fbpx
Minun joulu – Miltä jouluni näyttää?

Minun joulu – Miltä jouluni näyttää?

Joulu

Se on joulu nyt. Sain ennen joulua viestejä ja kysymyksiä millainen on personal trainerin joulu ja miten meinaan itse viettää joulua tänä vuonna? Voinko syödä mitään, olenhan dieetillä. Kerron sinulle nyt millainen minun joulu on tänä vuonna!

Parasta joulussa

Jouluun kuuluu rauha ja yhdessäolo minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Vuosi on ollut kiireinen ja olen saanut auttaa lukematonta joukkoa ihmisiä. Melkoisia tuloksia olemme saaneet aikaan ja tavoitteet täytetty! Se ei käy itsestään vaan vaatii panostamista ja työtä!

Joulu on itselle sitä aikaa, kun vedän hetken happea kaikesta ja kaikki tietävät, että olen vapaalla hetken. Sitten taas mennään akut ja energiaa täynnä. Pitäähän sitä itse osata myös levätä ja huolehtia itsestään, että jaksaa auttaa ja tukea muita. Sitä samaa jota korostan asiakkailleni, että varatkaa ja ostakaa aikaa itseänne varten. Tärkeä on ymmärtää, että jos ei itse jaksa, ei jaksa auttaa muitakaan…

Ikävintä joulussa

Joulu ei ole kaikille samanlainen. Meillä Suomessa on hyvinvointia ja sitten ei ole. Kaikilla ei kuitenkaan ole samat lähtökohdat ja on eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.

Osa ihmisistä voi kokea yksinäisyyttä näin jouluna. Kaikilla ei ole rahaa lahjoihin ja jokaiseen jouluherkkuihin. Osassa perheitä käytetään reippaasti alkoholia tai muita päihteitä ja se näkyy perhepiirissä. Erityisesti itseä harmittaa lapset, jotka joutuvat kokemaan kaikkea sitä.

Jouluna

Rauhoittua, syödä sopivasti, olla ja ladata akkuja, kuunnella äänikirjoja ja lukea niitä kovakantisia. Olla perheeni kanssa ja saunoa. Muun aika on sitten myöhemmin..

Jouluruoat

”Voitko syödä mitään jouluna”. Kyllä voin ja syön jouluruokaa. Tykkään erityisesti sienisalaateista ja lihasta. Kinkku menee kyllä, mutta ei ole ihan se oma suosikki. Laatikot hyviä jne. Olen tässä kuitenkin nyt dieetillä, joten ihan mitään överimättöjä en harrasta ja en kyllä muutenkaan. Syön kohtuudella ja tietoisesti. Haluan nauttia hyvästä ruoasta ja siihen liittyy myös yhdessäolo perheeni kanssa. Pieni poikkeama ei vaikuta muutenkaan mihinkään. Tiedätkö muuten, että 1 kg painonnousu vaatisi +9000-12,000 kcal/ vrk. Harva meistä jaksaa tällaista määrää syödä muutenkaan, edes jouluna. Joten muista ottaa rennosti jouluna, vaikka joku muu mitä tahansa väittäisikin!

Jouluna treenaaminen

Tarkoitus oli treenata, mutta olen ollut koko viikon flunssassa. Jatkan treenejä joulun jälkeen. Olen valmistautumassa ensi vuoden kevään Fitness Classic kilpailuun ja kisaan on aikaa 14 viikkoa. Tämä viikko oli muutenkin tarkoitus pitää lepoviikkoa treenistä ja käydä tekemässä treenejä, mutta lepoviikon tarkoituksen ajaa nyt tämäkin, että en tee mitään!

Jouluna läsnäolo

Pysähtyminen hetkeen on isoin lahja jonka voi tarjota. Läsnäoleminen. Pysähtyminen ehkäisee myös joulustressiä jota voi seurata kaikesta mitä ”pitäisi” keretä jouluna tekemään… Pysähtyminen, hengittäminen tässä hetkessä tuo ajatukset tähän hetkeen mitä on ympärillä. Huomio tärkeisiin asioihin, jotka on oikeasti tärkeitä. Itselle se on perhe ja ihmiset ympärillä.

Läsnäoleminen on itselle tärkeintä tässä joulussa. Mietin myös kaikkia hyviä asioita mitä elämässäni on ja mistä olen kiitollinen. Teen tätä nykyisin usein ja aina ennen kuin menen nukkumaan. Mikä oli tässä päivässä hyvää ja nyt mikä on tässä joulussa hyvää! Se voi lisätä kiitollisuutta elämää kohtaan. Lisäksi opettaa arvostamaan sitä mitä on!

