fbpx

Tykkää ja jaa!

Koronavirus iskee nyt tsunamin lailla Eurooppaan ja meille Suomeen. Korona vaikuttaa merkittävällä tavalla koko yhteiskuntaamme. Koronaviruksen vaikutuksilta ei voi oikeastaan kukaan välttyä.

Karanteenit, etätyö, tärkeiden alojen toiminnan jatkuvuuden turvaaminen kuten terveydenhuolto, pelastus jne. Ovat ensisijaisen tärkeää.

Samalla turvata niiden ihmisten elämä, terveys ja hyvinvointi jotka ovat lopulta mahdollistaneet meille Suomen ja senkin, että olen itsekin kirjoittamassa tätä tekstiä. Eli ikääntyvä väestönosa ja erityisesti yli 70 vuotiaat. Jokainen ihmiselämä joka voidaan nyt pelastaa, turvata ja ihmisiä auttaa on tärkeintä. Sitä ei voi mitata rahassa.

Nämä teot ovat välttämättömiä, jos haluamme estää epidemian leviämisen hallitsemattomasti. Uutiset maailmalta, kuten Italiasta, Espanjasta ja Rankasta osoittavat sen mitä voi pahimmassa tapauksessa tapahtua.

Joku on miettinyt, että onko nykyiset toimet joita valtiovalta tekee ylimitoitettuja. Mielestäni eivät. Näen asian niin, että jos epidemiaa saadaan hidastettua ja sen leviämistä jarrutettua, sillä saadaan ostettua aikaa. Tämä näkyy erityisesti terveydenhuollossa, kun kaikki sairaat eivät ole samanaikaisesti palvelun piirissä.

Tämä myös mahdollistaa, että jo kuormittunut terveydenhuolto ei lamaannu kokonaan. Samalla saadaan ostettua aikaa, että pyörät pysyvät pyörimässä ja yhteiskunta menee eteenpäin, kuin se vain suinkin on mahdollista.

Pienempi paha on mielestäni se, että on vaikka hetkellinen stop tilanne, kuin pidempiaikainen pitkittynyt tilanne.

Yrittäjät ja työntekijät pulassa

Monella ihmisellä on nyt ostohousut riisuttu jaloista. On ihan ymmärrettävää, että moni miettii uskaltaako nyt rahaa käyttää ja mihin sitä käyttää?

Joulukuussa ei varmasti kukaan osannut arvata mitä tulee tapahtumaan. Voiko tällaiseen lopulta edes koskaan varautua kunnolla? Mitä olen keskustelut asiasta monen kanssa, niin ei.

Tunnen paljon yrittäjiä ja olenhan itsekin yrittäjä. Tämä nopea muutos on nyt johtanut siihen, että monen yrittäjän toiminta on pysähtynyt totaalisesti.

Tämä on sama kaikilla alasta riippumatta. Tilaukset, työt, tapahtumat, myynti, ovat pysähdyksissä. Päivittäin saa lukea uutisista ympäri Suomen ja ympäri maailmaa siitä kuinka tulot loppuvat ihmisiltä. Työpaikoilla on YT:t, sulkuja, supistuksia. Ihmisillä on velkaa, on perheet, kulut pyörivät, mutta tulot eivät.

Moni on tästä tilanteesta hyvin huolissaan ja se on ihan ymmärrettävää. Tämä kaikki luo ison epävarmuuden ajan ja ammottavan kraaterin tulevaisuutta kohtaan. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Miten selviän tästä korona ajasta yli?

Mitä tästä seuraa niin, monen yrittäjän toiminta loppuu ja on jo loppunut, jos näin jatkuu pitkään ja nyt on ennusteissa, että tämä tilanne ei ole ohi ensi viikolla, ei kuukaudenkaan vaan usean kuukauden päästä.

Suomen hallitus on esittänyt nyt keinoja ja toimenpiteitä, joilla ahdinkoa helpotetaan. Onko toimet sitten riittäviä? Nyt tarjotaan esimeriksi yrittäjille lisää velkaa, että pahimman ajan ylitse pääsee. Sanonta kuitenkin kuuluu ”veli velka otettaessa ja se maksettaessa”.

