Asiakastarina: Timon matka kohti timmiä vatsaa

Asiakastarina: Timon matka kohti timmiä vatsaa

Asetetut tavoitteet ja matkan alku

Asiakastarina Timosta: Kun Timo otti yhteyttä ensimmäistä kertaa, oli vuosi vaihtumassa. hänellä oli selkeä tavoite: saavuttaa 82 kg. Eli maltillinen, sanoisinko helppo -5kg rasvanpoltto.

Painoa lähti lopulta -13kg ja nopeammin kuin 6kk aikana. Nyt olemme treenanneet voimaa, vahvistaneet kehoa ja lisänneet arkeen jaksamista. Taattuja ja vahvoja tuloksia – lopulta pienellä vaivalla!

Saada ryhtiä ja intoa treeniä varten. Vatsalihakset näkyviin kuuden kuukauden aikana. Tämän lisäksi hänen toiveinaan oli parantaa yleiskuntoaan, kasvattaa lihasvoimaa ja notkeutta, kiinteytyä, sekä hankkia lisää lihasmassaa.

Timon tavoitteet olivat terveellä, mutta motivoivalla pohjalla. Timolla oli motivaatio ja halu tehdä tarvittava työ niiden saavuttamiseksi.

Timo oli Personal trainer Kuopio valmennuksessa. Olemme nähneet 3-4 kertaa kuukaudessa ja muu aika ollut tapaamisten välillä etävalmennus muodossa. Valmennus on tuottanut todellisia tuloksia!

2 kuukauden painonpudotus tulos
Painonpudotus -2kg ja enemmänkin kuukaudessa.

Matkan varrella kohdatut haasteet

Timon matka ei kuitenkaan ollut täysin mutkaton. Alussa hän kärsi selkävaivoista, jotka vaativat erityistä huomiota. Keskityimme tukilihasten ja keskivartalon vahvistamiseen sekä selkärangan tukemiseen.

Lisäksi teimme tarkkoja korjauksia ryhtiin ja liikemalleihin, mikä johti huomattaviin parannuksiin. Arjessa ja työssä ergonomiaan tehtiin myös muutoksia, kuten säädettävän työpöydän hankinta, jotka tukivat hänen hyvinvointiaan.

Treenaa fiksummin, ei kovempaa. Lataa ilmainen opaskirja treeniin ja ruokavalioon.

Monipuolinen harjoittelu ja liikunnan ilo

Timon harjoittelu on ollut monipuolista ja sisältänyt 4 viikon välein vaihtuvan ohjelmiston. lihaskuntoharjoittelua on tehty pari kertaa viikossa sekä kestävyystreeniä. Talven aikana hän pääsi nauttimaan hiihtämisestä, ja muina aikoina juoksu sekä muu liikunta on ollut osa harjoitusviikkoa.

Timo juoksi säännöllisesti 10 km lenkkejä ja rohkaistui testaamaan itseään myös pidemmillä matkoilla, kuten 15 km lenkeillä. Tämä johtanut siihen, että puolimaraton sujuu leikiten, kuten moni muukin kova suoritus!

Selkäranka, ryhti, syvät vatsalihakset. Core kuntoon. Timmi vatsa

Ravitsemuksen muutos ja terveelliset tottumukset

Timon ruokavalio muuttui matkan varrella merkittävästi. Herkut, jotka ennen houkuttelivat, eivät enää maistu samalla tavalla. Vaikka hän saattaa välillä maistaa palat suklaata tai muuta, se ei tuo enää samaa tyydytystä kuin ennen.

Lisäksi ruokavaliossa on ollut tärkeä huomioida IBS, ärtyvän suolen oireyhtymä. Jollaisen hänelle laadin ja jota olen myös päivittänyt säännöllisesti tulosten saavuttamiseksi.

Terveellisempi ruokavalio on nyt osa hänen elämäntapaansa. Joustavuus syömisessä on myös tärkeää; pizza ja muut satunnaiset irtiotot eivät ole ongelma, kun tasapaino on löytynyt.

Herkut eivät hallitse ja haittaa elämää. Matkalle on mahtunut sopivasti nautiskelua, lomaa, matkoja jne. Eikä mitään ongelmaa.

