Kuvitellaanpa tämä: edessäsi on lautasellinen broileria ja parsakaalia. Kolmatta kertaa tällä viikolla. Kylmänä. Ilman kastiketta. Ja tunnet, kuinka sielu irtoaa kehosta ja ruokavalio pännii entistä kovemmin!
Ravinto – se elämän perusta – on muuttunut rangaistukseksi. Miksi? Koska meidät on opetettu, että hyvä syöminen tarkoittaa kärsimystä.
Eikä vain kärsimystä! Ennemmin 500 kg kivireen vetämistä hiekalla – kuumalla ilmalla kumisaappaat jalassa.
Jos nautit ruuasta, teet sen väärin. Ja jos se maistuu hyvältä, siinä on liikaa kaloreita.
Onko asia näin? Siltä se usein kuulostaa…
Miksi joka puraisu ärsyttää?
Koska olet kyllästynyt. Olet kyllästynyt laskemaan kaloreita, punnitsemaan jokaisen porkkanan ja taistelemaan himoja vastaan kuin kyseessä olisi moraalinen kriisi.
Hupsista… lipasahti.
Kaikki pilalla! Jep, niinhän sitä saa ajatella.
Samaan aikaan some huutaa: syö näin, älä syö noin, keto, pätkäpaasto, intuitive eating, älä syö banaania, syö banaania. Ei ihme, että järki menee. Ei ihme, että ruokailu tuntuu ansalta.
Pää pyörii kuin pingispallo. Eihän sitä kerkeä edes ajatella, kun vastaan iskee “kananmunadieetti”.
Ruokakiukku, kun ruokavalio pännii, se on ihan oikea juttu
Kyse ei ole siitä, että sinulla on huono itsekuria. Sehän voisi olla vielä helppo ratkaista.
Kyse on siitä, että kroppa on nälkäinen ja mieli on väsynyt. Kun keho ei saa riittävästi energiaa, siitä tulee nälkäinen, kiukkuinen ja yliherkkä.
Tämä ei ole luonnevika, et ole tulossa hulluksi – se on fysiologiaa.
Mitä jos ruokavalio onkin ongelma, ei ratkaisu?
Ehkä ongelmana ei olekaan sinä – vaan koko ajatus siitä, miltä ruokavalion pitäisi näyttää.
Ehkä ruokavalio, joka kieltää kaiken, ei olekaan toimiva.
Ehkä se ei ole sinulle luotu – vaan jollekin kisaajalle 4 % rasvoilla.
Fiksu ruokavalio ei ahdista, ei stressaa, eikä saa sinua vihaamaan elämää. Se tukee arkea. Se sopii sun rytmiin. Ja ennen kaikkea: se sallii nautinnon.
Vihaatko ruokavaliotasi? Tuntuuko se, että se vie kaiken – etkä jaksa?
Silloin kyllä, se on ongelma.
Oletko koskaan miettinyt mistä tämä ongelma on peräisin?
En tiedä sinusta, mutta moni asiakkaani on saanut vapauden, kun heittänyt nykyisen mallin sinne missä aurinko ei paista. Osoite on roskakori!
Tarvitsetko osoitteen? Voin sen lähettää…
Tapahtunut: Kappas kummaa – paino pudonnut -10kg.
Timo Taikuri? Osaa vetää pupuja hatusta.
Itse en sitä osaa (en ole harjoitellut). Osaan kuitenkin tarjota ratkaisuja joka lähtöön.
Ruoka saa olla polttoainetta – mutta myös nautintoa
“Ruoka on polttoainetta” – kyllä, tietysti.
Auto ei kulje ilman menovettä – ihminen ei polje pyörällä ilman lihasvoimaa. Jälkimmäiseen tarvitaan energiaa, silloin se polkee paremmin.
Mutta se on myös kulttuuria, yhteyttä, iloa. Jos jokainen ateria tuntuu sotatilalta, et ole vielä löytänyt omaa ruokasuhdettasi.
Terve ruokavalio ei ole pelkkää matematiikkaa – se on tunnetta, kylläisyyttä, joustavuutta.
Emme elä 90 luvulla. Sielläkin oli hyvät jutut. Elämme 2020 luvulla. 90-luku vääristi syömistä ja tämä aika ei siitä eroa. Kuitenkin se sama mantra sieltä “opit” ovat sama kuin löydät Egyptistä muumion.
Kalorien matematiikka – kyllä tarvitaan energiavaje, mutta pelkkä energiavaje ei itsessään ketään laihduta.
Pystyn perustelemaan tämän väittämän yli 3000 asiakkaan kokemuksella.