Rauhaisaa joulua juuri sinulle ja toivottavasti joulu on juuri sinun näköinen!

Kiitos, että luet suosittua blogiani! Tiesitkö, että täällä käy todella paljon lukijoita ja saan paljon palautetta. Huippua, että kirjoittamistani asioista on ollut teille monelle isoa apua!

Jos sinulla on kommentoitavaa, kommentoi kirjoituksiani. Voit myös lähettää minulle viestiä ptanttirossi@gmail.com jos haluat, että kirjoitan jostain erityisesti sinulle tärkeästä tai jos haluat tietää jotain.

Ja jos et lukenut joulukalenteria tässä joulukuussa, niin kirjoittamani aiheet eivät liity suoraan jouluun ja ovat ajankohtaisia koska tahansa!

Oletko jo ladannut tämän? 

Treenaajan opaskirja joka paljastaa kaiken mitä tarvitset.

 

 

 

Joulu lihottaa? – et voi lihoa 5 kg jouluna!

Joulu lihottaa? – et voi lihoa 5 kg jouluna!

Joulu lihottaa?

Joulu kuten muutkin juhlapäivät ovat osa elämää! Näitä juhlapäiviä on vuodessa lopulta todella vähän! Vaikka vetelisit ylensyöden muutaman päivän vuodessa, niin et tule siihen kuolemaan. Se ei pilaa yhtään mitään! Ei, vaikka sinun koko joulu menisi jouluaatosta aina tapaninpäivään herkutellen jouluruoilla ja et harrastaisi lainkaan liikuntaa. Tai ainut liikunta olisi sohvalta jääkaapille ja takaisin – et voi lihoa tässä ajassa. Mutta, kun joulu lihottaa? Paino voi kyllä hetkellisesti nousta, mutta useiden tutkimusten ja tilastojen valossa keskimäärin vain noin 0,3-0,4 kg. Tämä johtuu pitkälti nestetasapainon vaihtelusta ja se ei ole lihomista!

Vaikka paino voikin hetkellisesti jouluherkuttelun takia nousta, lisäkiloja ei kerry! Reipas herkuttelu ei näy välttämättä suoraan myöskään vaa-alla. Olo voi toki olla hieman turvonnut ja tukala, jos lähtee lapasesta. Lohdutuksena, että jouluturvotus katoaa, kun vain palaat takaisin ruotuun, terveellisiin ruokailutottumuksiin ja muistaa myös liikunnan.

Miten kukaan personal trainer voi antaa tällaisia ohjeita? Olen joskus saanut tällaisesta ohjeesta vastaavaa palautetta. No miksei voisi ja minä nyt annan…

Kukaan ihminen ei voi lihoa muutamassa päivässä!

Järki päässä, kohtuus mielessä!

Erityisesti joulun alla monia laihduttajia voi mietityttää pian alkava joulu ja sen tuomat herkut. Jos mietitään, että naisen päivittäinen energiatarve olisi 2000 kcal ja miehen 3000 kcal, niin jouluruokaa syömällä tasaisesti pitkin päivää, nämä määrät eivät helposti edes ylity. Etenkin jos määrät pysyvät kohtuullisena.

Sekään ei ole vaarallista, jos kolmena päivänä vuodessa syö hieman vapaammin ja paremmin. Mutta jos suurempi mässäily alkaa jo hyvissä ajoin ennen joulua ja jatkuu vielä joulun jälkeen jälkeenkin ja edelleen tammikuussa huomaa, että ei tule mitään stoppia, niin silloin kannattaa kyllä miettiä, että missä mahtaa mättää ja miettiä omia syömätapojaan uudelleen?

Arjessa kuten juhlissakin, vaikuttaa lopulta arjen valinnat painoon. Ei se että on juhlia. Kaikkea voi muutenkin syödä ja hyvällä mielellä, kunhan pitää järjen päässä ja muistaa, että ruokaa voi syödä myös kohtuudella.

Jouluruoalla herkuttelu kolmena päivänä vuodessa ei vaikuta vielä painoosi!

Palaa kuitenkin arkeen mahdollisimman pian, eli tapaninpäivän jälkeen, jotta mässäily ei jää päälle!

Ruokarauha

Anna ruokarauha toisille ihmisille! Älä kommentoi mitä joku syö, älä arvostele ja älä tuomitse! Älä myöskään kuvittele ansaitsevasi ruokaa! Sekään ei ole ihan oikeasti tervettä ajattelua! Kaikki negatiivinen ruokaan liittyvä puhe on aina haitallista, koska ulkoinen puhe, kommentointi muuttuu helposti sisäiseksi puheeksi!

