Someen pulpahtaa aina aika-ajoin mielipiteitä Fitnessurheilusta. Mielipide on usein joko vastaan tai puolesta, mustaa ja valkoista, joko tai. Lähinnä se, että onko laji lainkaan terveellistä touhua nähnytkään, saati kestääkö se päivänvaloa?
Sinänsä hassua, että näin tapahtuu aina tasaisin väliajoin…
Keskustelu aiheeseen liittyen voi olla todella syyllistävää, leimaavaa, paheksuvaa ja ties vaikka mitä… Lisäksi ihmisille tulee jokin pakottava tarve avautua ja alkaa arvostella ihmisten ulkonäköä.
”Ylitreenattu pelle”,”broileri”,
”hitto mitä keikistelyä”,
”onkohan tuolla silikonien tilalle mitään aivotoimintaa”,
”itserakas narsisti”..
…ja tämä tuntematta ihmistä välttämättä lainkaan, kuin vain sen ulkokuoren mikä pomppaa verkkokalvoille.
Sitten toisaalla keskustellaan siitä, että:
”Fitness pilaa terveyden”, ”sallittu syömishäiriö” jne. (Palaan näihin asioihin lisää tässä jutussa myöhemmin…)
Kommentointi voi mennä suoraan kuitenkin melko henkilökohtaisuuksiin. Olen myös itse tästä osani saanut, mutta onhan se kiva ollut kuulla olevansa juuri ”ylitreenattu”… (hah!).
Fitness Expo 2014 – CBB -alle 175cm
Itseäni tällainen ei haittaa yhtään. Olen muutenkin aina ollut persoona joka jakaa mielipiteitä ja sekin on ihan ok. Mielestäni sille tielle ei muutenkaan kenenkään meistä kannata lähteä, että alkaa miettiä mitä muut ajattelevat minusta, siitä mitä tekee, harrastaa tai kuka ylipäätään on. Yrittää alkaa mielistellä tai miellyttää muita siten. Sitä jos alkaa miettimään liikaa, eihän tässä voi tehdä mitään tai olla yhtään mitään..
Meillä jokaisella on kuitenkin oma elämä tässä ja nyt ja lopulta me itse kannamme vastuun myös kaikista teoistamme, sanoista ja valinnoista.Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei voi olla hyväkäytöksinen, asiallinen, kohtelias, muut huomioon ottava jne. Maailmaan myös mahtuu paljon eri mielipiteitä ja hyvä niinkin. Se on samalla sitä vapautta, mutta vapauteen kuuluu myös vastuunsa..
Palataanpas tähän asiaan…
Sitä tässä asiassa en ymmärrä, että mistä tulee ihmisille yleensä tarve alkaa kommentoida kenenkään ulkonäköön liittyviä asioita yhtään mitenkään? Ulkonäkö on kuitenkin niin henkilökohtainen asia jokaiselle ja lopulta jokainen saa näyttää täysin siltä mille näyttääkään. Sehän ei kuulu lopulta kuin sille ihmisille itselleen.
Kenenkään kilot, vartalon muodot, malli, paino tmv, ei tulisi ja pitäisi kuulua kenellekkään.
Kehovapaus pitää kuulua kaikille, olipa sitten äärimmilleen trimmattu, laiha, isompi tai jotain siltä ja väliltä. Sama asiahan koskee myös seksuaalista suuntautuneisuutta jne. Antaa kaikkien kukkien kukkia sellaisena kuin ovat. Sen ei pitäisi ja saisi olla kenellekkään ongelma.
Silti kuitenkin asioita paheksutaan negatiivisesti jne.
Mikä tarve, tunne, ajatus siellä kommentoijan taustalla mahtaa olla? Mistä ihmisten arvostelu tai se, että joku harrastaa jotain kumpuaa?
Tikunnokassa
”Fitness pilasi terveyden ja vei elämän”
Jossain luki kommentti siitäkin, että ”fitness kuuluu kaikille”, Noh, ei todellakaan kuulu kilpailumielessä, kuten ei myöskään muukaan urheileminen. Äärimmäisyyksiin vietynä kaikessa on omat lieveilmiönsä ja mahdolliset haitat, etenkin jos mennään ns. Perse edellä katajaan…
Nekin asiat on aina syytä tiedostaa, mutta niihinkin kaikkeen voi pyrkiä vaikuttamaan fiksulla tekemisellä, valmennuksella ja ilman, että asioita yleistää kattamaan kaikkia kilpailijoita.
Jokaisella saa ja pitää myös olla mielipiteensä ja, että niiden takana voi sitten seistä. Arvostakaamme niitäkin..
On kuitenkin hieman hassua, kuinka juuri tätä lajia nostetaan pöydälle koko ajan. Isossa roolissa on toki ulkonäkökeskeisyys joka nyt vain liittyy fitnekseen. Onhan se myös osalla ihmisistä kauhistuttavaa, sekin on selvä.
Kyseessähän on arvostelulaji jossa arvostellaan. Laji jossa arvostellaan ihmisen anatomiaa, rakennetta, symmetriaa, lihaksistoa, lihaksiston erottuvuutta, esiintymistä ja koko kokonaisuutta.
Lajiin kuuluu myös olla mahdollimman rasvattomassa kunnossa. Toki fitness lajeilla/ sarjoissa on omat eronsa.
Esim naisten bikini-fitneksessä ei tarvitse olla niin rasvaton kuin esim body-fitneksessä. Siinäkin on eronsa ja liiallisesta kireydestä ja liian alhaisesta rasva% sakotetaan!
Dieetti voi olla tapauskohtaisesti kovakin. Kuitenkin esim bikini-fitneksessä kunnon voi yleisesti saavuttaa paljon helpommin vrt, muita sarjoja. Toki mikään asia ei päde kaikkiin ja asioita ei voi yleistää, myös fyysiset ja henkiset ominaisuudet merkitsevät paljon.
Kuva: Fitcon.com
Miesten kohdalla tilanne onkin sitten jo eri ja esim Klassisessa kehonrakennuksessa on aina parempi mitä kireämpi on. Se kun taas vaikuttaa lihasten erottuvuuteen ja onkin yksi arvostelu kriteereistä.
Se, että saa itsensä kuntoon vaatii sitten systemaattista ja usein useiden vuosien määrätietoista omistautumista. Se ei kuitenkaan vaadi sitä, että pitää elää, olla askeettinen… se ei vaadi myöskään sitä itseasiassa dieetilläkään ollessa. Tämä on valitettavan monelle ajatus joka tulee ensimmäisenä mieleen, että ”ei saa syödä mitään”…
Jos asia olisikin niin, että paremmuus mitattaisiin sillä:
Kuka treenaa eniten!
Kuka laihduttaa koviten ja vähimmällä ruualla!
= Olisi paras!
Mutta, kun se ei ole niin ja ei pidä ollakkaan. Kyseessä, kun ei ole lopulta mikään laihdutuskilpailu. Niitä laihdutuskilpailujakin varmaan löytyy tästä maailmasta?
Jokainen joka tietää asioista sen verran, niin keho vastustaa lihomista, mutta se vastustaa myös laihtumista. Jos liikutaan äärimmäisen paljon, vedetään kaikki ruoka ja kcalliian alas jne, niin mitä siitä seuraa? Kehon aineenvaihdunta ”sakkaa”, hidastuu ja rasvanpoltto loppuu. Sama, kun voi helposti tapahtua jo ihan normaalissa laihdutuksessakin, että keho adaptoituu hyvinkin äkkiä.
Sitten lisää liikuntaa, aerobista mielen ja määrin, liian vähän syömistä. Melkoinen noidankehä voi olla valmis ja henkistä kanttia koetellaan todella rajusti. Tällä tarkoitan sitä äärimmäisyyksiin viemistä ja lopputulos voi olla kaikkea muuta kuin toivottu ja sitten ei mikään ihme, jos kynttilä palaa väärästä päästä ja kaikki olikin lopulta kurjaa ja kokemus tuntuu ikävältä. Ikävää lähinnä, että se kaikki into, halu, mielenkiinto kääntyy sitten negatiiviseksi…
Vai voisiko asiaa miettiä sittenkin niin, että mitä tästäkin voi oppia ja ajatella asiaa, että on yhtä kokemusta rikkaampi omassa elämässään? ”tulipahan kokeiltua tämäkin asia, niin ei tarvitse jossitella?”
Näissä tilanteissa jokaisen kilpailuun valmistautuvan urheilijan kannattaisi kommentoida, kertoa valmentajalle miten menee, missä mennään jne. Lopulta kuntoon pääseminen on yhteispeliä parhaimmillaan, vaikka iso vastuu ja merkitys jää toki tästä kaikelle urheilijalle itselleen. Kuitenkin liiallinen fanaattisuus on eri asia kuin omistautuminen…
Sama toistuu kyllä sitten laji kuin laji, jos tavoitellaan huipulle pääsemistä. Vuorovaikutus on tärkeässä roolissa puolin jos toisinkin.
