Miksi joku palkkaa itselleen Personal trainer ja lähtee mukaan valmennukseen? Lopulta kyse on tuloksista – Esimerkiksi kuten tässä tapauksessa. Siitä, että haluaa saada toimivat ohjeet, tehokkaan avun ja sittenkin saavuttaa itselleen asettaman muutoksen.
Tavoitteet ja matka
Tavoitteet paremmasta kunnosta ja terveydestä ovat monille tärkeitä asioita. Puhumme paremmasta kunnosta ja terveydestä, moni ajattelee ensimmäisenä fyysistä ulkonäköä ja suorituskykyä. On totta, että tavoitteet lihaskuntoon, nopeuteen ja ulkonäköön voivat toimia voimakkaana motivaattorina ja ovat tärkeitä.
Tässä valmennuksessa on kyse ollut paljon enemmän kuin vain liikunnasta ja jokaisen suupalan punnitsemisesta. Valmennukseni on aina muutakin kuin tätä. Koska oma tavoitteeni on luoda pysyvyyttä, jatkuvuutta niiden konkreettisten, näkyvien ja todellisten tulosten lisäksi!
Asiakkaani Tuuli otti yhteyttä tavoitteena parantaa yleistä kuntoa, vähentää rasvaa ja lisätä lihasmassaa. Halusimme myös parantaa liikkuvuutta ja yleistä hyvinvointia. Kiireinen perhearki, ruuhkavuodet, vastuullinen työ ja moni muu asia vaikuttivat valmennuksen suunnitteluun.
Aina on kuitenkin mahdollisuuksia ja keinoja, kun on vain halu ja löytyy syyt vaikuttaa omaan hyvinvointiin.
Tehty työ ja saavutetut tulokset
Valmennuksen alussa teimme kattavan lähtötilanteen arvioinnin, johon kuului arvio nykyisestä arjesta, ravintoanalyysi ja tavoitteiden määrittely. Laadin yksilöllisen harjoitusohjelman ja ravitsemussuunnitelman, jotka tukivat asiakkaan tavoitteita.
Tuuli on osoittanut vahvaa sitoutumista ja päättäväisyyttä. Hän noudatti ohjelmaa tarkasti ja opettelimme kaikki tärkeät asiat, joilla vaikuttaa jaksamiseen, ravintoon ja treenaamiseen. Samalla saimme muutettua elintapoja.
Personal trainer valmennus tulokset puhuvat puolestaan:
Paino on pudonnut merkittävästi.
Vyötärönympärys on kaventunut.
Lihasmassa on kasvanut.
Liikkuvuus ja yleinen hyvinvointi ovat parantuneet huomattavasti.
Energia lisääntynyt, arjessa jaksaa paremmin
Selkä voi paremmin ja on vahva
Mieli voi hyvin ja unenlaatu parantunut
…sekä paljon muuta!
Nämä tulokset on saavutettu Personal trainer valmennuksen avulla. Valmennuksessa olemme keskittyneet monipuolisiin harjoituksiin, jotka haastavat kehoa eri tavoin ja pitävät mielen virkeänä. Lisäksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota ravitsemukseen, joka tukee harjoittelua ja auttaa palautumisessa.
Usein kysyttyä: Personal trainer -valmennus – tuloksia, ei tekosyitä
1. Mikä erottaa tuloksellisen PT-valmennuksen muista?
Yksilöllisyys. Jokainen ohjelma ja valmennus suunnitellaan elämäntilanteen mukaan, ei sattumalta. Siksi tulokset eivät jää teoriaksi. Lisäksi vaikka kyse olisi valmiista ohjelmista ja ruokavalioista, niissä on otettu suoraan jo myös tämä kaikki huomioon.
2. Miksi moni epäonnistuu omatoimisesti?
Koska yrittää kaikkea kerralla ilman selkeää suunnitelmaa. Valmentajan tehtävä on poistaa kaaos ja rakentaa eteneminen askel kerrallaan oikeaan suuntaan. Kertoa ja näyttää mikä toimii ja mikä ei.
3. Miten rakennetaan pysyvä muutos?
Tekemällä asiat realistisesti. Ei ääripäitä, vaan toimiva yhdistelmä treeniä, ruokaa ja palautumista.
4. Mitä tuloksia asiakkaani saavuttavat?
Erittäin kovia tuloksia riippumatta miten niitä mitataan. Usein jopa jo 4–8 viikossa: jopa -1kg viikossa painonpudotus, rasvan väheneminen, parempi vireystila, voimatasojen nouseminen, vahvempi kroppa ja ennen kaikkea uusi tapa elää, joka ei jää vain haaveeksi.