Kenenkään toisen kommentit eivät tule muuttamaan syömistä yhtään mihinkään suuntaan! Tämä vaikka siellä taustalla voisi olla ihan aidosti huoli tai vilpitön ajatus. ”Ootko sä nyt ihan varma, että syöt lisää joulukinkkua ja tuota laatikkoa?”, ”eikö nuo suklaat nyt jo riitä?”

Oman kehon ja mielen kuuntelu voi vaikeutua! ”Saankohdan mä nyt syödä tätä ja tuota?”, ”Meniköhän nyt hieman yli?”, ”Olisi varmaan pitänyt jättää nuo kaksi perunaa kuitenkin syömättä”? Ja tästä seuraa, että ruokaa alkaa miettiä entistä enemmän ja rakentaa syömiseen liittyvää syyllisyyden kierrettä.

Kaikki haitalliset mielipiteet omasta kehosta ja suhteesta omaan kehoon voivat lisääntyä. ”No nyt söin liikaa”, mun on kyllä PAKKO lähteä treenaamaan tai lenkille. ”Jos nyt lasken, että yks joulutorttu on sen ja sen verran kilokaloreissa, niin jos hiihdän 1h niin se varmasti palaa?”…

Tästä syntyy ajatus, että jokainen syöty suupala, joulutorttu ja pipari, ekstra haukku Fazerin sinistä – sujahtaa jokaisen puraisun jälkeen vyötärölle ja jos ”en ansaitse tätä suupalaa” niin auta armias, minähän paisun tästä ja tämä mun koko kuntoprojekti on mennyt täysin hukkaan. Eikä tätä ole tosiaan syytä enää edes jatkaa ja sitten se mässäily myös jatkuu kuten aikaisemmin…

Fakta on, että keho ei muutu yhtään mihinkään suuntaan siitä yhdestä ekstra suklaasta tai leivonnaisesta. Kokonaisuus vaikuttaa tähän ja jos muuten katsot mitä suuhusi laitat, niin ei mitään ongelmaa…

Lisää tietoa kokonaisuuksista ja paljosta muusta saat – kun lataat oppaan:

Treenaajan opaskirja joka paljastaa kaiken mitä tarvitset.

Joulu lihottaa – tasapainoa

Hyvä on ymmärtää, että kehomme aineenvaihdunta seuraa täysin syödyn ruoan ja kulutetun energian suhdetta. Elimistö ei muutenkaan toimi missään maagisessa 24h aika-ikkunassa. Asiaan, kun vaikuttaa muutoinkin arkiset ruokailuihin liittyvät valinnat ja oma toiminta arjessa.

Yritä lopettaa etenkin jouluna ruokien demonisointi! Ei ole lopulta olemassa mitään hyviksiä ja pahiksia ruokien suhteen. Tämä on täysin turhaa vastakkainasettelua, jota tässä maailmassa tuntuu riittävän jo ihan muutenkin…Siihen ei enää tarvitsisi sotkea niinkin normaalia asiaa kuin syöminen!

Tiukka linja, jatkuvat kiellot, ehdottomuus ja se, että kärvistelet tuskaisena, ei johda yhtään mihinkään. Korkeintaan siihen, että poltat pelihoususi. Mieti, että onko se edes arvojesi mukaista, mutta myös voit miettiä sitä, että onko arvojen mukaista vetää kuitenkaan kaikki mitä irti lähtee? Jouluna voi kyllä lopettaa siksi laihduttamisen hetkeksi ja ne ikuiset dieetit. Ethän sinä todennäköisesti tule koko loppuelämääsi viettämään kuten munkki tai nunna luostarissa, ellei se ole sinun arvojesi mukainen valinta?

Antakaa rauha kaikille ihmisille syödä rauhassa. Se, että itse kommentoi omaa syömistään ruokapöydässä ja kauhistelee sitä, ei ole mitään rakentavaa puhetta! Se saa vain muidenkin fiiliksen alas…

Mitä haluat oikeasti syödä?

Ruoka ei maailmasta lopu. Kaupassa asioidessa huomaa, että ostokorit ja kärryt notkuvat kuin himalajan vuodenhuippu. Tässä voisi aina miettiä kohtuullisuutta? Lisäksi paljonko tulee hävikkiä?

Jouluun kuuluu jouluruoka. Yksistään mikään ruoka ei ole toista huonompaa ja mikään ruoka ei itsessään ketään lihota. Kyse ei ole siitäkään, että söisi epäterveellisesti, vaan lopulta määristä. Joulu ja juhlat ovat hyvää aikaa tietoiselle syömiselle ja silloinkin vaikka homma eskaloituisi, niin mitäs sitten, et sä siihen kuole.