Voiko Fitness olla hieno laji?
Kyllä voi ja onkin sitä! Itse olen aina ihaillut lihaksikkaita ihmisiä omalla tavallaan. Siinä on jotain primitiivistä ja sopivan alkukantaistakin. Lisäksi voima on aina kiinnostanut ja ihallut sitä voimaa mitä monelta löytyy. Onhan se hurjaa, että keho voi näyttää kuin kreikkalaiselta veistokselta (jos sitä arvostaa 😉
Olenhan itsekin kilpaillut, trimmannut itseäni jne. Ja nyt tavoite tehdä sama uudelleen.
Itselleni Fitness edustaa terveyttä, hyvää oloa ja vointia omassa kehossaan, liikunnallisuutta, terveellistä ravitsemusta, itsestä huolehtimista ja sopivaa määrätietoisuutta elämässä, asennetta ja tavoitteellisuutta ja kyllä siitä myös pidän kiinni.
Toki tiedän, että kun dieetti etenee ja lähestyy kohti kilpailua, niin matkalle mahtuu kaikkea, eikä aina välttämättä niitä helppojakaan päiviä. Urheilu kuitenkin on aina urheilua, mutta se tekeekin siitä niin siistiä ja ainakin itselleni tavoittelemisen arvoista.
Eikä sen pidä ja tarvitse helppoa ollakaan. Miksi pitäisi?
Voiko yleensäkään mitään asiaa saada ilmaiseksi, näkemättä sen eteen mitään vaivaa, työtä?
Mahdollisesti joutuu tekemään kompromissejä, luopumaan jostain ja kokemaan myös sopivaa epämukavuutta, joka sekin voi olla positiivista enemmin kuin kielteistä…
Sama koskee lopulta ihan kaikkea. Jos joku ihminen haluaa parantaa vaikkapa omaa hyvinvointiaan, mutta ei ole valmis ponnistelemaan sen asian eteen ja nähdä sopivaa vaivaa, niin se voi jäädä saavuttamatta..
Mutta tämä on taas minun mielipiteeni ja oma kokemus asioista 🙂
Toki meillä miehillä on omat eronsa naisiin verrattuna näissä asioissa, kuten me ihmiset olemme muutenkin omalla tietyllä tavallaan joissakin samanlaisia, mutta kuitenkin onneksi niin erilaisia!
Onko Fitness urheilua?
Fitnestä ei kaikissa tapauksissa pidetä myöskään urheiluna. Usein siksi, että se lopputulema nähdään siellä lavalla, kun esitellään omaa kehoaan ja ns. Tehdyn työn jälkeä.
Kuitenkin työtä on tehty jokaisen kunnon ja lihaksen eteen etenkin kuntosalilla. Treenattu ja yritetty kehittää omaa fysiikkaansa haluttuun suuntaan. Kyykkyjä, maastavetoa uudelleen ja uudelleen. Se työ tehdään siis salilla ja lopputulos näkyy lavalla. Se on kyllä lopulta melkoisen raakaa työtä, kovaa treeniä ja vieläpä ilman glitteriä.
Samoin monessa muussakin lajissa. Nyrkkeilyssä harjoitellaan tiivisti, voidaan joutua dieettaamaan, pudottaa painoa, että saadaan paino haluttuun painorajaan, mahdollisesti jopa vedättämään painoa painovedolla aika rajusti, lopuksi ja sitten lopputulos on nähtävillä kehässä.
Juoksija voi harjoitella pitkään, että juoksee 100m mahdollisimman kovaa jne. Body Sheimataanko näitä urheilijoita sitten? Pidetäänkö asioita epäterveellisinä vai minä?
Fitness ja mitä ottaa huomioon?
Elämässä on aina sekin mahdollisuus, että kaikki voi sairastuttaa, myös urheileminen niin henkisesti kuin fyysisesti. Mitä tapahtui esim Mika Myllylälle ja monelle muulle, kun putosi tyhjän päälle. Näitä tarinoita riittää… Aina, kun tekee, niin siihen voi liittyä sekin riski, että ns. Floppeja tulee..
Esteettiset lajit ja yleisesti muutenkin painoluokka-lajit, niin niissä kaikissa voi olla mukana myös riski sairastua esimerkiksi syömishäiriöihin ja tämä ei käsitä pelkästään fitnestä. Kamppailulajit, tanssi, luistelu, voimistelu, ratsastus jne.
Muuttuva ulkomuoto voi myös olla monelle todella raju henkisesti. Ensin on tavallaan oman elämänsä kunnossa ja sitten, kun palaa takaisin syömään enemmän ja hyvä myös palata normaalimpaan kehonkuvaan, niin se voi olla henkisesti raskasta.
Monelle voi olla rajua se, että joutuu arvosteltavaksi niinkin herkän alueen, kuin oman kehon ja kehokuvan suhteen? Tärkeää olisi tiedostaa, että minuus ja se kuka olen ihmisenä ei ole kuitenkaan riippuvaista nyt tästä tilanteesta jne, ja että minua ei arvostella ihmisenä kuka olen muuten.
Urheilussa kuten myös elämässä joutuu kohtaamaan epäonnistumisia, halusipa sitä tai ei. Se on iso osa urheilua ja lopulta vain yksi voittaa. Niihinkin pitäisi valmistautua, vaikka aina kun kilpailee, voittamaan pitää lähteä!
Dieetillä jos dieetilläkin, kun joutuu näkemään nälkää, niin se voi myös vaikuttaa mieleen, että sitten kun pääsee kisasta, niin pistääkin kaiken ihan ranttaliksi, syödään käytännössä kaikki mitä irti lähtee.
Nämäkin asiat pitäisi tiedostaa ja keskustella läpi valmentajan kanssa tilanteen niin vaatiessa. Myös hyväksyä asiat, kuten ne ovat, että tämä on nyt vain yksi etappi tässä.
Hyvänä asiana Suomessa on, että nykyisin koulutetaan erikseen Fitnessvalmentajia ja on monia muitakin yliopistotason coutseja joilla on vankkaa osaamista ja historiaa muutenkin urheilemisesta takana 😉 Koulutus takaa aina paljon ja myöskin sen, että laatua löytyy ja pahimmilta ylilyönneiltä voidaan näin välttyä…
Itse näen tässä tärkeässä roolissa hyvän ja toimivan valmennuksen ja etenkin kuuntelemisen tärkeyden. Kerrotaan omista ajatuksista, tunteista jne. Vaikea sitä muuten tietää kenenkään ja ei se valmentajakaan ole mikään ajatustenlukija…
Itse en tee Fitness-valmennuksia. Olen jättänyt ne asiat ihan toisille ihmisille. Aikoinaan kyllä tein ja muutaman urheilijan kohdalla saavutettiin ihan hyvää menestystä, esim SM3 jne. Autoin myös muutamaa kehonrakentajaa ravintoasioissa, joista toinen nappasi SM kultaa aikoinaan.
Itse koen, että minulla on enemmän annettavaa elämäntapamuutoksiin liittyen, voimavalmennukseen, ravintovalmennukseen ja kehonmuokkaukseen liittyen. Toki työkaluja saa kaikkialta myös fitneksestä omaan käyttöön ja niitä voikin hyödyntää fiksusti sitten 😉 Itselle fitness on kiva harrastus, joka antaa enemmän kuin ottaa!
Uskaltaako sitä Fitnessiä nyt sitten harrastaa?
Voiko ja uskaltaako fitnestä sitten harrastaa ja vieläpä kilpailumielessä? No miksei uskaltaisi, jos haluaa mitata omia rajojaan fitneksessä, pää on mukana ja jalat maassa. Valmennus toimii jne.
Tiedän todella paljon erittäin hyviä ja osaavia valmentajia Suomesta ja myös ulkomailta joille myös urheilijan henkinen jaksaminen on tärkeää kilpailuun valmistautuessa, mutta muutenkin. Asioita voi vain tehdä niin monelle eritapaa. Samahan se on koko liikunta-alan suhteen. Melkoinen seurakunta ja monenmoista toimijaa mahtuu mukaan.
Se on näissä on vain sitten aina harmi, että kuten fitness tai mikä tahansa, niin helposti ne huonot kokemukset leimaavat kaikki harrastajat samaan koriin tai valmennusta tekevät.
En sano, että fitness kilpailumielessä on helppoa. Se ei ole sitäkään ja kuten jo totesin ”pitääkö sen ollakkaan?”. Fitness ei myöskään kuulu kaikille, eikä se sovi kaikille kilpailumielessä.