Onko kuntosali tuttu? Käytkö sinä kuntosalilla? Mikä on tavoitteesi kuntosalilla käymisen suhteen? Mikä saa sinut liikkeelle ja motivoi liikkumaan?
Salilla käymisen suhteen on olemassa hyvin monia erilaisia tavoitteita, kuten on myös salilla kävijöitä. Kaikki eivät halua suinkaan bodata ja isommat lihakset eivät ole monelle se tavoite. Tavoite voi liittyä esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
Halutaan voida paremmin, edistää omaa hyvinvointia ja pitää sitä kautta huolta fyysisestä kunnosta, joka edelleen edistää ja ylläpitää terveyttä.
Mikä on sinun tavoitteesi kuntosalitreenissä?
Tavoitteesi voi olla kyllä myös puhtaasti kehonmuokkaus, ”bodaus”. Haluat olla lihaksikkaampi versio itsestäsi ja trimmata itseäsi. Kasvattaa isommat lihakset.
Yksi tavoite voi olla että olisi vahvempi. Nostaa mahdollisimman paljon rautaa, vaikkapa maastavedossa tai sitten kuntosaliharjoittelu tukee suorituskyvyn kehittymistä ja toimii osana muuta urheilua.
Tavoite voi liittyä kuntouttavaan harjoitteluun, joka tähtää jonkin vaivan tai vamman kuntoutukseen.
Useat käyvät salilla myös painonhallinnan ja painonpudotuksen takia. Halutaan polttaa rasvaa, kiinteytyä. Sekin onnistuu hyvin lihaskuntotreenin avulla. Kuntosali
Toiset saat menevät salille siksi, että halutaan saada ajatukset irti arjen muista ympyröistä ja tuulettaa omaa päätään. Saliharjoittelu toimii tällöin hyvin stressin ”höyryjen” purun välineenä
Tavoitteita voi toki olla muitakin. Olipa se sitten mitä tahansa, niin tavoite määrittää aina syyt sille miksi liikut. Se vaikuttaa myös harjoittelun kulkuun, suunnitteluun, toteutukseen, liikkeiden valintaan, sarja ja toisto määriin, palautumisaikoihin, treeni kertojen määrään jne.
Tavoite salilla käymiseen on siksi aina hyvä olla olemassa,ja jos ei ole niin mieti edellä mainitun perusteella omia syitä saliharjoittelun suhteen. Sitä kautta sitoudut liikuntaa kohtaan ja se motivoi sinua eteenpäin.
Tsemppiä treeniin kaikille ja nähdään kuntosalilla!
Katso myös PALVELUT ja muista myös ilmainen treeniohjelma naisille ja oppaat!
1. Mikä on todellinen syy, miksi ihmiset käyvät salilla?
Useimmat aloittavat ulkonäön takia, mutta jäävät sen takia, miltä hyvä olo tuntuu. Sali antaa hallinnan tunnetta, rytmiä ja energiaa elämään. Se on tapa kasvattaa itsevarmuutta ja vähentää stressiä.
2. Miten löytää oma motivaation ydin?
Kysy itseltäsi: “Miksi haluan olla paremmassa kunnossa?” Jos vastaus on vain “koska pitäisi”, motivaatio kuihtuu. Kun syy on merkityksellinen – jaksaminen, terveys, henkinen vahvuus – salitreeni muuttuu elämäntavaksi. Etsi itsellesi se tärkein asia joka vie sinua eteenpäin, satoi tai pastoi – niissä tilanteissa kun ei jaksa ja huvita, mutta teet sen kaiken silti.
3. Onko salitreeni kaikille?
Kyllä. Jokainen voi harjoitella, mutta tapa täytyy sovittaa yksilölle. Voima, liikkuvuus ja hyvinvointi ovat aina saavutettavissa – iästä, kuntotasosta tai kehotyypistä riippumatta. Sillä ei ole merkitystä mistä tulet tai kuka olet. Merkitys löytyy siitä mitä haluat olla.
4. Miksi moni lopettaa salilla käymisen?
Koska tulokset eivät tule heti. Suurin virhe on odottaa nopeita muutoksia ja pettyä. Kehon ja mielen muutos vie aikaa – mutta palkinto on lopulta pysyvä – kun et anna periksi.