Aina voi toki harkita, että mitäs jos jouluna ei söisikään itseään ähkyyn asti? Jos söisitkin tällä kertaa vain siihen pisteeseen, että on riittävän kylläinen? Maistelisi ja mutustaisi mieluisia ruokia ja kohtuudella niitäkin. Samalla ei tulisi ähkyä ja harrastaisi jopa liikuntaa?

Säännöllinen ruokailu on kaiken keskiössä. On paljon helpompi välttää ylensyönti, jos et ole täysin suden nälässä ja nääntynyt pöytään saapuessasi. Kun varmistat että vatsasi ei kurni kovaäänisesti, kuin sumuvaroitin, ennen jouluateriaa, on helpompi tehdä tietoisia valintoja ja nauttia ruuasta! Ruokapöydässä ei muutenkaan kannattaisi pitää kiirettä vaan syödä rauhallisesti. Tämäkin vaikuttaa kylläisyyden tasoon.

Suosittelen miettimään mitä oikeasti haluat syödä ja mitä et? Onko kyse ennemmin tavasta ja tottumuksista vai aidosta halusta syödä vapaammin ja nauttia hyvästä ruoasta josta oikeasti pidät? Vaikka on joulu sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että on kuin ruotsinlaivan buffetissa ja kuin ruokaa ei olisi koskaan ennen nähnyt lainkaan?

Sanonta kuuluu, että se mitä tapahtuu uudenvuoden ja joulun välillä on olennaisempaa kuin se, että mitä tapahtuu joulun ja uudenvuoden välillä! Siksi on hyvä pohtia miten elää muuten arjessa ja miten ruokailee?

Ota rennosti, nauti ruoasta mitä ikinä tekee mielesi. Älä ajattele liikaa. Voit myös lopettaa hetkeksi sen laihduttamisen… Joulu lihottaa? Huoli on turha, kunhan palaat takaisin ruotuun!

Ps. Jos sinulla on käyttämättä liikuntasetelejä – verkkokaupasta löydät lahjakortteja, sekä muuta kivaa ostettavaa suoraan pukinkonttiin tai miksei ihan vain muutenkin. Voit maksaa kaikilla yleisimmillä maksuvälineillä 😉 

Treenaajan opaskirja joka paljastaa kaiken mitä tarvitset.

Sinua voi kiinnostaa – joten lue myös nämä…

Dieetin jälkeen paluu entiseen?  

Kuntosaliharjoittelu ja ruokavalio – osa 1

Kuntosaliharjoittelu ja ruokavalio – osa 2

Aikuinen heittäydy ja unelmoi!

Aikuinen heittäydy ja unelmoi!

Saako aikuinen unelmoida, olla unelmia, satuja ja elää hetken vaikkapa siellä fantasia maailmassa, joka ei olekaan kuitenkaan ”täysin totta”? Jos lapsikin sen tekee, niin miksei aikuinen heittäydy ja unelmoi? 

Voiko aikuinen myös heittäytyä mukaan ja elää hetken kuin missä tahansa teema / fantasia huvipuistossa ja olla se Peter Pan, edes hetken? 

Mitä jos aikuinen uskoo ja unelmoi esimerkiksi joulupukkiin. Joulupukin suhteen totta on kuitenkin sen verran, että napapiirillä asuu joulupukki, siellä on joulupukin kylä, pajat, tontut ja muut… Että periaatteessa kyllä siellä se joulupukki on Rovaniemellä olemassa – uskoi tai ei?

Joulupukki ja pukin käyminen kodeissa on vanha perinne. Perinne joka voi siirtyä eteenpäin sukupolvelta toiselle. Yhteinen satufantasia punanuttuisesta partahemmosta, joka valmistaa ja tuo lahjoja…

Sadut, tarinat, mielikuvitus, unelmointi ja heittäytyminen ovat tärkeä osa lapsen kehitykselle. Tarinat yhdessä aikuisen ja lapsen välillä voivat olla hauskaa leikkiä ja yhdessä jaettua iloa.

Mitä enemmän elämässä on iloa sen hauskempaahan elämä on muutenkin! Mitä enemmän aikuisen ja lapsen välillä on yhteisiä iloa aiheuttavia hetkiä, sitä vahvempi lapsesta kasvaa!

Sadut, tarinat ovat tärkeä osa mielenterveyden, aivojen ja mielikuvituksen kehittymisen kannalta.

Onko se sitten väärin, että ”huijataan” jollain mikä ei ole todellista? Valehtelu on väärin, etenkin tilanteissa joihin liittyy vakavia asioita ja joilla tavoitellaan omaa hyötyä tai etua, mutta entäs sitten satu ja unelmointi punanuttuisesta pukista?