Fitness voi olla myös monelle elämäntapa ja sitä se onkin ja jos joku haluaa sitä harrastaa niin suotakoon se hänelle. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään ja lopulta jokainen saa harrastaa mitä haluaa, olla kuka haluaa ja elää juuri sellaista elämää kuin itse katsoo parhaaksi. Etenkin jos se tekee onnelliseksi, niin mikäs sen parempaa!
Muistatko mitä teit viisi vuotta sitten vai onko menneet viisi vuotta tuntuneet ohikiitävältä ajalta, jossa olet yrittänyt pysyä kaiken keskellä vain menossa mukana.
Tuntuuko elämäsi siltä, että huojut reunalla ja odotat koska tömähdät alas, eikä siellä ole ketään ottamassa sinusta koppia vaikka miten sitä toivoisikin. Ja vauhti vain kiihtyy kiihtymistään. Vähän kuten Portion Boys & Matti ja Teppokin laulaa. Ei siinä sehän on hyvä biisi..
Suoritatko siis yksinkertaisesti elämääsi?
Asioita joutuu myös suorittamaan koska..
Elämässä on omat realiteettinsä, vastuut ja velvollisuudet. On olemassa asioita joita on vähän pakkokin suorittaa. On asioita joista emme nauti ja silti ne pitää vain tehdä..
Kodin siivous, työasiat ja projektit, käydä kaupassa ja laittaa ruokaa jne jne. Ja siinä kaiken tohinan keskellä olisi vielä tärkeää muistaa kuka on tärkein, eli pitää huolta myös omasta hyvinvoinnista.
Ainahan sitä voisi valita, että ”enpäs siivoa”, mutta kukapa sitä haluaisi elää kaaoksen keskellä? Joskus kuitenkin asiassa kuin asiassa ei tarvitse pyrkiä siihen 100% täydellisyyteen, sehän on mahdotonta jokaisen kohdalla, vaikka miten sitä haluaisi…
Jos taas on se the suorittaja / täydellisyyteen pyrkivä persoona,niin silloin toki voi olla vaikea tuntea tyytyväisyyttä juuri mistään vaikka siihen olisi syyt olemassa elämässä.
Suorittaminen kun voi mennä helposti överiksi, eli henki on vähän All In, kaikki peliin tai ei mitään! Ei vähempää, vaan täysillä, tai sitten ei lainkaan!
Arjen paineet!
Totuus monen ihmisen kohdalla on se, että elämä vie mehut. Työelämä, ruuhkavuodet voivat olla monen kohdalla hyvin kiireistä aikaa. Lopulta se voi olla todella raakaa peliä ja siinä pitäisi sitten pysyä vielä menossa mukana.
Sosiaalista mediaa kun selaa, niin monen elämä vaikuttaisi nopeasti vilkaistuna siltä, että sehän on melkein pelkkää juhlaa. Täydellisyyttä!
Mitäs minun pitäisi sitten olla? Tällainen mitä muiden ihmisten elämään kuuluu voi saada erityisesti suorituskeskeisen ihmisen triggeröitymään voimakkaasti ja jopa miettimään, että tässähän pitää alkaa tehdä enemmän, että voin saavuttaa saman kuin nuo muut ihmiset…
Tuoltahan se elämän pitää näyttää, että voin olla onnellinen… Vai onko onnellisuus kuitenkaan siitä kiinni?
Tässä piilee se kuuluisa suomalainen kateus. Jos naapurilla on hienompi auto mersu pihassa, niin eihän se nyt sovi. Pitää pistää paremmaksi. Tai auta armias, jossa sillä naapurilla vaikka sattuu olemaan hieno vene ja sehän kävi äsken ulkomaillakin.. Osittain kyse voi olla kateudestakin, mutta sitten helposti vertailemalla omaa elämäänsä toisten elämään, niin soppa ja ketjureaktio on valmis..
Sitten se aah, täydellinen joulukin. Jopa kaksi kuukautta aikaisemmin valmistaumista siihen, että kaikki voisi olla juuri täydellistä.
Kaikki paine ja muu, se on vaan pakko tehdä… ilman ajatusta siitä, että jaksanko ja haluanko minä oikeasti lopulta tätä juuri näin?
Ei siis voi olla tyytyväinen, kuin vasta sitten kun on enemmän, paremmin ja loisteliaammin ja silti voiko sitä kaikkea koskaan saavuttaa, vaikka miten suorittaisi?
Normaali suorittaminen Vs. överi suorittaminen!
Ihminen kohtaa läpi elämänsä haasteita, joista yrittää selvitä. On myös asioita joita voi joutua suorittamaan, kuten saada koulun päättötyö valmiiksi, työprojekti tai vaikkapa on valmistautunut pitkään johonkin urheilukilpailuun, ja sitten hommat onkin hoidettu ja lopputuloskin ollut hyvä!
Siitä minkä eteen on ollut valmis tekemään työtä ja suorittamaankin asioita palkitsee sitten lopulta ja mikä fiilis siitä tulee, kun voittaa ja ylittää itsensä!
Vastaavasti se joka ylisuorittaa, ei tällaisia tunteita pääse kokemaan, koska eihän se mikään riitä! Ylisuorittaja, kun ei ole tyytyväinen siihenkään. Ylisuorittaja vain tekee, kun on vähän ”pakko” tai ”pitää” nyt tehdä… ihan vaikkapa sen takia, että elämän kuuluisi olla tietynlaista ja se ei ole muuten mahdollista, kuin tekemällä ja yrittämällä entistä enemmän…
Sehän ei vain riitä, että asiat tekee riittävän hyvin, e vaan ne kaikki pitää tehdä ”vähintään” täydellisesti ja jopa sen ylitse…
Voi jopa olla, että ylisuorittaja ei ole täysin varma siitä miksi tekee mitä tekee? Kenen takia ja miksi? Tällöin kyllä elämä menee juuri niin, että vauhti vain kiihtyy ja elämä voi tuntua siltä, että elämä on pelkkää suorittamista. Riippumatta siitä mitä tekee…
Tavallaan tästä kasvaa oravanpyörä. Pitää olla sitä ja tätä, pitää menestyä elämässä, pitää olla aineelliset asiat kunnossa, koulussa pitää olla vähintään se 10 oppilas, työssä pitää olla uraputkessa, harrastukset, arki, elämä, lomat, täydellinen parisuhde, täydellinen puoliso, lapset, sosiaalinen elämä jne… Eikä siinä yhtälössä ole sijaa inhimillisyydelle, virheille, epäonnistumisille, jotka kuitenkin ovat osa meitä..
Oravanpyörä on valmis ja mikä se siellä vaanii? No burn out! Ihan vakavissaan riskit on kovat ja jos vaatii itseltään jatkuvasti enemmän ja enemmän ja jos mikään ei riitä, mikään ei tuota tyytyväisyyden tunnetta, niin onko sekään elämisen arvoista elämää?
Vauhti kuitenkin kiihtyy ja elämä on juoksua pikakelauksena läpi. Pysähtymässä ja miksi? Siksikö, että voisi olla kuten se naapuri tai somessa seuraama julkkis?
Mitäs jos se ei olekaan se oma juttunsa, mitäs jos se kaikki onkin vain pintaa, feikkiä, eikä edes todellisuutta ja silti sitä kahdehtii, haluaisi samaa..
Kuka voi alkaa ylisuorittamaan?
Lopulta kuka tahansa meistä. Kuitenkin ihmisillä jotka ovat hyvin tunnollisia asioissa ja haluavat saada asiat hyvin maaliin on riski, että asiat voivat viedä mennessään ja lähteä tekemään velvollisuuden tunteesta enemmänkin…
Pyrkiä juuri siihen täydellisyyteen. Ihminen voi odottaa ja vaatia itseltään enemmän kuin omat voimavarat edes riittäisivät. Kuitenkin asiat nähdään ja ajatellaan joko tai ajatteluna. Tätä samaa suorituskeskeisyyttä voi ”harrastaa” sitten lopulta missä tahansa asioissa elämässä…
Myös terveydenkin ja itsensä panostamisen suhteen. Se on joko tai, joko minä syön nyt terveellisesti tai sitten en lainkaan, joko minä liikun nyt täysillä tai sitten en liiku lainkaan. Käytännössä puuttuu se kultainen keskitie, tie joka vie lopulta pitkälle ja antaa myös nautintoa elämään onnistumisten kautta…
Lapsuuden malli ja kokemukset!
Taustalla voi olla kovaa vaativuutta itseä kohtaan ja se voi juurtaa juurensa jo sieltä lapsuudesta asti, kun vanhemmat ovat halunneet että meidän pikku Pertin pitää menestyä elämässä parhaalla mahdollisella tavalla.
Toki kukapa ei sitä omille lapsilleen haluaisi ja kannustaisi oikeaan suuntaan, mutta jos vaativuudentaso on lyöty tappiin jo nuoresta alkaen niin siitä voi olla vaikeaa päästä myöhemmin aikuisuuden iällä eroon.