Miten lopettaa ruokapaniikki ja aloittaa fiksu syöminen
Syö riittävästi. Aliravitsemus tappaa mielihyvän
Ruoka ei ole vihollinen! .
Salli herkkuja – niin niiden valta vähenee. Mitä enemmän yrität pistää vastaan – sen voimakkaammin mielesi haluaa. Tämä on ihan perus psykologiaa.
Ajoita syöminen – nälkäinen keho ei tee järkeviä päätöksiä.
Kokeile ruokapäiväkirjaa fiilispohjalta – miltä tuntui, ei vain mitä söit.
Kun syöt itsesi kylläiseksi, tunnetasolla ja kehollisesti, alat taas uskoa siihen, että ruoka voi olla ystävä – ei vihollinen (
Usein kysyttyä: Mitä voin tehdä, kun ruokavalio pännii?
1) Miksi ravinto alkaa turhauttaa tai kyllästyttää?
Koska ruokavalio on rakennettu liian kapeaksi. Se voi olla kontrolloiva ja kun sama ruoka toistuu päivästä toiseen, mieli alkaa kapinoida, vaikka kroppa toimisi hyvin.
2) Onko ongelma tahdonvoimassa vai rakenteessa?
Usein rakenteessa. Hyvä ravintomalli on joustava ja muokkautuva, ei rangaistus. Kun syöt “säännöillä”, jotka eivät sovi arkeesi, tulos on aina sama: stoppi.
3) Miten korjata tilanne nopeasti?
Tuo vaihtelua makuihin ja koostumukseen: lisää kasviproteiineja, vaihda hiilarilähteitä, mausta rohkeammin ja lisää riittävästi energiaa. Nälkä = ärtymys = kyllästyminen.
4) Mitä jos mikään ei tunnu maistuvan?
Se kertoo väsymyksestä, ei ruokavaliosta. Lepo, stressin purku ja rytmin palautus korjaavat enemmän kuin uudet ateriat.
5) Miten Antti Rossin valmennus ratkaisee “ravintokyllästymisen”?
Rakennan ruokavalion, jossa on joustoa, vaihtoehtoja ja psykologista tasapainoa – ei tiukkaa kontrollia. Ruoka tukee mieltä, ei kuluta sitä.
Unohda keto, VHH ja kaikki muut hiilarivastaiset trendit, jotka tekevät elämästäsi kalpean varjon sen entisestä pastanjälkeisestä loistosta. Hiilihydraattidieetti on täällä pelastamassa meidät kaikilta “ei saa syödä leipää” -dystopioilta.
Tässä dieetissä hiilihydraatit eivät ole pahiksia, vaan sankareita, jotka kantavat sinut läpi arjen kuin maratonjuoksijan viimeinen energiageeli.
Pasta, riisi, leipä ja perunat eivät ole vain sallittuja, vaan ne ovat ruokavalion perus. Mutta onko tämä tie jatkuvaan energiaan ja iloon vai pelkkä tekosyy vetää croissantteja ja pannukakkuja kaksin käsin joka päivä?
Sukelletaanpa suoraan tähän runsashiilihydraattiseen seikkailuun!
Hiilihydraattidieetin filosofia: Syö, syö ja syö lisää
Hiilihydraattidieetti perustuu nerokkaaseen ideaan, että hiilihydraatit ovat kehosi tärkein energianlähde. Toisin sanoen, jos et syö pastaa, riisiä ja leipää, mitä järkeä koko elämässä edes on?
Periaate: Syö runsaasti hiilareita, lisää ripaus proteiinia ja rasvaa, ja nauti elämän loistosta.
Totuus: Täydellinen dieetti kaikille, jotka kaipaavat tekosyytä tilata toinenkin pizza. “Hiilarivarastojen täyttäminen” kuulostaa kuitenkin paljon ammattimaisemmalta.
Mitä voit syödä hiilihydraattidieetillä? (Käytännössä kaikkea)
Hiilihydraattidieetti ei diskriminoi – kaikki hiilarit ovat tervetulleita! Tässä kuitenkin painotetaan “hyviä vaihtoehtoja” (eli niitä, joita pystyt perustelemaan itsellesi terveellisinä).
Täydelliset viljat (täysjyvää ja kuitua). Kaurapuuro, täysjyväpasta ja tumma riisi – terveellistä ja muka tyylikästä.
Juurekset: Peruna, bataatti ja punajuuri. Kyllä, myös ranskalaiset, jos ne ovat tehty bataatista tai vaikka ei, koska peruna!
Hedelmät kuten banaanit, omenat ja kaikki marjat, nekin joita löydät pakastealtaasta.
Palkokasvit – linssit ja pavut, koska tarvitset jotain, jolla vakuuttaa itsesi, että olet edelleen terveystietoinen.
