Voiko treenaaminen ja ruokavalio olla pakkomielle?
Treenaaminen ja ruokavalio pakkomielle? Erilaisia dieettiä, kuureja, kovaa treeniä, hikeä ja jopa verta ja kyyneliä. Kovaa fyysistä kuntoa korostetaan ja arvotetaan normaalin ruokailun ja liikunnan kustannuksella.
Media ruokkii jatkuvasti verkkokalvoille mitä tikimpää kehoa. Pitäisi näyttää tältä ja tuolta… Monelle meistä tämä voi aiheuttaa kohtuuttomia paineita ja jopa vääristyneet kehonkuvan.
Tätä kaikkea ruokkii entisestään television erilaiset laihdutus ohjelmat. On Suurinta pudottajaa, mitä kovempaa rääkkiä ja ruokavaliota. Voiko niinkin hyvästä asiasta tulla, kuin treenaaminen ja ruokavalio pakkomielle?
Mitataanko elämässä onnistumista äärimmäisten suoritusten kautta, jatkuvaa kovaa treeniä ja täydellistä ruokavaliota? Tähän vielä päälle itsensä vertaaminen muiden elämään, onnistumisiin ja tarinoihin.
Mitä tulee treenaamiseen – kaikki ei sovi kaikille. Tarpeemme ovat niin erilaisia. Etenkin ihmiset jotka vertaavat itseään helposti toisiin, ovat alttiimpia median luomalle treenaamisen ja ”piiskaamisen” mallille ”kovempaa – nopeampaa – vahvemmin”.
Kyse voi lopulta olla viihteestä ja ääripäät kiinnostaa. Tämä pitäisi kuitenkin muistaa!?
Jos mietitään urheilua – urheilija voi ja joutuu tilanteisiin joissa keholta vaaditaan äärimmilleen venymistä. Tämä on tärkeää osata nyt erottaa tästä aiheesta.
Lisäksi urheilija itse valitsee oman tiensä ja kyse on sitten omista elämän valinnoista ja itselle erittäin tärkeistä ja merkityksellisistä asioista.
Kuitenkin myös monella urheilijalla on riskinsä ajaa itsensä ylikuntoon ja vääristää suhdetta terveelliseen ruokavalioon jne.
…Tiedätkö mitä?
Olen itse havahtunut kerran omalla kohdalla tällaisesta tilanteesta… siitä myöhemmin lisää….
Miten on? Valloittaako treenaaminen ja ruokavalio elämäsi liikaa? Vapaudu pakkomiellestä ja löydä tasapaino e-kirjan ’Tuloksellinen Treeni ja Ravitsemus’ avulla…
Terveellinen ruokavalio on kaiken keskiössä
Terveellinen ruokavalio, ravitsemus, syöminen ja valinnat vaikuttavat merkittävästi terveyteen, hyvinvointiin, jaksamiseen, arkeen, mieleen, suorituskykyyn jne.
Kova dieettaaminen ja erityisesti kaikki kuurit, voivat helposti altistaa eriasteisille ongelmille. Erityisesti tämä dieetti- ja kuuriajattelu korostuu tammikuussa.
Päätetään aloittaa uusi elämä. Siinäkään ei ole mitään vikaa. Armottomuus, ehdottomuus, joustamattomuus on taas asia erikseen. Tiukka dieetti voi kääntyä pahimmillaan syömishäiriöksi.
Esimeriksi ortoreksia, tämä luokitellaan syömishäiriöksi. Kyse on tilanteesta jossa ihminen kokee pakonomaista tarvetta ja halua syödä täydellisen terveellisesti.
Anorektikko vastaavasti syö mahdollisimman vähän. Bulimikko vastaavasti ahmii ruokaa ja oksentaa, että voisi syödä taas enemmän…
Erilaisista syömishäiriöistä kärsii arviolta n. 2% väestöstä. Miesten osuus tässä on arvioitu olevan n. 10% ja taustalla voi olla ortoreksiaa, anoreksiaa, bulimiaa. Asiahan ei siis koske pelkästään naisia.
Milloin liikunnasta tulee pakkomielle?
Jos liikunnasta ja syömisestä tulee asia joka alkaa hallita, kontrolloida elämää, rajoittaa sitä ja koko elämä alkaa pyöriä vain näiden asioiden ympärillä, tilanne on voinut eskaloitua.