Saati, että jos on joutunut kokemaan, että ei riitä sellaisena kuin on, että se riittävyys tavallaan ansaitaan tekemisen kautta, oma paikka, arvostus ja hyväksytyksi tuleminen. Mutta tämäkin on taas ihan inhimillistä, kukapa sitä ei haluaisi tulla hyväksytyksi?
Mutta ihminen pitäs lopulta hyväksyä sellaisena kuin se ihminen on!
Suorittamisen malli on voitu periä myös vanhemmilta jotka ovat painaneet sumussa menemään. Ympäristölläkin on oma vaikutuksensa. Ihminenhän hakeutuu helposti jo alituisesti sellaisten ihmisten seuraan joilla on samoja arvoja, toimivat samoin, saman henkisyyttä jne.
Oma lukunsa tähän vielä perfektionistit, jotka vaativat itseltään jatkuvasti, sekä muiltakin täydellisyyttä. Se osataan myös tuoda hyvin esille asioissa.
Näissäkin osalla saattaa olla takana vaativa persoonallisuus, joka on häiriö. Tässä tilanteessa ihminen oirehtii joustamattomuutena, vahvana kontrollin tarpeena, perfektionismina.
Asiat tehdään tällöin pilkuntarkasti ja kaikki pitää olla koko ajan kontrollissa ja pienintäkään erhettä ei sallita, poikkeamat sotkevat koko kuvion tällaisen ihmisen mielessä, mutta kukapa sitä pystyisi vaikuttamaan kaikkeen, kontrolloimaan kaikkea ympärillään tapahtuvaa ja elämää muutenkaan.
Suoritatko sinä asioita?
Tunnetko, että teet asioita omasta halustasi ja tahdostasi vai tuntuuko sinusta siltä, että sinun on PAKKO vain tehdä nyt näin?
Miksi teet asioita? Näin vain kuuluu tehdä vai että riittäisit itsellesi ja toisille ihmisille?
Koetko, että olet onnellinen kun saat paljon aikaan vai olisitko onnellisempi jos saisit keventää tahtia?
Miten suhtautuisit itseesi jos uskaltaisit olla suorittamatta vähemmän, pitäisitkö silti itsestäsi?
Haluanko minä oikeasti sitä mitä muut? Onko minun pakko olla kuin muut? Halu vrt. pakko! Niillä on lopulta todella iso ero. Aidosti jos jotain haluaa niin sitten kannattaa miettiä miten sen voi saavuttaa…
Suorittaja taas miettii, että tuokin asia on pahasti pielessä ja sen eteen nyt pitää pakolla tehdä!
Tasapainoinen ja riittävän hyvä!
Mitä mielessä liikkuu? Mitä tunnet? Sanotaan, että tunteet ja tunne ei valehtele. Koska olet viimeksi osannut pysähtyä ja miettinyt aidosti miten sinulla menee? Miten sinä voit? Miltä elämäsi vaikuttaa juuri nyt? Mitä sinä haluat ja tarvitset?
Jos on välillä kiirekin, se on normaalia. Jos elämä tuntuu hyvältä ja se tuottaa nautintoa kaiken kiireen keskellä, hyvä niin! Silloin asioita ei tarvitse olla välttämättä muuttamassa, jos ei koe niin!
Elämästä, arjesta ja siitä mitä tekee pitäisi pystyä nauttimaan, elämään hetkissä ja olemaan onnellinen. Siksi elämä ei tulisi olla pelkkää pakkoa, pakko tehdä sitä ja tätä ja tilanteita jossa omat tunteet vedetään maton-alle täydellisyyteen pyrkimisen kustannuksella.
Jos teemme jatkuvasti kaikkea ja yritämme kaikkea, mikä on täysi mahdottomuus, niin siinä tilanteessa tulisi osata hieman höllätä tahtia ja osata ostaa aikaa itselleen.
Mahdollisesti laskea rimaa, joka voi olla jo nykyisyydelleen riittävän hyvällä tasolla, eikä vetää rimaa äärimmäisyyteen näkemättä sitä, että hei, mullahan on tässä asiat aika kivasti ilman, että…
Olisi hyvä tasapainottaa arkea tekemisen ja palautumisen välille. Opetella huomaamaan, että enemmän ei ole aina parempi, vaan vähemmän voi olla joissain tilanteissa sitäkin parempi tai ainakin yhtä hyvä!
Eroon suorittamisesta!
Usein ihminen jolla on heikko itsetunto voi yrittää vahvistaa omaa itsetuntoaan tekemisen kautta. Hakea onnistumisen tunteita ja kokemuksia tekemisestä. Siihen liittyy se, että haluamme tykätä itsestämme ja kokea, että riitämme itsellemme.
Mutta uskaltaako sitä olla vain ihan vaikkapa tekemättä mitään, edes hetken? Vai kokeeko, että aika ja elämä valuu hukkaan, jos en ole koko ajan tekemässä jotain…
Voisiko sitä silti tykätä itsestään yhtä paljon?
Se mitä muilla on, niin se on niin. Siksi ei pitäisi koskaan verrata omaa elämäänsä muiden elämään liittyen, vaan uskaltaa elää itsensä näköistä elämää. Tavallaan päästää irti kaikista kahleista ja vapauttaa itsensä olemaan sitä mitä on ja kuka todella on.
Se kuitenkin vaatii sen, että uskaltaa myös kohdata itsensä ja pysähtyä. Se vaatii sen, että alkaa miettiä mihin se kaikki aika lopulta menee? Sen kaiken voi kirjata ylös.
Sitten voi kirjata ylös myös sen miltä haluaisi oikeasti elämänsä näyttävän ja olevan? Mitä arvostaa elämässä, mikä on oikeasti tärkeää ja mihin haluaisi aikaansa käyttää?
Voisiko sitä oppia nauttimaan elämän pienistä hetkistä ilman, että sen tarvitsee olla jotain ultimaattisen kliimaksin hakemista?
Voisiko sitä oppia kokemaan arjessa jos sitä hyvää oloa? Eiköhän niitäkin asioita tapahdu jokaisen päivässä useita kertoja päivittäin?
Mikä lisää onnellisuutta? Ne voivat olla jopa todella pieniä juttuja, mutta sitten, kun suorittaa, niin kaiken keskellä se kaikki voi helposti unohtua…
Joskus on myös hyvä sanoa EI! Ja opetella sanomaan EI! Itsensä ja oman elämänsä takia..
Vaaditko siis itseltäsi enemmän kuin mitä odotat ja vaadit muilta?
Elämä ei ole kuin Hollywood elokuva jossa on kaikissa tapauksissa se nätti loppu. Kuitenkin jos kaikki menee hyvin, energiaa riittää, ihminen pärjää, menestyy ja tykkää tekemisestä, eikä tunne tarvetta, että jokin on vinossa, niin se suotakoon hänelle. Jos arvot ovat sen mukaiset niin antaa mennä vain….
Silti kenellekkään ei varmasti tekisi pahaa pysähtyä säännöllisesti ja miettiä omaa elämäänsä ja mitä se lopulta on?
Kun olemme saaneet elämän lahjan, niin sitten on valittavana se miten sen käyttää…
Mitä sinä tarvitset, että voit olla onnellinen ja voit voida hyvin?
Ole siksi armollinen itseäsi, muita kohtaan, ole itsellesi lempeä ja arvosta sitä kuka olet ja elämääsi!
Kestävä ja pysyvä elämäntapamuutos ei tapahdu hetkessä! Se ei ole hokkuspokkus simsalapim ja asiat ovat muuttuneet uusiksi ja paremmiksi. Pysyvä elämäntapamuutos ei tapahdu sormia napsauttamalla, eikä se ole mikään pikadieetti tai ihmekuuri…
Asioiden opettelu, prosessointi, muutoksen eri vaiheet, kun vievät oman aikansa.
”Terveellisen syömisen opettelu”
”Armollisuus itseä kohtaan”
”Itsemyötätunto”
”Läsnäolemisen taito”
”Stressitöntä elämää, arkea..”
”Unta, lepoa, palautumista…”
”Sopivasti liikuntaa”
”Ehkäpä kehonmuokkausta ja rasvanpolttoa (painoa vähemmäksi)”
Muutos voi viedä aikaa tai joskus se voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Kuitenkin muutos on AINA mahdollista! Ja myös niin, että toivotut tulokset pysyvät myöhemminkin yllä.
Elämäntapamuutosta voi ajatella prosessina joka käsittää eri vaiheita. Tämä artikkeli pureutuu muutoksen 6 eri vaiheeseen liittyen.
Alunperin muutosprosessin vaiheita kuvaavaa muutosvaihemallia (Stages of Change) kehitti James Prochaska ja Carlo Di Clemente. Kyseisten herrojen Transteoreettinen muutosmalli kuvastaa prosessia, joka toimii syklisesti kuudessa eri vaiheessa.