5. Miten pysyä motivoituneena, kun arki painaa?
Luo rutiini, ei riippuvuutta. Kun sali on osa arkea – kuten syöminen tai nukkuminen – siitä ei tarvitse neuvotella. Hyvä ohjelma ja valmentaja pitävät suunnan. Tee asioista elämäntapa, ei vain että on pakko – vaan koska saat tehdä kaiken sen.
6. Mitä hyötyjä salitreeni antaa kehon lisäksi?
Parempi uni, vahvempi itsetunto, vähemmän ahdistusta ja selkeämpi mieli. Fyysinen voima rakentaa myös psyykkistä voimaa.
7. Mikä on Antti Rossin neuvo salitreenaajalle?
Tee vähemmän, mutta paremmin. Keskity laatuun, rytmiin ja palautumiseen. Salitreeni ei ole rangaistus – se on palkinto siitä, että arvostat itseäsi.
Mikä kuntosali ja salitreenaaminen on, niin siistiä, että salille lähtee viikko viikon jälkeen ja vuodesta toiseen. Treenejä ei jätetä välistä vaikka mikä olisi?
Miksi käydä kuntosalilla?
1. Elämänlaatu ja hyvinvointi
Miltä parempi suorituskyky tuntuisi? Jaksaisi tehdä asioita tehokkaammin ja jopa niin tehokkaasti, että olo olisi kuin oman elämän supersankarilla
Kuntosalilla käymisen hyöty ei näy vain siinä, että jaksaa nostaa paljon rautaa maasta tai on fyysisesti niin vahva, että pianon kantaminen kahteen pekkaan kerrostalon portaita pitkin 8 kerrokseen, eikä se ole temppu eikä mikään.
Kuntosalitreeni kokonaishyöty heijastuu suoraan elämän muihin osa-alueisiin.
Keho ei vain koskaan voi olla liian vahva. Eikä se voi sellaiseksi koskaan tulla. Voimaharjoittelu tekee kehosta vahvan ja sellaisen, että lihakset toimivat taloudellisemmin.
Käytännössä kuntosali auttaa siihen, että voimantuotto paranee ja jaksaa arkisia asioita huomattavasti paremmin. Sellainen heikkouden tunne häviää kehosta ja se on jo todella siisti tunne, kun voi kokea vahvuutta.
2. Tasapaino ja ryhti
Kuntosali auttaa sinua pysymään paremmin ryhdissä ja tasapainossa. Kuntosaliharjoittelu hyöty näkyy parantuneessa kehonhallinnassa. Yhdistettynä voimaan se parantaa tasapainoa ja vähentää loukkaantumisriskiä salin ulkopuolella.
Motoriikkaa ja koordinaatiota voi myös kehittää omana osa-alueenaan.
Treenaamisen, ei tarvitse rajoittua pakaran hinkkaamiseen tai paljonko hauiksen ympärys on. Kuntosali voi antaa lopulta ympäristönä rajattoman mahdollisuuden liikkua ja harjoitella.
3. Kehonkoostumus
Keskivartaloa, rintaa, pakaraa, hauista vahvemmaksi. Kroppa kiinteytyy, rasvaa palaa ja lihasmassaa kehittyy. Tämä vaikuttaa positiivisesti kehosi ulkomuotoon niin, että vastakkainen sukupuoli vain huokailee ihastuksesta.
Jokainen itse tosin määrittää rajansa ja paljonko haluaa ”bodata” tai trimmata itseään. Osa meistä käy kuntosalilla kehonmuokkaus mielessä. Toiset tykkää muhkummasta, kun taas toiset vähemmän muhkusta.
Olkoot syyt sitten salilla treenaamiseen mitkä, niin kaikille siellä on tilaa. – Olitpa sitten isompi, pienempi tai jotain tältä väliltä!
4. Kivut vähenevät
Iso merkittävä salilla treenaamisen hyödyistä on selkä ja niska hartiaseudun kipujen väheneminen.
Toki jos treenaat väärin, yli treenaat, kuormitat kehoasi yksipuolisesti ja unohdat tärkeät tukilihakset, niin vaikutus on ihan toinen.
Oikein treenatessa vastaavasti niskan, selän, pakaroiden, takareisien lihasten vahvistaminen vaikuttaa koko kehon fyysiseen hyvinvointiin.
Saliharjoittelun avulla voit vahvistaa kehoasi, kuntouttaa ja ennaltaehkäistä mahdollisia loukkaantumisia.
5. Itsevarmuus
100 kiloa on aina 100 kiloa. Olipa kyseessä penkkipunnerrus levytangolla tai jalkakyykky, niin 100 kiloa on 100 kiloa ja se on paljon se!
