.

Etävalmennus tulokset:

Tämä asiakastarina osoittaa, kuinka tärkeää on keskittyä oikeaan valmennukseen, treeniin ja oikeaan ravintoon. Kun haluat saavuttaa vastaavaa. Etävalmennus tulokset puhuvat puolestaan. Ota yhteyttä: ptanttirossi@gmail.com. Aloitetaan yhdessä matka kohti vahvempaa ja terveempää kehoa!