Elämäntapamuutoksessa ihminen on täten menossa aina jossain näistä eri vaiheista. Tärkeä on huomata, että eteneminen ei koskaan ole suoraviivaista. Käytännössä muutosta tehdessä voi siirtyä askeleen eteen, mutta mahdollisesti takaisinpäin. Tämä on vastaavasti täysin normaalia ja inhimillistä. Mehän olemme lopulta ihmisiä, emme mitään suorittavia automaatiolla toimivia koneita.
Joskus vauhtia pitää hakea uudelleen ja sitten taas tulee takapakkia. Sekin on normaalia.
Mitä ihmiset ajattelevat, ja mikä on todellisuus!
Kaikki heti minulle nyt!
Tyypillisesti, kun aloitetaan ja yritetään tehdä muutosta, on yrittää kaikkensa (eikä siinä mitään vikaa ole), muuttaa omaa toimintaa, tapojaan, käyttäytymistä toivottuun suuntaan.
”No minäpä alan syödä kasviksia” Jippii…
”Pikadieetti tarjouksessa – Lähdenpä mukaan”
Usein näissä tilanteissa unohtuu tai oikeastaan ihmiset EIVÄT TIEDÄ, että
Mielemme vastustaa kaikkia kovin äkkinäisiä liikkeitä. Se tuttu ja turvallinen, tasaisen varma, kun on kivaa!
Äkkiä mielemme ohjaakin meidät toimimaan tuttujen vanhojen rutiinien ja mallien mukaisesti. Vanhat tavat ja tottumukset, kun eivät mihinkään katoa. Uusilla tavoilla voi kuitenkin pyrkiä korvaamaan vanhoja tapoja, mutta siellä ne vanhat tavat vaanivat nurkan takana.
Tästä syystä muutosta pitäisi tehdä tietoisesti harkiten ja pureskelemalla sitä, jotta uusia toimintamalleja ja tapoja voi omaksua. Sitä kautta voi saada aikaan myös pysyvyyttä.
Kylmä faktahan on se, että ilman kaikkea tätä niin moni elämäntapamuutos epäonnistuu. Käytännössä lähtötilanteesta ja ensimmäisestä askeleesta alkaen homma on tuomittu epäonnistumaan!
Muutosprosessin eri vaiheet.
Transteoreettinen muutosmalli pitää sisällään esiharkinta-, harkinta-, suunnittelu-, toteutus- sekä repsahdusvaiheen.
Kukin näistä vaiheista kestää ja vie ajallisesti tietyn verran. Kuitenkin kuten yllä mainitsen, niin muutos voi tapahtua myös nopeasti, jos tilanne on sille suotuisa ja sopivat työvälineet käytössä. Muuten muutoksen ja koko prosessin läpikäymiseen menee aikaa 1 – 2 vuoteen. Tässä ajassa oma toiminta on kokenut riittävän muutoksen, asiat ja toiminta vakiintunut.
Prosessin eri vaiheisiin ja aikaan vaikuttaa ihmisen persoonallisuus, temperamentti, ulkoiset tekijät, jotka voivat olla myötämäkeen tai vastamäkeen.
1. Esiharkintavaihe
Esiharkintavaiheessa usein hangataan muutosta vastaan. Terveydentila ei ole paras mahdollinen, ylimääräisiä kiloja on, liikuntaa ei harrasteta, syödään epäterveellisesti, vähäisesti unta jne. Pitkä lista kaikkea…
Ja kyllä ihminen tiedostaa kaiken tämän. Lääkärissä usein sanotaan, että tiedätkö, että sun kannattaisi ehkä aloitella jotain liikuntaa ja opetella terveellisempiä elämäntapoja. Okej, selvä…
Ehkä se on jo tiedossa, että oma terveys ei nyt ole parhaassa mahdollisessa tilanteessa ja tiedostetaan nykyisen elämäntavan kielteiset vaikutukset, MUTTA ihminen ei ole vielä valmis, motivoitunut tekemään käytännön toimia, ottamaan askelia lähteäkseen tekemään muutosta.
Tässä vaiheessa pohditaan ja pyöritellään palloa edes ja taas omassa mielessään. Juupas, eipäs… Mietitään mahdollisia etuja, mahdollisia ikäviä puolia jne.
Tässä vaiheessa voidaan seurata muiden onnistumisia. Muiden muutoskuvat voivat motivoida ihmistä tässä vaiheessa eteenpäin ja olla alkuunpanevana voimana. KUITENKIN silti pannaan vastaan ja puolustellaan omaa toimintaansa ja nykyistä tilannetta.
Se, että tässä vaiheessa aletaan lytätä jotain ihmistä, osoitella sormella, tökkiä ja puhua, että: ”Eiks sun tarttis kuule tehdä nyt jotain itsellesi” tmv… Ei johda yhtään mihinkään. Lannistaa vain kuten lääkärin puhe, että kuule ”sun tarttis laihduttaa”.
Usein isona esteenä tässä vaiheessa on täysin oma mieli ja ajatukset ja se, että ei ole tietoa, taitoa lähteä viemään asioita eteenpäin! Pelätään epäonnistumista puhtaasti aikaisempien kokemusten perusteella. Tämä kaikki vaikka halua olisi kohti muutosta…
Mutta tähän on olemassa keinot, apu ja välineet miten tätä tilannetta kannattaa lähteä viemään eteenpäin!
2. Harkintavaihe
Tässä vaiheessa ihminen on enemmän tietoinen tarpeestaan muutosta kohtaan ja sille annetaan mahdollisuus.
Tässä vaiheessa punnitaan nyt tosissaan muutoksen hyödyt ja haitat. Voimana kohti muutosta voi olla oma huoli omasta terveydestä, se, että haluaa nähdä lastensa kasvavan ja, että voi olla myös myöhemmin (elossa) lasten elämässä mukana.
Myös ulkoiset tekijät voivat saada voimakkaasti liikkeelle. Ulkonäkö, häät tmv.
Asioita on hyvä punnita, pohtia ja ei kannata edetä liian hätiköiden jos mitään äärimmäisen dramaattista ei ole sattunut.
Mitkä asiat ovat muutoksen puolella?
Mitkä asiat ovat muutosta vastaan?
Hyvä on lähteä myös pohtimaan sitä, että missä elämäntapamuutos meni aikaisemmin karille. Jokainen meistä on oman elämänsä paras asiantuntija. Sitä ei ole naapurin Matti tai Liisa. Ei edes perheenjäsenetkään kaikissa tapauksissa. Mitkä ovat siis omalla kohdalla kompastuskiviä. Sen jälkeen kun ne on listattu ylös, niin miettiä miten samoja ”virheitä” ei tee enää uudelleen ja löytää sopivat keinot ratkaista haasteet.
Tässä vaiheessa on tärkeää myös kirkastaa ja miettiä konkreettisesti omia tarkoitusperiä, arvoja, motiiveja ja motivaatiota kaikkea kohtaan. Sitten sen mukaan edetä eteenpäin tai joissakin tapauksissa siirtää aloittamista, ja joskus sitten ei tule aloittaneeksi koskaan…
Moni, kun voi miettiä (harkita), että aika, paikka, tilanne ei ole juuri nyt otollinen muutokseen, mutta kysymys kuuluukin, koska se mahtaa sitten olla sitä?
3. Suunnitteluvaihe
Tavoitteet ja motiivit kun on selvillä, on löytynyt kaikelle tekemiselle syy ja merkitys! Miksi olen tekemässä mitä olen tekemässä…
Tässä vaiheessa kannattaa siis kirkastaa omat tavoitteensa.
Miettiä 1. Mitkä ovat lyhyen aikavälin tavoitteita ja 2. Mitkä ovat pitkän aikavälin tavoitteita.
Mietitään vaikka, että on tarve pudottaa painoa, jotta voi edistää omaa terveyttään. Miettiä myös syyt miksi se on tärkeää = Terveys…
Tästä rakentuu helposti lyhyen aikavälin tavoite. Vastaavasti, kun tavoite on saavutettu voi edetä pitkän aikavälin tavoitteeseen, eli opittujen muutosprosessin keinojen ja tapojen kautta hakea pysyvyyttä omaan hyvinvointiin liittyen ja pitää kilot kurissa…
Tavoitteita varten tulisi asettaa myös tavoitteet itse tekemistä kohtaan ja halutun päämäärän, tavoitteen mukaan.
Tässä tilanteessa taas valmentajan tehtävä on antaa niitä työkaluja käyttöön jotta päästään eteenpäin prosessissa ja tukea ja motivoida päätöstä lähteä tekemään muutosta oman hyvinvoinnin suhteen!
4. Toteutusvaihe
Motivaatio kova, yli 100%. Tekeminen mallillaan. Kaikki sujuu kuin rasvattu. Tuloksia tulee ja elämä hymyilee.