Herkkupalat kohtuudella: Pannukakku aamiaiseksi? Tietysti, se toimii aina. American pancake ja voit kuvitella olevasi suuri – entäs suklaalevy lounaaksi? No, ehkä ei joka päivä.
Esimerkkipäivä hiilihydraattidieetillä
Aamiainen: Kaurapuuroa, banaania ja marjoja. Näytät siltä, että olet matkalla joogaan, vaikka oletkin syömässä sängyssä – heitä kylkeen kuitenkin vähän proteiinia.
Lounas: Täysjyväpastaa, kasviksia ja tomaattikastiketta. Ei mitään kermaa – vielä.
Illallinen: Uuniperuna, linssejä ja ehkä vähän leipää siihen kylkeen. Koska tasapaino!
Totuus – Huomatessasi laskevasi pähkinöitä “ylimääräiseksi rasvaksi” ja syöt viidennen paahtoleipäsi, olet tässä täysillä mukana.
Hiilihydraattidieetin lupaukset (koska kuka ei haluaisi lisää pastaa elämäänsä?)
Hiilarit ovat kehosi nopein energianlähde, joten tunnet olosi virkeäksi ja suorituskykyiseksi. Käytännössä ne ovat kehosi Ferrarin bensaa – paitsi jos vedät liikaa sokeria ja päädyt torkkumaan työpöydälle (verensokeri).
Hiilihydraatit auttavat serotoniinin tuotannossa, mikä voi parantaa mielialaasi. (Kunnes huomaat syöneesi koko leivän ja tunnet itsesi enemmän palloksi kuin onnelliseksi.)
Tämä on helppoa! Ei mitään monimutkaisia sääntöjä, vain ruokaa, jota rakastat.
Totuus: Jos mielialasi ei parane, se johtuu siitä, että mietit jo seuraavaa ateriaa, jossa on vielä enemmän hiilareita.
Hyödyt: Hiilihydraattidieetti on kuin halaus lautasella
Urheilijan unelmaa: Kestävyysurheilijat rakastavat hiilareita – ja niin rakastat sinäkin, vaikka urheilusuorituksesi olisi lähinnä sohvalta jääkaapille kävely.
Pasta Italiasta, riisi Aasiasta ja perunat Suomesta – maailman makuja yhdellä lautasmallilla – tunne olevasi kansainvälinen, vaikka asut Inarissa.
Ei rajoituksia – pelkkää hiilaria. Hiilarit eivät syrji, ja siksi ne ovat kaikkien ystäviä, joista etenkin sokeri (ah), suurta rakkautta ensi puraisulla – kaikkien tunteiden ja tuskan apuna – “sokeri, se syvien ja sisäisten suomalaisten tunteiden tulkki”.
Mutta hetkinen… onko tässä varoituksia?
Kyllä, rakkaus hiilihydraatteihin voi tulla kalliiksi, jos vedät överiksi.
Energiapiikki ja sen romahdus. Jos vedät sokerisia herkkuja, varo sitä hetkeä, kun löydät itsesi nuokkumasta toimistossa. Insuliinit ylös kuin NASA raketti ja moottorivian tullessa – noh, putoaa alas kuin kananlento.
Painonnousu: Jos syöt surutta – kuten mitä tahansa, etkä mieti kokonaiskaloreita, ylimääräinen energia löytää tiensä vyötärölle – hiilihydraatit eivät ole maaginen ratkaisu tähän – kuten ei mukaan ruokavalio.
Proteiinin puute – Jos ruokavaliosi koostuu vain pastasta, alat pian kaivata kananrintaa kuin vegaani kaipailee juustoa.
Fakta: Syöt pelkkää pastaa viisi päivää putkeen, alat haaveilla kananrinnasta, vaikka se on elämässäsi muuten harvinaista.
Kenelle hiilihydraattidieetti sopii?
Tämä dieetti on sinulle, jos:
Rakastat pastaa, perunoita ja kaikkea vehnästä tehtyä. (Kyllä gluteeni ei ole paholainen, ellet ole myynyt pikkurilliäsi gluteiini-paholaiselle).
Haluat nauttia ruoasta ilman turhaa syyllisyyttä ja rennon suhteen ruokaan: Ei sääntöjä, vain hiilareita ja elämäniloa ja sitäkin enemmän pastaa.
Tarvitset energiaa treeneihin – tai Netflix-maratonin suorittamiseen.
Totuus: Jos haaveilet ruoasta, jossa yksi ainesosa on kuningas, olet juuri löytänyt sielunkumppanisi.
Onko tämä ruokavalio fiksu? (No, se riippuu.)