Muistatko, kun asetit tavoitteeksi jossain liikkeessä nostaa ennätyksen? Mikä fiilis oli, kun onnistuit rikkomaan ennätyksesi? Miltä se tuntui sinusta?
Palkitsiko onnistuminen?
Mahdollisesti sait kehua baarissa, kun kysyttiin kuuluisa kysymys ”paljonko penkki”, ylpeänä tähän no ”100kg menee” ja muut olivat, että vitsit ku kova.
Salilla onnistuminen kasvattaa luonnetta, lisää itsevarmuutta onnistumisten kautta ja henkinen kapasiteetti kasvaa!
Saliharjoittelu voi tehdä sinusta vahvemman ihmisen koko elämässä. Vahva keho, vahva mieli ja lihaksikkaampi vartalo näkyy kaikkialla. Sen saman driven, joka on salitreenaamisessa, kun voi siirtää muuhunkin elämään. Pärjätessäsi salilla väitän, että pärjäät kyllä muutenkin.
6. Stressi ja paine
Saliharjoittelu voi toimia hyvänä keinona stressiä ja elämän paineita. Hyvä ja napakka treeni oikeaan paikkaan ja oikein annosteltuna on halpa psykiatri!
Tiedän monia ihmisiä, että jos eivät olisi treenanneet, kun elämässä on ollut vaikeaa, niin eivät välttämättä kävelisi täällä enää meidän kanssamme.
Salilta tullessa on kyllä lähestulkoon aina hyvä olo, menipä sinne väsyneenä, kiukkuisena tai mieli maassa. Silloin kun saa purkaa stressin ja paineet rautoihin, jää ne asiat myös usein salille!
Treenaaminen on aikaa itsensä kanssa tai miksei yhdessä kaverien, mutta tekipä sitä yksin tai yhdessä on se omalla tavallaan aina terapeuttista!
7. Terveysvaikutukset
Saliharjoittelu alentaa verenpainetta ja lisää verisuonien elinikää. Vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.
Sokeriaineenvaihdunta paranee ja riski sairastua tyypin 2 diabetekseen pienenee, tulee mahdolliseksi lisääntyneen lihasmassan ja vähentyneen rasvamassan takia. Riski sairastua kaiken maailman elintasosairauksiin pysyy paremmin kurissa.
Luut vahvistuvat ja näin kestävät kovempaa rasitusta ja riski sairastua osteoporoosiin (luukato) pienenee. Yleisesti voit pidentää omaa eliniän odotettasi.
Eikö olisikin siistiä sitten 90-vuotiaana, että voisi vielä mennä salille ja vetää vaikka maasta vielä 100 kg, eikä tarvitsisi käyttää rollaattoria vaan voisi pärjätä vielä vanhanakin omillaan ilman laitospaikkaa?
Mielestäni siinä olisi tavoitetta kerrakseen kenelle tahansa!
8. Uni ja nukkuminen
Saliharjoittelu parantaa unenlaatua. Kun treenaat lihakset haluavat myös levätä ja pistävät aivotkin tekemään niin.
Samalla, kun nukut onnellista prinsessan tai prinssin unta lisäät omaa hyvinvointia, kehosi palautuu, ehkäiset masennusta ja pidät itseäsi paremmassa kunnossa.
Tässä oli nyt muutamia asioita, joiden takia suosittelen sinulle saliharjoittelua tai ainakin kokeilemaan sitä!
Eli jos sinä vielä nyhjäät siellä kotona sohvalla ja mietit “Lähtisinkö salille?”, niin ehdottomasti!
Ilmaiset oppaat treeniin ja ruokavalioon naisille ja miehille
Tässä on valmennettavani Villen ajatuksia valmennuksestani (vuosi 2018). Mutta annetaan Ville sanoi muutama sananen ja mitä mieltä Ville oli kaikesta ja valmennuksen kokonaisvaltaisuus ajatuksena.
“Otettiin Antin kanssa 9 kk operaatio tavoitteena matka kohti terveellisempää elämää, sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia. En sen tarkemmin mene Antin tekniseen osaamiseen, koska se ei mielestäni ole tässä tärkeintä. Mainitsen kuitenkin, että Antilta osaamista löytyy ja paljon ja jos olet kilpaurheilija, niin Antilta (itsekkin kilpailleena) löytyy varmasti paljon annettavaa myös sinulle.