Tässä vaiheessa on tärkeää tukea ihmistä kohti pysyvämpään muutosta. Auttaa ihmistä samalla ymmärtämään, käsittelemään ja löytämään syyt sille miksi vanhaan tuttuun ja turvalliseen on niin helppoa palata ja miksi se vetää puoleensa kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Vaarana kun on että ihminen palaa aikaisempaan käyttäytymiseensä…
Siksi tässä vaiheessa on erityisen tärkeää tukea muutosta, antaa sopivia työkaluja käyttöön ja auttaa ihmistä myös ymmärtämään miten niitä sovelletaan omaan elämään sopivalla tavalla! Lisätä käytännössä bensaa liekkeihin, että prosessi etenee tekemisen / toteutuksen kautta hyvin eteenpäin…
5. Ylläpitovaihe
Tekemisen ja oppimisen kautta asioista voi muodostua lopulta uusi musta.= Uusia tapoja toimia.
Ylläpitovaiheessa on tärkeää, että pystyttäisiin pitämään kiinni opituista tavoista myös silloin, kun arjessa, elämässä tapahtuu muutoksia. Niitähän meillä kaikilla riittää. Silti sitä pitäisi syödä, muistaa liikkua ja levätä jne…
Siksi tärkeää miettiä niitä tilanteita jotka ovat ns. ”vaaran-paikkoja” ja joissa on vaarana palata takaisin vanhaan elämäntapaansa. Pystyä siis pitämään yllä uusia opittuja malleja toimia omassa elämässään tilanteessa kuin tilanteessa. Muuten palataan askel taakse repsahduksen tai repsahdusten kautta ja voidaan joutua hakemaan vauhtia suunnitteluvaiheesta ja kompassia korjata tai palata toteutusvaiheeseen jolloin käydään taas tuumasta toimeen napakammin.
Tosin repsahdukset ovat nekin täysin inhimillistä, normaalia, eikä siihen kuole.. sitten vain pitää suunnata kompassia uudelleen ja jatkaa matkaa juuri sinne minne oli menossa!
6. Repsahdusvaihe
Repsahdus on sitä, että palataan takaisin vanhaan toimintamalliin. Niitä sattuu etenkin heikkoina hetkinä! Väsymys, elämän kiemurat ja kaikki se…
Ihmekkös tuo, että ote välillä saattaa lipsua!
Elämäntapamuutoksissa ”repsahdukset” ovat siksi yleisiä ja ennemmin sääntö kuin poikkeus! Kuuluvat siis osaksi prosessia. Niin niihin pitää myös osata suhtautua…
Repsahduksia siis sattuu, mutta fiksu voi ottaa niistä oppia. Kaikki, kun aina opettaa meille jotain. Siksi jos haluaa ottaa opikseen repsahduksista, niin voi sitten tulevaisuudessa tehdä asioita toisin, että repsahduksilta voi paremmin välttyä!
Repsahdus ei siis ole epäonnistuminen vaan keino oppia uutta!
Koska, jos ei kaadu, ei voi myöskään oppia kävelemään! Tässä jos miettii lasta, niin montako kertaa lapsi kaatuu, kunnes jalat kantavat? Aika monta tai vastaavasti antaako lapsi periksi jos ei heti opi ajamaan polkupyörällä…
Niin miten ne dieetit ja ihmekuurit menevät?
Ei muutosprosessin kautta, eikä ymmärretäprosessia. Hätäillään ja sinkoillaan hätiköiden kuin lammas tarhassa jonne susi on tullut.
Sitä mennään harkintavaiheesta suoraan toteutusvaiheeseen ja muut vaiheet jäävät käymättä ja sitten pamahtaakin suoraan lopullinen niitti eli vaihe 6. Repsahdus ja sehän oli homma sitten siinä…
Sitten voi kysyä, että kannattiko se pikadieetti tai äärimmilleen viety laihdutusyritys!
Jos tykkäsit tekstistä, jaa se ihmeessä. Voit myös vapaasti kommentoida!
Oletko jo tutustunut maksuttomiin oppaisiini? Jos, et niin pika pikaa lataamaan alla olevista linkeistä!
Maailman tilanne voi tuntua juuri nyt todella kaaosmaiselta ja pelottavalta.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella, vai pitääkö mitään?
Mitä, kun tämä kaikki ahdistaa, pelottaa ja lisää huolestuneisuutta tulevaisuutta kohtaan?
Mitä tässä pitäisi tehdä, vai voiko edes tehdä mitään?
Media on tällä hetkellä täynnä uutisia sodasta. Se sota iskeytyy suoraan päin näköämme vaikka välimatkaa sota-alueelle onkin 1000 km. Se kaikki tulee iskeytyy helposti mieleemme, ajatuksiin ja se voi aiheuttaa tunteita laidasta laitaan.
Eikä se ole mikään ihme. Tässä tilanteessa se on täysin normaalia ja olivatpa ajatukset tai tunteet sitten millaisia tahansa, niin ne on kaikki aitoja tunteita.
Jos ahdistaa, niin on ihan normaalia, että ahdistaa
Jos pelottaa, niin on täysin normaalia tuntea pelkoa
Jos on huoleistuneisuutta, niin sekin on normaalia..
Vihaa, suuttumusta kaikesta vääryydestä ja pahuudesta, on normaalia tuntea sitäkin…
Huolestuttavat uutiset voivat ylivirittää mieltä ja kehoa. ”Taistele- ja pakene tilaan”. Pulssi hakkaa, verenpaine nousee, stressitasot tapissa jne…
Kaikki tunteet ovat aina aitoja ja osa sinua. Tunteet ja ajatukset kannattaa siksi kohdata sellaisina kuin ne ovat. Harvoin jos koskaan tunteiden ja ajatusten välttely nimittäin lievittää esimerkiksi pelkoa. Tunteita ja ajatuksia ei voi estää… Ne tulevat juuri sellaisina kuin tulevat.
Siksi olipa ajatus, tunne mikä tahansa, niin niitä ei kannata koskaan juosta pakoon ja yrittää sulkea niitä toisaalle. Kuitenkin tilanteessa kuin tilanteessa liialle murehtimiselle tai päivittelylle ei kannata antaa liikaa valtaa. Tämä jo täysin oman hyvinvoinnin ja mielenterveyden takia.
On täysin luonnollista, että kun kuulee ikäviä uutisia tai, kun sattuu jotain ikävää, niin se kaikki voi herättää huolia. Pitäisikö tässä alkaa varautumaan sitten johonkin pahempaan?
Hyväksyminen ja ajatusten maadoittaminen
”Päästäkseen ulos pahimmasta helvetistä, pitää hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat”
Voi kuulostaa hullulta, radikaalilta ja osittain jopa todella vaikealta, mutta lopulta se auttaa, olipa tilanne mikä tahansa tai liittyipä se sitten mihin tahansa. Hyväksyä asiat juuri sellaisena kuin ne ovat ja ottaa ne vastaan sellaisena kuin tilanne on.
Hyväksymisen kautta voi sitten alkaa pohtia, mitä näissä tilanteissa voi tehdä? Miten voin toimia fiksusti ja mikä on parhaaksi ja yleensä mitä vaihtoehtoja on ja sittenkin hyväksyä myös asiat sen mitä voi milloinkin tehdä asioiden eteen.
Tilanteen päivitteleminen ei myöskään muuta asioita. Ei asioissa vellominen, ei vaikka päänsä hakkaisi puhki, siksi liikaa ei pitäisi olla huolissaankaan. Sehän ei lopulta auta mitään, saati ratkaise asioita.
Varmasti jokainen joka toivoo parempaa elämää, rauhaa ja rakkautta maailmaan, haluaisi tehdä paljonkin asioiden eteen. Me ihmiset olemme kuitenkin lopulta hyvin pieniä monien asioiden keskellä ja emme valitettavasti voi kaikkiin asioihin vaikuttaa. Sekin pitäisi vaan hyväksyä…
Siksi kannattaa miettiä, miten voi maadoittaa itseään ajatuksista, tunteista silloin jos jokin ajatus jää päähän pyörimään liian pitkäksi ja siitä ei edes pääse eroon. Miten voida rauhoittua kaiken keskellä?
Auttaako se, että sulkee mielestään kaiken sen mitä ympärillä voi tapahtua? Auttaako se, että pyrkii välttelemään ahdistavia ajatuksia, tunteita? Ei.
On täysin ymmärrettävää, että ihmisenä kun kohtaa ahdistavia ajatuksia, tunteita, niin niitä yrittää helposti vältellä.
Kuitenkin niin toimilla voi itseasiassa vahvistaa omia tunteitaan, ajatuksia, käyttäytymistä jne.