Mielestäni nykyiset toimet ovat tekohengitystä. Parempia keinoja olisi nyt verohelpotukset ALV ja työnantajamaksuihin. Tämä olisi konkreettisempi keino turvata monen yrittäjän jatkuvuus ja välttää mahdolliset konkurssit.

Jokaisen työ on tärkeää. Tekeepä mitä tahansa. Olipa sitten työntekijä tai yrittäjä. Tämä koskee kaikkia.

Yrittäjät ovat kuitenkin Suomessa lihakset jotka mahdollistavat monien peruspalveluiden ylläpitämisen verovaroilla. Jokainen voi miettiä sitä, että mitä tapahtuu jos verotulot romahtavat.

Korona ja liikunta-ala

Moni on varmaan huomannut, että useat kuntosalit ovat vielä toistaiseksi auki. Moni miettii uskaltaako kuntosaleille mennä? Asia ei tässäkään ole yksinkertainen.

Maksut juokset, mutta tulot eivät. Siksi moni liikunta-alan yrittäjä ja kuntosaliyrittäjä sinnittelee vähän löysässä hirressä pakon sanelemana.

Pelko on kova ja tätä saa seurata myös netissä. Facebook on täynnä tällä hetkellä hätähuutoja. Moni saliyrittäjäkin jos laittaa nyt lapun luukulle, voi olla, että se jää myös sinne.

Suositetaan kuitenkin, että jokainen käyttää nyt omaa harkintaansa. Viruksen leviämisen estäminen on tärkeää. Kuitenkin myös se, että toimeentulo turvataan.

Onneksi monet salit ovat mahdollistaneet sen, että treenaamaan pääsee niin, että etäisyyttä kanssa treenaajiin voi helposti pitää. Siivousta ja hygieniaa on tehostettu.

Salit myös keksineet ulkoistaa omia palveluitaan. Sairaana ei myöskään pidä mennä nyt töihin, eikä luonnollisesti salille. Riskiryhmään kuuluvien ja tiettyjen ammattialojen edustajien tulee käyttää tässä tilanteessa myös sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.

Lohdutuksena voi myös todeta, että jos salitreenistä tulee taukoa vaikkapa se 2 viikkoa, niin aina on mahdollisuuksia liikkua myös muuten. Ulkona, kotona jne. Kuntokaan ei parissa viikossa pääse laskemaan vaan sitä voi kehittää ja ylläpitää monilla eri keinoilla.

Suosi Suomalaista

Nyt on aika katsoa ja suosia Suomalaisuutta. Terve itsekkyys on järkevää ja se, että tästä selvitään yhdessä. Käyttämällä lähialueesi yrittäjien palveluita alasta riippumatta olet turvaamassa työpaikkojen säilymisen ja pidät huolen omalta osaltasi siitä, että yhteiskunnan rattaat pyörivät myös jatkossa.

Samalla, kun suosit kotimaisia toimijoita, autat yrittäjien perheitä selviytymään pandemian vaikutuksilta.

Jopa nyt ne vähäisetkin ostokset voi vat olla äärettömän tärkeitä. Ostamalla kotimaista, palveluja, lahjakortteja palveluhin joita voit hyödyntää mahdollisesti nyt tai viimeistään, kun tämä epidemia on ohitse autat omalta osaltasi.

Pidetään siksi huolta, että tärkeät palvelut olisivat käytettävissämme senkin jälkeen, kun kriisi jota Suomi ei ole vielä koskaan aikaisemmin kohdannut on ohitse!

Pidetään huolta itsestämme, toisistamme ja myös nyt toivotaan parasta, että korona ja kaikki tähän liittyen olisi mahdollisimman nopeasti ohitse!

Tässä sitten aivan toiseen aiheeseen. 

Arvot, tarpeet, tavoitteet

Katso tarjoamani palvelut tästä ja etusivu takaisin.

Tykkää ja jaa!