Unelmointi, tavoitteet ja seikkailu voi tarjota aikuisellekin arvokkaita hetkiä rentoutumiseen ja luovuuden löytämiseen. Tässä E-kirjassa kannustan sinua rohkeasti unelmoimaan, asettamaan tavoitteita ja löytämään iloa treenaamisen ja ravinnon voimasta. Anna itsellesi lupa unelmoida ja tilaa e-kirjamme nyt – se voi olla ensimmäinen askel kohti tavoitteita ja haaveita joita haluat saavuttaa…

Opi Terveelliset Ruokailutottumukset ja Tehokkaat Harjoitukset!

Todellisuudentajun kehittyminen!

Nykytutkimusten mukaan lapsi tarvitsee mielikuvitusta ja satukokemuksia, jotta todellinen todellisuudentaju voi kehittyä!

Lapsi kertoo asioistaan, saduista, mitä leikkii jne. Tästä kaikesta jaetaan vanhemmille…

Lapsi uskoo aidosti siihen kaikkeen täysin totena.

Sama Rovaniemen herran suhteen. Moni vanhempi miettii tässä, että mitä seuraa siitä, että lapsi ymmärtää myöhemmin, että häntä on huijattu joulupukin suhteen koko lapsuus?

Usko joulupukin taruun hälvenee kuitenkin, kun lapsi vanhenee iän myötä ja jo tietoisuuden lisääntymisen seurauksena.

Aluksi totuuden tuleminen julki voi aiheuttaa kyllä pettymyksen tunteita. Sitten taas, kun pettymys vaihtuu tietoisuuteen, voi lapsi oivaltaa ja alkaa erottamaan valkoisen mustasta, ja vasemman oikeasta. Todellisuuden ja fantasian välinen ero tulee siis konkreettiseksi eroksi elämässä.

Oppia ymmärtämään mikä on totta, mikä ei, niin siihen tarvitaan myös mielikuvitusta ja aluksi asioita ei oteta ihan toden kanssa.

Mitä aikuinen voi oppia kaikesta tästä?

Lastenpsykiatrin Jari Sinkkosen mukaan aikuiset suhtautuvat elämään aivan liian vakavasti. Allekirjoitan myös tämän! Siksi aikuinen heittäydy ja unelmoi! 

Arjesta saisi paljon enemmän irti, kun uskaltaisi heittäytyä elämään samoin kuin lapset!

Milloin sinä olet tehnyt jotain pelkästä ilosta, hullutellut tai heittäytynyt hetkeen?

Lapsi elää täysillä elämäänsä ja tässä hetkessä. Elämyksiin, tilanteisiin, kokemuksiin heittäydytään mukaan täydellä impulsiivisuudella. Tunteita näytetään ja niitä ei salata tai piilotella…

Se on kaikki omalla tavallaan täyttä anarkiaakin, mutta sen kautta löytyy uutta!

Se kaikki on taas usein meiltä aikuisilta hukassa. Lapsilla on voimakas mielikuvitus, luovuutta ja taito tarttua siihen.

Miten suuret asiat ovat mahdollisia elämässä? Miten ihminen keksii jopa koko maailmaa hyödyttäviä ja mullistavia asioita?

Se edellyttää juuri luovuutta ja uskallusta heittäytyä, uskallusta katoa laatikon ulkopuolelle täysin uudella tai toisella tapaa…

Heittäytyminen hetkeen, eläminen tässä hetkessä voi myös vapauttaa tunteita, poistaa stressiä…

Leikkien, satujen, tarinoiden, fantasioiden avulla lapselle herää uusia ajatuksia ja se voi lisätä uskoa ja unelmia tulevaisuudesta! Lapselle leikki on osa ajattelua…

Tästä me aikuiset voisimme ottaa opiksi. Unohtaa arkiset murheemme ja stressiä aiheuttavat asiat. Niitä, kun riittää, niitä tulee jatkuvasti vastaan, halusipa sitä tai ei? Siksi uskallusta elää, heittäytyä mukaan ja unelmoida!

Jahtaatko ja unelmoitko hyvästä kunnosta ja, että osaat syödä terveellisesti? 

Ilmainen opas tulokselliseen treenaamiseen

Tsekkaa palveluni tästä… PALVELUT

Kiireetön joulu – stressi vapaa?

Kiireetön joulu – stressi vapaa?

Elämä on ja voi olla usein hektistä ja stressi voi nostaa päätään joulun alla. Elämä muutenkin voi tehdä sen. Tämä voi välillä olla yhtä pienten tulipalojen sammuttamista. Toinen kun sammuu – toinen syttyy.