Tilannetta ei ohjaa enää tarve, halu huolehtia itsestään liikunnan ja ravinnon avulla. Tilanne muuttuu pakoksi.
On pakko syödä nyt näin, ilman joustoa, ilman mahdollisuutta ottaa rennosti vaikkapa juhlissa, on pakko mennä treenaamaan, että kunto säilyy tässä pisteessä kuin missä on…
Mieleen voi tulla pakko, että tuo ja tuo on tuossa kunnossa, nyt mun täytyy tehdä näin ja näin, että voin pystyä samaan. Henkinen paine voi kasvaa todella kovaksi ja alkaa kokea ahdistuneisuutta.
Mieliala voi laskea, masentuneisuutta, energiaa ei ole, arki alkaa mustua, jatkuvaa sairastelu kierrettä, ylikuntoa ja rasitusvammoja, vatsa voi alkaa oireilla ja mahdollisia hormonaalisia häiriöitä.
Arvio?
Näissä tilanteissa on sitten hankalaa vetää koskaan täysin suoria johtopäätöksiä sen enempää, että mikä on vielä normaalia ja mikä taas epänormaalia.
Esimerksiksi, kun on keskittynyt johonkin tulevaan suoritukseen urheilumielessä, niin tällöin keskittyminen ja ajatukset voivat olla niissä tilanteissa ja tämä on täysin normaalia vielä.
Mieli voi olla keskittynyt ja fokuksen ylläpitäminen on tärkeää keskittyneisyyden kannalta.
Tilanne on taas eri, jos asiat alkavat vaikuttaa merkittävästi omaan arkeen ja elämään. Tällöin ihminen ei välttämättä itse tiedosta missä mennään, tähän voidaan tarvita ulkopuolisen mielipidettä ja ajatuksia, että nähdäänkö mitä tapahtuu?
Toinen mahdollisuus on terapia, psykologit ja psykoterapia… eli puhutaan tällöin jo ulkopuolisesta ammattiavusta.
”Usein ne ongelmat alkavat siitä, kun kehon ja mielen kuuntelu loppuu”
Suosittelen lämpimästi tutustumaan Patrik Borgin kirjoittamiin artikkeleihin.
”Patrik Borg on Suomen tunnetuimpia ravitsemusasiantuntijoita. Hän on puhunut väsymättä jo yli vuosikymmenen ajan terveysajattelun, rennon syömisen ja suhteellisuudentajun puolesta ravitsemuksessa ja erityisesti laihduttamisessa ja syömishäiriöistä.
Asiantuntijatehtävien ja tutkimuksen ohella Patrik tekee vastaanottotyötä ja pitää luentoja ravitsemuksesta.”
Itselläni on ollut etuoikeus tutustua Patrikiin. Hän veti ja luennoi itselleni yhden osuuden ravintovalmentaja koulutuksessa, jossa keskityttiin muun muassa eri syömishäiriöihin ja miten syömishäiriöistä kärsivää asiakasta voidaan tukea ja tarvittaessa ohjata edelleen toisten asiantuntijoiden luokse.
Patrik Borgin blogiin pääset tutustumaan https://patrikborg.blogspot.com/
Parkilla on asiaa myös syömishäiriöistä ja tästä aiheesta kiinnostuneille.
Treenaaminen
Kovaa ja tavoittteellista treeniä. Itse nautin siitä ja itsensä haastamisesta. Treenaaminen antaa itselle paljon ja se on omassa arvomaailmassa tärkeää.
Väitän, että vaikka treenaan näin 43 vuotiaana kovempaa kuin koskaan aikaisemmin elämässäni – tekeminen on fiksua.
Ennen vanhaan treenit saattoivat olla sitä, että treeni ei ollut onnistunut jos et maannut puolikuolleena lattialla. Kaikki sarjat automaattisesti failureen, eli uupumukseen asti. Varuilta vielä muutama liike, sarja ja toistoja päälle.
No, kaikesta oppii kuten tästäkin, sanon vain että on sitä itse tehnyt monia virheitä treenaamisen suhteen nuorempana.
Toki tietotaito, kokemus ja ymmärrys ei ollut vastaavalla tasolla…. Lisäksi oli todella fanaattinen, ehdoton. Eli treenaamiselle ja ei nähnyt, että on muutakin elämää. Tämä yli korostui tietyissä tilanteissa.
Nykyään vastaavasti teen mikä on tarpeellista, mutta elämässä on paljon muutakin ja pyrin elämään täysin normaalia elämää.