Päätä ei myöskään kannata työntää pensaaseen ja toivoa parasta. Tässäkin auttaa hyväksyminen, hyväksyä, että nyt on vain näin, enkä itse voi asialle sen enempää tehdä…
Vaikeissakin elämäntilanteissa, haasteissa, murheissa, huolissa olisi hyvä hyväksyä, että ok, minua voi jännittää tai huolestuttaa ja se on ihanymmärrettävää tässä tilanteessa.
Kun ei taistele päättäväisesti omia tunteitaan ja ajatuksiaan vastaan voi olla rennompi itsensä suhteen. Omista tunteistaan ei siksi tarvitse kokea huono-omaatuntoa.
Hyväksymisen kautta voi olla vahvempi. Tämä on siksi myös tärkeä ymmärtää, että omilla teoilla voi vaikuttaa juuri omien päänsisäisten ajatusten voimakkuuteen ja lähteekö liekittämään tulipaloa suuremmaksi, vai yrittääkö hengittää ja ottaa ihan rauhallisesti…
Tärkeää on olla läsnä juuri tässä hetkessä, ei vatvo liikaa, ei kiellä tosi-asioita vaikka kyse on tai olisi jostain muusta vakavasta asiasta.
Tieto lisää tuskaa ja ei!
Jos ihminen epäilee, että on jokin sairaus. Netti auki, etsimään tietoa terveysportista tmv. Lukemaan ja pähkäilemään. Äkkiä kun lukee, niin sitähän alkaa löytämään juuri itselleen sopivia oireita ja oirekuva täsmää juuri tähän…
Tieto voi lisätä siis tuskaakin, pelkoa. Mieli myös ohjaa meitä ja lukemamme voi vahvistaa ajatuksiamme. Voimme juuri hakeutua sen tiedon pariin joka vahvistaa ajatteluamme ja mieltämme.
Tiedonhankinta voi kyllä olla tarpeen ja on myös hyvä pysyä ns. Ajan hermolla ja rauhallisena. Faktat voivat rauhoittaa ja se, että tietää mitä tapahtuu, missä mennään.
Se kaikki voi vähentää huolestuneisuutta ja rauhoittaa mieltä. Tämä on kuitenkin yksilöllistä. Osalle, kun se lisää vastaavasti ahdistuneisuutta ja saa ajattelemaan päänsä räjähdyspisteeseen asti…
Lisäksi jos ja kun jää vellomaan asioita, niin äkkiä sitä alkaa ajatella juuri sitä tiettyä asiaa monista, oikeastaan kaikista mahdollista ja vähän myös mahdottomista näkökulmista ja sekin vain sitten vahvistaa omia ajatuksiaan.
Jos voi olla ihan paikallaan siis suodattaa uutisia, tietoa, tämä jos se rauhoittaa mieltä ja saa uhkaavat tilanteet olemaan vähemmän uhkaavia. Lisäksi hyvä myös omata sopivaa sisälukutaitoa ja ymmärtää mistä tieto on peräisin ja millaisia tarkoitusperiä juuri sen tiedon levittäjä haluaa saada aikaan. Kaikki ei perustu faktoihin, tämä tuli hyvin esille jo Koronan uutisoinnin suhteen…
Lasten vanhempien on tärkeää ottaa asiat rauhallisesti!
Järjetöntä, miten tällaista voi vielä tapahtua 2020 luvulla?
Tärkeintä on kaikissa tilanteissa, että pysyy itse rauhallisena! Jos aikuinen alkaa pelkäämään liikaa se leviää koko ympäristöön. Aikuisen pelko ja ahdistuneisuus on eksponentaalinen suhteessa lapsen pelkoon liittyen.
Lapset ovat haavoittuvaisempia ja lapsi vaistoaa vanhemmistaan jos joku on hätänä. Se kaikki voi vain lisätä turvattomuuden tunnetta. Jos lapsi huomaa, että aikuista pelottaa, jännittää, ahdistaa, surettaa, niin silloin voi olla vaikea lohduttaa lasta.
Sosiaalinen media, uutiset, Tik Tok jne. Tietoa tulvii ja se on yhä nuorempien saatavilla. Se voi lisätä perheen pienemmissä myös turvattomuutta, pelkoa…
”Tapahtuuko meille nyt jotain?”, syttyykö sota? Tässä tilanteessa voi toimia itse parhaalla mahdollisella tavalla ja pysyä rauhallisena, kertoa, että arki jatkuu ihan normaalisti, maailma ei tähän kaadu nyt, vanhemmat kyllä suojelevat ja huolehtivat lapsesta.
Vanhemmat ovat lopulta juuri se muuri ja voima, johon lasten pitäisi pystyä luottamaan 100%. Lasten ei siksi tarvitse kärsiä näistä ”aikuisten asioista”…
Ovat siihen täysin viattomia, syyttömiä…
Mitä sinä ja minä voin juuri nyt tehdä?
Käytännössä pyrkiä elämään ihan kuten ennenkin. Huolehtia itsestään, perheestään jos sitä on, olemaan yhteydessä ystäviinsä ja ei tee varmaan pahaa kysyä ”mitä kuuluu?”, ”Miten sinä voit?”.
Keskittyä itseensä ravitsemuksen, terveellisen syömisen, ulkoilun, hengitysharjoitusten, lukemisen, meditaatiota, joogaa, liikunnan ja treenaamisen avulla…
Kaikki tämä vahvistaa kehoa fyysisesti, mutta myös henkisesti. Sitä kautta voi sitten olla vahvempi versio itsestään! Se kaikki taas auttaa jaksamaan ja tsemppaamaan eteenpäin!
Mistä sinä olet onnellinen? Mikä tuottaa sinulle hyvinvointia? Iloa? Lisää energiaa ja luottamusta tulevaisuutta kohtaan? Tiedätkö meillä kaikilla on paljon näitä asioita, joten kannattaa siksi myös keskittyä niihin. Yrittää olla positiivinen ja miettiä mikä on juuri nyt hyvin?
Eikä siihen, mikä on huonosti, mikä voisi olla tai mitä voisi tapahtua…
Taas liika ajattelu ei ole hyväksy omalle henkiselle hyvinvoinnille!
Käytännössä ei siis kannata murehtia liikaa. Turha panikointi ei johda mihinkään. Siksi mieti miten saat pidettyä omasta toimintakyvystäsi parhaalla mahdollisella tavalla huolta?
Tämän päivän murheet ja huolet riittävät tähän päivään, huomista ei voi kukaan ennustaa, siksi eläminen hetkessä ja siinä, että yrittää tehdä jokaisesta omasta päivästään sellainen kuin haluaa, niin on tärkeää…
Muista, että me emme voi itse tehdä kaikille asioille mitään, emme vaikka haluaisimme!
Sen voimme kuitenkin tehdä, että miten pidämme itsestä ja omasta jaksamisestamme kiinni! Myös siitä miten me kohtelemme muita ihmisiä. Siihen me jokainen voimme kyllä vaikuttaa ja ehkä jonain päivänä, maailma ja koko maapallo on parempi ja hyvä paikka elää kaikille!
Tärkeää on siksi se, että pidät itsestäsi huolta ja sinulle tärkeistä ihmisistä tavalla tai toisella!
Arvoisa pääministeri ja hyvä perhe- ja peruspalveluministeri.
Lähestyn teitä yksittäisenä henkilönä, mutta uskon, että puhun samalla kuitenkin monen kollegani ja oman liikunta-alan edustajan puolesta.
Suomessa ja ympäri maailmaa on uutisissa päivittäin, että koronaviruksen pandemiatilanne on pahentunut. Suomessa tartuntamäärät ovat lisääntyneet ja hipovat päivittäisiä ennätyksiä. Samalla kerrotaan, että tehohoitopaikat alkavat olemaan täynnä.
Tästä syystä hallitus on reagoinut pahentuneeseen viruksen leviämistilanteeseen vetämällä hätäjarrusta ja asettamalla nyt uudelleen, ja lisää rajoituksia ravintola- sekä myös liikunta-alalle. Hätäjarrun vetoa perustellaan sillä, että epidemiologinen tilanne on pahentunut, sairaalat ylikuormittuneet, rokotteilla on uutta virusmuotoa vastaan heikompi rokotevaste ja uusi virusmuunnos aiheuttaa mahdollisen lisääntyneen kansanterveydellisen riskin.
Ymmärrän, että tällä halutaan samalla herättää ihmisiä näkemään tilanteen vakavuus ja hakeutumaan myös rokotettavaksi. Huolta kannetaan kansalaisten terveydestä. Ovathan terveet veronmaksajat tärkeä osa hyvinvointiyhteiskuntaamme.
Aiemmin hallituksen strategiana oli luopua lähes kaikista rajoituksista kun yli 80% 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista on saanut kaksi koronarokoteannosta. Nyt kuitenkin tämä strategia on täysin muuttunut. Koronapassin käytöstä on luovuttu ja rajoituksia asetettu uudelleen voimaan.