Ruuhkavuodet ovat haastavaa aikaa, jolloin lapset ovat pieniä, työelämän kiireet ovat valtavat ja vastuu ja velvollisuudet tuntuvat painavalta taakalta. Deadlinet paukkuvat ja vapaa-aika tuntuu olevan pelkkää suorittamista. Parisuhteet, liikunta ja koko elämä voivat jäädä taka-alalle tässä kiireen keskellä.

Tarvitseeko ihan oikeasti olla koko ajan tekemässä?

Etenkin vielä myös jouluna?

Tuntuuko sinusta siltä, että kaikki olettavat että teet koko ajan jotain?

Ei lainkaan vapaata ja aikaa itselle, ei läheisille tai omia tarpeita varten?

Elämä ja stressi…

Koko ajan pitää olla menossa – pitää tehdä sitä ja tohottaa tekemässä asioita suuna ja päänä. Ok, tiedän sen, että siitä kaikesta voi olla vaikea päästä irti, mutta se kannattaisi!

Ruuhkavuodet, stressi ja paineet ovat haastavaa aikaa. E-kirjamme tarjoaa sinulle käytännön vinkkejä ja strategioita, jotka auttavat sinua löytämään tasapainon ruuhkavuosien keskellä ja miten voit pitää itsestäsi huolta? Paljonko voin ja kannattaa treenata kiireisen arjen keskellä ja mikä määrä kehittää sinua?. Nappaa e-kirjamme ja ota ensimmäinen askel kohti tasapainoisempaa elämää!

Opi Terveelliset Ruokailutottumukset ja Tehokkaat Harjoitukset!

Ja sitten se joulustressi…

Eikö ihan oikeasti elämässä riitä muutenkin tarpeeksi stressiä? Kyllähän sen joulun nyt pitää olla perhana täydellinen! ”Olen vääntänyt niska limassa näitä laatikkoja”.

Lahjoja piti etsimällä etsiä, kun ei oikein tiedä mitä antaa – kun on jo tätä kaikkea!

Onkohan nämä nyt varmasti toivottuja lahjoja?

…ja sitten vielä tämä joulusiivous… taas se jäi itselle, kukaan ei auta! Tämäkin vielä, että pitää käydä niin monessa kyläpaikassa…

Koskahan tässä olisi aikaa itselle? 

Paniikki!

Tunteet pinnassa, stressi ja ahdistaa!

Joulun taikaa ja aikaa, missä se on?

Rauhoitu tässä kaiken keskellä! ”Hirveät paineet kaikesta”!

Haluan täydellisen joulun!

Tiedätkö -täydellisyys on juuri se asia joka aiheuttaa stressiä! Niin on elämässä muutenkin. Odotus täydellisestä ja hyvästä joulusta!

Odotukset, että tietyt asiat pitää mennä tietyn kaavan mukaan ja ”auta armias”, jos siihen suunnitelmaan sattuu tulemaan se poikkeama!

Sehän voi pilata helposti aivan kaiken…

Odotukset – täydellisyydestä voivat vaikeuttaa sitä, että ei osaa olla – ei osaa rauhoittua – eikä osaa rentoutua. Ei pysty nauttimaan hetkestä, joka on tässä ja nyt.

Joulustressi vaivaa!

Älä yritä väkisin!

MITEN sinulla muuten menee?

Miten sun arki sujuu?

MITEN sinä voit?

Jos elämässä on paineita, haasteita tmv. Oishan se tosi nastaa, että joulu olisi täydellinen, mutta aina ei tarvitse ihan oikeasti yrittää väkisin tehdä täydellistä joulua!

Sellainen asia kuin armollisuus olisi aika kova juttu 😉

Jos haasteet nostavat päätään, voi olla surua, mielipahaa, voisi ajatella, että nauttii ja viettää sen mukaisen joulun mihin nyt pystyy ja mikä tuntuu itselle juuri sopivalta.

Hyväksyä myös, että aina kaikki ei aina mene nappiin, eikä tarvitse mennä! Nyt on tällä kertaa näin ja toisella kertaa voi olla toisin…

Mikä voi auttaa pääsemään voitolle tilanteesta? Keskeneräisyyden, epätäydellisyyden hyväksyminen ja sietäminen! Se voi olla keinona ja vaihtoehto päästä eroon stressistä!

Elä hetkessä!

Mitäs jos kokeilisi joskus unohtaa kaikki odotukset?

Elää tilanteiden mukaan, olla jopa suunnittelematta ja tekemättä mitään hirveää listaa kaikesta mitä pitää nyt tänä jouluna suorittaa…

Ennemmin katsoa ja antaa mahdollisuuden kaikelle sille mitä voi tapahtua. Sama muutenkin elämässä!