Nyt kun mietitään valmennusta ns. peruspulliaisen vinkkelistä, niin olisi suuri virhe jättää makrojakauma tai täydellinen penkkaustekniikka ainoiksi asioiksi, jota valmennukselta ja valmentajalta otetaan vastaan. Nämäkin tosin opitaan Antin kanssa.
Kokonaisvaltaisuus
Ehkä tärkeimpänä asiana itselleni oli oppia miettimään asioita kokonaisvaltaisemmin. Mikä sai minut ottamaan yhteyttä Anttiin alunperin, oliko se vyötärölle vuosien aikana kertynyt vararengas, varmasti sekin. Vai olinko huomannut voivani huonosti ja etsin apua siihen, varmasti myös se. Jokatapauksessa etsin muutosta silloiseen elämääni, halusin muuttaa elämääni parempaan suuntaan kokonaisvaltaisesti. Valmennuksen aikana tapahtui monta ahaa elämystä ja mainitsen suurimpana hyötynä itselleni ajatusmallieni muuttumisen.
Pt Antti
Ihmisenä Antti on erittäin helposti lähestyttävä ja uskon hänen tulevan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Antilla on hyvä ihmistuntemus ja pelisilmä, hän osaa antaa siimaa kun siihen on tarve ja toisaalta rohkaista asiakasta ylittämään itsensä aina uudelleen. Asiat vaativat kuitenkin työstämistä ja siihen Antti antaa parhaat mahdolliset eväät, loppu on sitten lopulta enää itsestä kiinni.
Olen aivan varma että tulet hyötymään valmennuksesta, ehkä jopa tavalla jota et alunperin osannut odottaa.
Itseensä satsaaminen on varmasti yksi elämäsi parhaista sijoituksista, joten minä rohkaisen sinua tekemään sen. Siksi “vahva suositus kaikille”
Villelle kovasti tsemppiä treeneihin ja hyvinvoivaa huomista!
Stressiä kuten kaikilla meillä, epäsäännöllinen arki ja tunne, että keho on “lukossa”. Taustaa oli ja kokeillut kaikenlaista – saliohjelmia, ruokavalioita – mutta mikään ei ollut yhtä vahvaa.
2. Miksi usein mikään ei tunnu toimivan?
Koska yksittäiset ratkaisut eivät korjaa kokonaisuutta. Jos yrittää polttaa rasvaa vain kovalla treenillä, vaikka ongelma oli hormonitasapainossa ja unessa – se ei tule kestämään.
3. Miten valmennus muutti tilanteen?
Rakensimme toimivan rytmin: uni, ruoka, treeni ja stressinhallinta toimivat yhdessä. Ville sai kehon toimimaan fysiologisesti oikein, ja se näkyi heti tuloksissa.
4. Mitä saavutettiin?
Rasvanpolttoa kilo tolkulla. Lihasmassaa lisää +3 kg ja kehontoiminnat normalisoitui. Mutta tärkeintä – Ville löysi uskon siihen, että keho on taas hänen puolellaan – ei häntä vastaan.
5. Mikä tekee tästä personal training tarinasta merkittävän?
Koska se todistaa, että keho ei ole vihollinen, vaan työkalu. Kun ymmärrät sen toimintaa, onnistut aina.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi, verkkosivustomme käyttää evästeitä tallentaakseen ja/tai käyttääkseen laitetietoja. Hyväksymällä kaikki evästeet annat meille mahdollisuuden käsitellä tietoja verkkokaupan ja ota yhteyttä lomakkeen kautta, sekä sivuston selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tällä sivustolla. Välttämättömillä evästeillä varmistamme sinulle sivuston luotettavan ja turvallisen toiminnan ja näkyvyyden.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön. Yhteydenottopyyntö, verkkokauppa ostoskori ja tilauksen käsittely, vahvistusviestit sähköpostitse ja maksuttomien oppaiden vastaanottaminen.
Asetukset
Teknisen tallennuksen avulla varmistetaan sivuston toiminta ja käyttökokemuksen parantaminen. Asetusten, kuten kielen tai ulkoasun, säilyttäminen käyttäjän seuraavia vierailuja varten. Tietojen tallentaminen istuntohallinan ja turvallisuuden parantamiseksi.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei voida käyttää tunnistamaan sinua.
Sisältö ja markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen, sisällön ja mainosten kohdentamista varten tai käyttäjän toiminnan seuraamiseksi verkkosivustolla. Tämä on tärkeää turvallisuuden, kehittämisen ja palvelun laadun takaamiseksi. Lisäksi tätä tietoa voidaan käyttää vastaavanlaisen sisällön tuottamiseen verkkosivustoilla.