Erityisesti nämä rajoitukset koskevat ravintola- ja tapahtuma-alaa sekä liikunta-alan yrittäjiä. Aloja, jotka kärsivät näistä rajoitustoimista kaikista eniten. Samalla tämä jos mikä koskettaa monia kollegoitani, yrittäjiä, ystäviäni, kavereita, asiakkaitani jne.
Pidän näitä rajoitustoimia itse ylimitoitettuina suhteessa riskiluokitukseen nähden. Riskiluokitukseen jonka THL on itse tehnyt.
Tartuntariskin astetta arvioidaan joukkoaltistumisten määrässä janykytiedon valossa kolmiportaisella asteikolla:
Epätodennäköinen (pienin mahdollinen riski)
Mahdollinen (kohtalainen riski)
Todennäköinen (suurin mahdollinen riski)
Edelleen taudin leviämispotentiaalia kuvataan oman perheen, seurueen ulkopuolisille aiheutuvien tartuntojen määrässä kolmiportaisesti:
Mihin näistä luokista kuntosalit, liikuntapaikat kohdentuvat?
Urheilu ja liikunta = Yksilöurheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat kaikissa kohdissa luokka 1. Eli THL:n mukaan = Epätodennäköisen pieni mahdollisuus saada tai altistua koronavirukselle.
Vastaavasti vertailuna ravintolat, baarit, yökerhot jne. Luokka 3 kaikissa kohdissa ja suurin mahdollinen riski tai altistuminen saada tartunta.
Kysymys: Miten on teistä mahdollista, että nykytiedon valossa kuntokeskukset rinnastetaan baareihin, ravintoloihin ja yökerhoihin?
Jopa niin, että ravintolat ja baarit saavat olla auki ja jatkaa suoraan aamusta alkaen anniskelua aina klo 17.00 asti ja osa paikoista edelleen koronapassilla myöhempään.
Miten on mahdollista, että esimerkiksi voit pelata biljardia, mutta et voi harrastaa liikuntaa sisätiloissa?
Miten on mahdollista, että ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävät palveluntarjoajat luokitellaan nykyisten sulkutoimien perusteella maksimaalisen riskiluokituksen ja ryhmän mukaisesti, vaikka THL suoraan osoittaa aivan muuta?
Ravintolat saavat siis olla auki, mutta kuntokeskukset ovat täysin suljettuna alueellisesti monissa lääneissä.
Kysyn: Miten tämä on mahdollista ja mihin tämä logiikka perustuu annettujen tietojen valossa, kuten THL asiaa ilmaisee.
Eikö tässä ole selkeä ristiriita asioiden suhteen?
Baarit ja yökerhot ovat korkean riskiluokitukseen kuuluvia paikkoja, mutta ne saavat silti olla auki. Kuntokeskukset jne, matalan asteen riskiluokituksen paikkoja, MUTTA silti ne ovat suljettuna. Eli käytännössä kuntokeskukset jne, luokitellaan baareja ja yökerhoja rankemmin, vaikka näin ei pitäisi edes olla mahdollista!
Europeacitive on tehnyt selvityksen korona viruksen tartunnoista Eu- alueella suhteutettuna se kuntosalilla käynteihin. EHFA:n mukaan koronatartunnat ovat vähentyneet kuntokeskuksissa ympäri Eurooppaa pandemian alun jälkeen. Itse pidän tässä selkeänä syynä kuntokeskusyrittäjien vastuullista toimintaa sekä asiakkaiden käyttämää maalaisjärkeä.
Oman 8 vuoden Personal trainer yrittäjäurani aikana esimerkiksi kukaan omista asiakkaistani ei ole koskaan treenannut sairaana tai mennyt treenaamaan pienemmissäkään oireissa. Tämä sama on yleinen periaate salitreenaajien keskuudessa, eli sairaana ei liikuntaa harrasteta ja tämä jo kokonaisvaltaisen terveyden edistämisen takia.
Seuraava kysymys onkin teille suoraan arvoisa pääministeri Sanna marin ja hyvä perhe- ja peruspalveluministeri Kiuru.
Kumpaa te pidätte tärkeämpänä asiana? Sitäkö, että ihmiset saavat juoda olutta vai harrastaa terveyttä edistävää ja elinikääkin tutkimusten mukaan pidentävää liikuntaa?
Miten näitä asioita voi yleensä edes verrata toisiinsa ja, että kuntosalilla käyminen on yleismaailmallisesti vaarallisempaa kuin oluen juominen lähibaarissa aamusta aina klo 17.00 asti?
Päivi Kolun, Tutkija, TtM, UKK-instituutti mukaan liikkumattomuudesta johtuvien elintapasairauksien kustannukset Suomessa olivat ennen koronaa seuraavat (tällä hetkellä huomattavasti enemmän koronasta johtuen!)
Terveydenhuollon suorat kustannukset 600 M€
Tuottavuuskustannukset 900-3800 M€
Yhteensä 1500-4400 M€.
Lisäksi Suomessa sairaudet joita liikkumattomuus lisää:
300,000 Tyypin 2 diabetksestä kärsivää Suomalaista
150,000 diagnosoimatonta tyypin 2 diabeteksestä sairastavaa (arvio)
Yli 5% kärsii masennuksesta ja muista mielenterveydellisistä ongelmista
2,3 miljoonaa Kelan korvaamaa sairauspoissaolopäivää masennuksen takia vuodessa
1,7 miljoonaa Kelan korvaamaa sairauspoissaolopäivää selkäsairauden takia vuodessa
100 miljoonaa euroa sairauspäivärahakustannukset selkäsairauksien takia vuosittain
Melkoisia lukuja näin maallikon korviin ja mietinkin, että mitä kaikkea muuta tälle rahalle olisi käyttöä? Esimerkiksi vanhustenhoidon suhteen?
Ja nyt tämän Koronan ja rajoitusten takia tilanne vain pahenee!
Kysymys onkin, että mitkä ovat salien sulkemisesta johtuvat hyödyt suhteessa salien sulkemisesta johtuviin haittoihin nähden?
Monelle ihmiselle koronan keskellä kuntosalilla käyminen on henkinen voimavara!
Nyt se on taas viety lukemattomalta ihmiseltä pois! Tässä on myöskään turha esittää sitä väitettä, että ”voihan sitä aina mennä lenkille”.
Kyllä voi, ja sekin on suotavaa oman terveyden kannalta, mutta lihaskuntoharjoittelun merkittävät ja tutkitut edut ihmisen terveyden kannalta ovat paljon merkittävämmät. Tämä jo suoraan yleisen kunnon ja arjessa selvitymisen kannalta.
Kysymys siksi uudelleen, kumpi edistää ihmisten terveyttä, jaksamista, mielenterveyttä, työssä jaksamista, vähentää sairauspoissaoloja, vaikuttaa mielialaan kohentavasti? Liikunta vai oluen juominen?
Onko hallituksen tavoite romuttaa ihmisten lopullinenkin terveys? Ajaa ihmiset entistä pahempiin mielenterveydellisiin ongelmiin ja rapistuttaa valtion veronmaksajien fyysinen kunto siihen pisteeseen, että tästä tulee aiheutamaan valtiolle vain entistä isompi hintalappu maksettavasti tulevina vuosina?
Tämäkö on sitä asioiden oikeaa hoitamista ja vastuuta ihmisten terveydestä?
Kolikolla on aina toinenkin puolensa ja hintansa. Minkä hinnan hallitus ja te arvon ministerit olette valmiita kantamaan ihmisten terveyden suhteen?
Entä yrittäjien suhteen jotka ajetaan ahtaalle, osa konkurssiin. Onko se ihmisten terveyden edistämistä ja talouden turvaamista?
Me olemme lopulta teidänkin äänestäjiä, me maksamme veroja Suomeen, me olemme valinneet teidät päättäjät hoitamaan meidän äänestäjien asioita ja pitämään huolta meistä.
Yksi asia joka liittyy tähän huolenpitoon on terveys ja hyvinvointi.
Siksi itse odotan saavani vastinetta maksamilleni veroeuroille ja toivon siksi teille päättäjillä järkeä ja ymmärrystä suhteuttaa asiat niille kuuluvaan oikeaan painoonsa.
Ihminen ei pärjää ilman ruokaa, ei vettä, mutta ei myöskään ilman liikuntaa!
Toivon teiltä päättäjiltä järkeä ja viisautta, että ette romuta ihmisten terveyttä ja hyvinvointia!
Kirjoittaja:
Antti Rossi, rokotettu, verot Suomeen maksava Kuopiolainen Personal trainer, ravinto ja hyvinvointivalmentaja yrittäjä jo vuodesta 2013 alkaen. Lisäksi aikaisempaa kokemusta 9 vuoden ajan terveydenhoitoalalta.