Sitä kautta joulusta voi tulla se kaikkien paras joulu, olipa se millainen tahansa ja viettipä sen miten tahansa. Lopulta sinä määrität sen, tai sinun tulisi niin tehdä…

Joulu on yleisesti perheen, ystävien ja läheisten aikaa. Ei kuitenkaan kaikille. Meillä on Suomessa myös paljon yksinäisiä. Siitä huolimatta olisi tärkeää, että on tässä hetkessä läsnä, asettuu hyvän mielen ja rauhoittumisen äärelle!

Nautitaan elämästä ja joulusta siksi sellaisena mitä se antaa ja on. Eilistä ja mennyttä päivää ja hetkeä emme saa koskaan takaisin! Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen mitä meillä on tässä ja juuri nyt!

Stressi lievitys? Treenaaminen, ravitsemus ja itsensä kuuntelu on hyvä keino lisätä resilienssiä. Tästä kaikesta lisää oppaassa, joka on kirjoitettu sydämellä sinua varten. 

Opi Terveelliset Ruokailutottumukset ja Tehokkaat Harjoitukset!

Sinua voi kiinnostaa…

Stressinhallinta – 9 keinoa stressin vähentämiseen

Joulu herkuttelu – lähteekö lapasesta?

Joulu herkuttelu – lähteekö lapasesta?

Joulu herkuttelu – lähteekö lapasesta?

Vinkit lihomattomaan nautiskeluun

Joulu, tämä herkkujen aika, saapuu pian. Moni meistä pohtii ja miettii kuumeisesti, voiko jouluna syödä lainkaan herkullisia herkkuja nauttimatta liikakilojen seurauksista? Totuus on, että voit nauttia joulu herkuista täysillä, mutta muistaa kohtuus voi olla hyvin kaunista.

Joulu herkuttelu voi olla osa jouluarkea. Silti liian moni kokee syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa ruokailunsa ympärillä. Median luomat paineet ”joulukilot”, sitä ja tätä ja tuota… saattavat lisätä ja pahentaa tätä tunnetta.

Itse herkuttelen jouluna tai, olipa kyse sitten juhlasta, kuin juhlasta. Sama koskee arkea. Jos tuntuu siltä, syön mitä huvittaa. Pyrkimykseni on kuitenkin aina, tehdä se kohtuullisesti ja joustavasti. Miten voimme siirtää näitä periaatteita arjesta myös jouluun?

Miten syödä jouluna?

Jouluna syöminen voi olla sekä terveellistä, että nautinnollista samanaikaisesti. Tässä on muutama vinkki – joita voit noudattaa myös arjessa.

Aloita päiväsi terveellisellä aamiaisella, joka antaa energiaa koko päivän. Tämä auttaa sinua olemaan kylläisempi ja energisempi pidempään. Kun pääset joulupöytä, et ”tuhoa” kaikkea mahdollista kaksin käsin.

Älä siksi jätä aterioita väliin, ennen joulupäivän ruokailu ja pääateriaa tai aterioita. Säännöllinen syöminen auttaa välttämään ylensyömistä.

Tee tietoisia valintoja ruokapöydässä. Valitse lautaselle kasviksia ja proteiinipitoisia vaihtoehtoja ensin ja sitten vasta muu.

Muistathan, että joulun herkuttelu ei ole synti, kunhan teet sen harkitusti ja kohtuudella.

Herkuttelu – Ei ole synti!

Joustava jouluruokailu tarkoittaa, että jokaisen suupalan ei tarvitse olla täydellinen, ja herkuttelulle on tilaa terveellisessä ruokavaliossa.

Jouluna voimme pitää terveellisen suhteen ruokaan, olla joustavia ja nauttia herkuista kohtuudella. Nauti siksi joulusta, hyvästä ruoasta ja läheisten tai itsesi seurasta!

Voiko jouluna syödä lihomatta?

Voit ehdottomasti nauttia joulun herkuista ilman lihomisen pelkoa, kunhan muistat muutaman tärkeän asian.

Mitä ikinä syöt – nauti herkuista kohtuudella ja tee se hyvällä omallatunnolla. Pienet annoskoot, mieliruoat ja harkitut valinnat auttavat pitämään kalorit ja jouluähky kurissa.

Liiku ja pysy aktiivisena joulun aikana. Joulu ei ole vain herkuttelua vaan myös aikaa ulkoilla ja liikkua. Miksi ei panostaisi itseensä levon, mutta sopivan treenin merkeissä.

Muista juoda runsaasti vettä. Se auttaa hillitsemään nälkää ja pitämään nestetasapainon kunnossa.