Tämä vaikka olen tälläkin hetkellä valmistautumassa ensi vuoden kevään Fitness Classic kilpailuun. Tämä vaikka treenaan tavoitteellisesti, teen tietysti parhaani ja tavoitteeni on kova…
Korvien välissä on tapahtunut isoin muutos, ehkäpä olen aikuistunut enkä ole enää se sama nuori Antti silloin joskus alle 30 vuotiaana… onneksi näin, jos myös lähipiiriltä kysytään!
Näen ison muutoksen tasapainon löytämisessä treenaamisen ja muun elämän välillä. Nykyään tosin itselläni on isommat perheelliset vastuut ja haluan kantaa ne myös niin hyvin kuin taidan!
Se on itselle kaikista tärkeintä, ei pelkästään vain oma hyvinvointi vaan myös itselle tärkeiden ja rakkaiden ihmisten onnellisuus.
Jatkuvaa treeniä?
Treenaamista ja liikkumista harrastetaan enemmän ja enemmän. Usein ajattelu tässä on, että mitä kovempaa sen paremmat tulokset. Onko siis se joka kärsii koviten, aina paras kaikessa? Onko via dolorosa avain hyvään kuntoon?
Kuten totesin itse tykkään myös laittaa treenaamisessa kehon sopivan koville. En kuitenkaan vedä tämän ylitse… tässä on eronsa.
Vastaavasti monelle on täysin vierasta lepopäivät, kevennykset, superkompensaatio jne. Tuntuu että avain kehitykseen on vain kovan tekemisen kautta.
Unohdetaan, että kunto kehittyy levossa ja sopiva liike vain mahdollistaa ja antaa keholle sopivan käskyn kehittyä.
Moni saattaa pysyä jatkuvassa liikkeessä jo puhtaasti sen takia, että ensin on vedetty se dieetti, sitten tuloksia saatu ja tulee tarve pysyä ”tikissä”, sekä lihomisenpelko iskee mieleen.
Ei osata höllätä, ei uskalleta syödä enemmän, jatketaan dieettiä. Ruokavalio saattaa myös olla liian vähähiilihydraattinen tai liian vähärasvainen.
Kaikki herkut on täysin lakossa, ei voida mennä juhliin, ei ravintolaan, jokaista suupalaa kytätään, lasketaan. Terveellinen syöminen muuttuu ehdottomaksi, totaaliseksi kuin Pohjois-Koreassa diktatuuri toimii.
On joustamaton, kieltää kaiken, rajoitteita täynnä ja mietitään mitä ei voi syödä, sen sijaan, että miettisi minkä verran on tasapainon ja kohtuuden kannalta hyväksi ja onko taustalla vaikka armotonta nälkää, joka aiheuttaa ahmintaa?
Lisää sinulle E-Kirjassa on kehittävästä harjoittelusta ja miten treenaamisesta ja ravitsemuksesta saa rakennettua tasapainoisen osan arkea…
Mutta se yksi oma tilanne johon havahduin…
Kerrottakoon nyt tässä, kun haluan olla avoin! Tämä aika on ennen personal trainer vuosiani 2013 eteenpäin..
Yhden dieetin jälkeen mieleeni jäi päälle, että haluan pysyä mahdollisimman rasvattomassa kunnossa. Pitää yllä sen, että rasvaprosentti on siellä 5% luokkaa.
Keho oli viety äärimmilleen. Toki se peilikuva oli mahtava palkinto ja olla rasvattomassa kunnossa. Noh, mieleni alkoi tehdä pullia. Tein sitten aivan jäätävän kokoisen taikinan ja paistoin niitä 3 pellillistä.
Söin myös niitä sitten reilun pellillisen. Tästä seurasi luonnollisesti suhteellisen tukala olotila. Lisäksi iski päähän ajatus, että ei saameri, kuntohan tässä kärsii ja menee ”pilalle”.
Kotona oli silloin vielä kuntopyörä jota päätin polkea seuraavan 2h ajan, että saan poltettua edes osan noista syömistäni pullista…
Poljin sitä pyörää sitten reilun 1,5h ajan ja se alkoi ärsyttää aivan liikaa. Mietin, että eihän tässä ole mitään järkeä ja mitä hittoa olen oikein tekemässä?
Havahduin tässä tilanteeseen ja pohdin tuota reilun viikon ajan. Tuossa ajassa kuitenkin treenasin ja palasin salille normaalisti liikkumaan ja syömään normaalisti, terveellisesti, mutta joustavasti.