Jos valitset laadukkaita hiilareita ja tasapainotat ne proteiinilla ja rasvalla, tämä voi olla loistava dieetti, terveellinen ja nautinnollinen vaihtoehto. Mutta jos ruokavaliosi koostuu vain leivokset, sokeria, karkkia, pizzaa ja pullaa..
Odotahan vain, että farkut alkavat vihjata, että rajoittamaton pastan syönti – erityisesti sokerin kaataminen kurkusta alas, se ei ollut lainkaan hyvä idea!
Hiilihydraattirakkautta vai pastakrapula?
Hiilihydraattidieetti on ihana muistutus siitä, ettei syömisestä tarvitse tehdä turhan monimutkaista – mitä se nykyään jo on, liian monelle!
Syö pastasi, nauti perunasi ja anna itsellesi lupa herkutella – mutta kuten kaikessa kohtuus on avain.
Joten elämässä on liian vähän spagettia, jos sen pelko vie tilaa lautaseltasi. Syö siksi pastasi ilolla kuten Italialainen, nauti perunasi rauhassa kuten Karjalainen ja muista: tämä elämä on liian lyhyt pelätä spagettia!
UKK: Hiilihydraattidieetti – syö pastaa ja tunne voittamattomuus?
1) Onko hiilihydraateissa mitään pelättävää?
Ei, kun ne tulevat oikeista lähteistä. Täysjyvä, juurekset ja hedelmät ovat suorituskyvyn polttoainetta. Sokeri on sokeria ja herkut herkkuja. Niitä ei tarvitse suoranaisesti, kuin hyvän mielen takia. Jos ahmit sokeria – ruokavaliosi on pielessä. Riittävä ja monipuolinen ravitsemus takaa, että mieliteot pysyvät paremmin hallinnassa – ilman kontrollia tai tahdonvoimaa.
2) Miksi hiilarit leimataan “pahiksiksi”?
Koska nopeita hiilihydraatteja (sokerit, valkoiset jauhot) sekoitetaan hitaasti imeytyviin. Kyse ei ole määrästä vaan laadusta. Jos syöt sokeria – se ei ole sokerin vika, että lihot. Syy on usein henkisessä kuormituksessa, stressissä ja arjen huolissa. Helposti voit hakea lohtua sieltä mistä saat sitä helpoiten.
3) Auttaako hiilaridieetti painonhallinnassa?
Kyllä, jos se on järkevästi rytmitetty. Hiilarit eivät lihota, jos kokonaisenergiansaanti on hallinnassa. Lisäksi hiilihydraatit tukevat muiden ravintoaineiden imeytymistä ja säästävät proteiinin käyttämistä energiaksi.
4) Miten hiilarit tukevat treeniä?
Ne varastoidaan glykogeenina lihaksiin ja maksaan – polttoaine, joka ratkaisee suorituskyvyn ja palautumisen.
5) Mikä on paras hiilarimäärä?
Yksilöllinen – yleensä 40–60 % energiasta toimii useimmille aktiivisille. Voit olla myös vähemmällä hiilihydraateilla ja jopa ilman niitä, mutta silloin ravintoaineiden riittävä saanti täytyy turvata muuten. Nämä asiat otetaan huomioon valmennuksessani sekä erityisesti heti Fit-Kaupan ruokavalioissa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi, verkkosivustomme käyttää evästeitä tallentaakseen ja/tai käyttääkseen laitetietoja. Hyväksymällä kaikki evästeet annat meille mahdollisuuden käsitellä tietoja verkkokaupan ja ota yhteyttä lomakkeen kautta, sekä sivuston selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tällä sivustolla. Välttämättömillä evästeillä varmistamme sinulle sivuston luotettavan ja turvallisen toiminnan ja näkyvyyden.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön. Yhteydenottopyyntö, verkkokauppa ostoskori ja tilauksen käsittely, vahvistusviestit sähköpostitse ja maksuttomien oppaiden vastaanottaminen.
Asetukset
Teknisen tallennuksen avulla varmistetaan sivuston toiminta ja käyttökokemuksen parantaminen. Asetusten, kuten kielen tai ulkoasun, säilyttäminen käyttäjän seuraavia vierailuja varten. Tietojen tallentaminen istuntohallinan ja turvallisuuden parantamiseksi.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei voida käyttää tunnistamaan sinua.
Sisältö ja markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen, sisällön ja mainosten kohdentamista varten tai käyttäjän toiminnan seuraamiseksi verkkosivustolla. Tämä on tärkeää turvallisuuden, kehittämisen ja palvelun laadun takaamiseksi. Lisäksi tätä tietoa voidaan käyttää vastaavanlaisen sisällön tuottamiseen verkkosivustoilla.