Joulusyöminen ei tarvitse jäädä päälle. Kun herkuttelet, voit jättää sen jouluun ja jatkaa sitten ”normaalisti eteenpäin”.

Parhaat joulun herkut

Joulun aikaan tarjolla on monia perinteisiä herkkuja, joista voi nauttia kohtuudella ja silti, pitämällä samalla huolen tasapainoisesta ruokavaliosta. Jouluherkkujen joukosta erottuvat erityisesti:

Aloita ateriasi kevyesti laadukkaalla kalalla, jos voit kalaa syödä. Syö graavilohta tai savustettu lohi. Lohi on täynnä terveellisiä omega-3-rasvahappoja.

Kalkkuna on vähärasvaista ja proteiinipitoista lihaa ja soveltuu hienosti, jos et syö porsasta. Kokeile erilaisia mausteita ja täytteitä antaaksesi sille oman makusi.

Joulupöytä – mitä sinä syöt?

Joulupöytä voi olla täynnä herkullisia juureksia, kuten porkkanoita, lanttuja ja bataatteja. Ne ovat ravintorikkaita ja täyttäviä.

Nauti perinteisistä joulun herkuista, kuten laatikoista ja kinkusta, mutta kohtuudella. Sopivat ja pienet annoskoot auttavat pitämään jouluähky ja turhat kalorit kurissa.

Lopulta parhaat joulun herkut ovat niitä joista itse nautit ja joita haluat syödä.

Syyllisyydestä vapaa joulu

Muista, että joulu herkuttelu ei ole synti ja joulun herkuttelu ei saisi aiheuttaa syyllisyyttä. Herkuttelun voit kuitenkin tehdä harkitusti ja kohtuudella.

Onko muuten mielestäsi ok, tai jotenkin yleisesti hyväksyttävää, että syö vaikkapa joulukonvehteja, niin tuntee syömisestä huonoa omatuntoa? Voiko tästä seurata, että jouluruoka aiheuttaa tätä kautta turhaa stessiä. Joulu keskittyy siis syömiseen, ei itse jouluun.

Terveen ja järkevän ruokasuhteen takia, syöminen ei saisi varastaa tilaa joulun ilolta, kuten ei muutenkaan.

Lisäksi on tärkeää muistaa, että joulu on erityinen aika, jolloin herkuttelu on osa juhlaa. Mitäs jos keskittyisimme mieluummin siihen, miten voimme nauttia ruoasta ja hetkestä ilman turhaa taakkaa ja mielipahaa?

Toisekseen, sen sijaan, että keskitymme siihen, kuinka paljon syömme tai mitä syömme, voimme kiinnittää huomiota siihen, miten voimme tehdä joulun ruokahetkistä nautinnollisia ja rentouttavia.

Joustavuus ja armollisuus

Joustava ajattelu ruokien suhteen voi olla avain syyllisyydestä vapaan joulupöydän luomiseen. Tämä tarkoittaa hyväksymistä ja armollisuutta itseä kohtaan.

Jos tulee syötyä vähän enemmän, kuin alun perin suunnitteli, se ei ole kuitenkaan mikään maailmanloppu. Eikä niin kannattaisi ajatella. Tärkeintä on nauttia hetkestä ja herkuista ilman liiallista itsekritiikkiä.

Joulun ruokarauha

Muista hyväksyä itsesi ja omat ruokavalinnat. Jokainen meistä ansaitsee nauttia joulun herkuista ilman syyllisyyttä ja hyvällä ruokarauhalla.

Keskity enemmän siihen, miten vietät joulun, mitä haluat tehdä ja muistaa omat tarpeesi. Ruokailu on vain yksi osa sitä. Voit tehdä tätä kautta, joulun ruokahetkistä nautinnollisen. Vastaavasti voit tehdä joulusyömisestä vähemmän nautinnollisen sen suhteen, jos mietit jatkuvasti vain – kuinka paljon syöt tai ”en voi syödä tätä ja tuota”

Rauhoitu, ole läsnä ja keskity itseesi ja hetkiin läheisten seurassa ja nauti yhdessäolosta.

Yhteenvetona

Syyllisyydestä vapaa joulupöytä rakentuu hyväksynnän ja nautinnon perustalle. Joulu on aikaa ilolle ja yhdessäololle, ja herkuttelu kuuluu siihen luonnollisena osana. Keskitytään ennemmin juhlan henkeen ja annetaan tilaa ilolle – ilman turhia syömiseen liittyviä taakkoja.

Hyvää ja herkullista joulun odotusta ilman syyllisyyttä!

Tutustu tarjoamiin palveluihin tästä

Sinua voi kiinnostaa ”joulun syöminen” liittyen toinen kirjoitus.

Etusivu