Se, että lisäsin energiaa, auttoi ja lisäksi hyväksyin silloin, että en yksinkertaisesti pysty pitämään kuntoa 5% rasvoissa ja se ei ole edes sen arvoista…
…kaikesta oppii ja itselläkin on näitä kokemuksia!
Personal trainerin vastuu?
Jos joku personal trainer havaitsee, että asiakkaalla voisi olla mahdollisesti taipumusta syömishäiriöön, pakonomaiseen treenaamiseen, tuloksiin hinnalla millä hyvänsä.
Asiakas ei usko ja suostu kuuntelemaan järkipuhetta vaikka asiat perustelee miten hyvin… on yksi hyvä keino osoittaa tilanteen vakavuus, katkaisemalla tai pitämällä taukoa valmennussuhteesta.
Toinen mahdollisuus riippuen asiakassuhteen laadusta ja miten sitä toteutetaan on miettiä tavoitteita uusiksi, kohtuullistaa tekemistä, ottaa rauhallisemmin ja kuitenkin edetä sopivassa tahdissa.
Painaa siis tilanteen mukaan jarrua, kun tarve tähän tulee!
Tässä tulee sitten jokaisen valmentajan vastuullisuus mukaan. Ei ole ihan sama miten ketäkin liikuttaa, millaista ravintoneuvontaa ja ohjausta antaa.
Pahimmillaan sillä tehdään todella pitkäaikaisia ja negatiivisia asioita ihmisen koko terveyden suhteen. Valitettavasti moni tekee asioita eurot silmissä ja myy netissä paljon kaikkea huuhaata.
Vedotaan lisäksi ihmisten jopa epätoivoiseen tilanteeseen, pelkoon jne. Moni käyttää lisäksi surutta ja häikäilemättä ihmisiä hyväksi omien taloudellisten intressiensä ajamiseksi.
Onko se sitten oikein moraalisesti ja eettisesti, niin sitä voi jokainen omassa mielessään miettiä?
Lisäksi, kun hyvien tulosten saavuttaminen ei ole kiinni rääkkäämisestä ja muutenkaan kitu ruokavalioista… Itse näen sen jopa enemmän ammattitaidottomuutena!
Avoimuus ja rehellisyys!
Hyvänä asiana olisi korostaa asiakkaalle aina levon merkityksestä, sopivasta, kehittävästä, mutta tuloksia antavasta treenaamisesta, sen soveltamisesta arkeen sopivaksi ja eri mahdollisuuksista treenata.
Samalla pitää osata arvioida tulosten saavuttamisen yhteydessä treenaamisen ja ravinnon riittävyyttä toisiinsa nähden, eli jaksaminen yleisesti muutenkin.
Tilanteen aiheuttamat terveysriskit kannattaa myös uskaltaa tuoda rehellisesti esille. Että jos näin jatkuu mitä tästä kaikesta voi pahimmillaan seurata…
Kyse on lopulta vakavista asioista! Näiden holtittomien asioiden kuten turhien pikadieettien kautta moni on mennyt aivan sekaisin kehonsa kanssa, mutta erityisesti myös pään sisällä. Vastaavia avun tarvitsijoita riittää ja paljon…
Tuloksia saa aikaan, kyllä, mutta miten? jos treenaaminen ja ruokavalio pakkomielle, niin pakko ei ole koskaan hyvä asia mihinkään….
Lopulta personal trainerin tulisi uskaltaa nähdä mikä tilanne on, tehdä sen mukaan ratkaisunsa ja viheltää peli poikki tarvittaessa.
Etenkin jos kokee, että oma ammattitaito ei nyt tähän tällä kertaa enää riitä. Ohjata ja kannustaa eteenpäin vaikkapa laajemman tuen pariin – jos tähän on mahdollisuus?
Apua, tietoa voi löytää esim: syömishäiriöihin esimeriksi www.syomishairioliitto.fi
Treenaaminen ja ruokavalio pakkomielle – herättikö ajatuksia?
Hyviä linkkejä ja lähteitä lisää:
https://mieli.fi/mielenterveys-koetuksella/syomishairiot/
https://patrikborg.blogspot.com/2011/10/hairiintynyt-syominen-osa-2-anoreksian.html
Sinua voi myös kiinnostaa tämä aihe?
Poimi omasi – ellet tehnyt ole tehnyt jo sitä?