Paino pysynyt jo 4kk samassa ja tulee myös pysymään pysyvän elämäntapamuutoksen ansiosta. Laihduttajan ruokavalio tuotti tulosta ja nyt olemme palanneet takaisin runsaampaan syömiseen, jo puhtaasti aineenvaihdunnan takia ja koska haluamme lisää lihasta.

PT asiakastarina: Tulokset

Timon saavutukset ovat vaikuttavia. Hänen painonsa putosi peräti 13 kg, mikä ylitti alkuperäisen tavoitteen. Hänen kehonkoostumuksensa on parantunut huomattavasti, ja aiempi “isävatsa” on vaihtunut kiinteään, timmiin kehoon.

Timo on vahvempi kuin koskaan ja hänen sitoutumisensa harjoitteluun on tuottanut erinomaisia tuloksia.

Kestävyysharjoittelu ja voimaharjoittelu. Vahvoja tuloksia Pt valmennuksessa.

Motivaatio ja jatkuva kehittyminen

Timon matka ei ole vielä päättynyt, vaan hän jatkaa innokkaasti kohti uusia tavoitteita. Hänen motivaationsa on edelleen korkealla ja hän keskittyy nyt pitkäaikaiseen hyvinvointiinsa. Timo on hieno esimerkki siitä, miten sopiva tekeminen ja oikea asenne voivat johtaa merkittäviin tuloksiin ilman kitkaa tai vaivaa.

Timon asiakastarina osoittaa, että sopiva omistautuminen, valmennus ja työ tuottaa haluttuja tuloksia. se saa aikaan merkittäviä muutoksia.

Olipa sinun tavoitteenasi painonpudotus, lihaskunnon parantaminen tai yleinen hyvinvointi, tärkeintä on löytää tasapaino ja pitää motivaatio korkealla.

Timon asiakastarina valmennuksessa on vahva esimerkki siitä, että kun päätät tehdä muutoksen – ei ole esteitä mitkä voivat vaikuttaa saavuttamasta tavoitteitasi, tai jos tuntuu siltä, sitten ne vain pitää poistaa edestäsi!

Treeni ja ruokavalio-ohjeet - lataa ilmainen opaskirja.
Sinua voi lisäksi kiinnostaa muut asiakastarinat ja onnistumiset:

Lue seuraavaksi👉 30 kiloa vähemmän – ja elämä enemmän omissa käsissä.

UKK: Timo – matka kohti timmiä vatsaa
1. Mikä oli Timon suurin tavoite?

Vatsan alueen kiinteytys ja kehon muokkaus ilman nälkää ja ylitreenaamista.

2. Miksi Timo ei onnistunut ennen valmennusta?

Hän treenasi paljon, mutta ruokavalio ei tukenut tavoitteita. Liikaa virheitä rytmissä, liian vähän palautumista.

3. Miten ohjelma rakennettiin?

Laadimme hänelle treenirakenteen, joka poltti rasvaa ja säilytti lihasmassan. Ravinto rakennettiin tukemaan aineenvaihduntaa, ei rajoittamaan sitä.

4. Mitä tuloksia Timo saavutti?

Vatsa tiukkeni, paino putosi ja energiataso nousi. Timo huomasi, ettei “timmi kroppa” vaadi tuskaa – vaan oikeat ohjelmat ja personal trainer tuen.

Vatsaongelmat ja IBS – Ärtynyt suoli

Vatsaongelmat ja IBS – Ärtynyt suoli

Vatsaongelmat

Vatsaongelmat ja IBS, eli ärtyvän suolen oireyhtymä on toiminnallinen vatsavaiva, joka voi aiheuttaa turvotusta, ilmavaivat, vatsakipua, ummetusta, ripulointia sekä väsymystä. Tämä haitta voi lisäksi aiheuttaa itsessään stressiä, masennusta, selkäkipua ja univaikeuksia. Tästä syystä suoliston toimintaan huomiota kiinnittämällä voimme parantaa myös yleistä fyysistä ja henkistä jaksamista arjessa.

Ärtyvän suolen oireyhtymää (IBS) ei tarkkaan tunneta, mutta moni ihminen oireilee stressaantuneena ja työkuorman keskellä vatsan kautta. Ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsii Suomessa 5-15% väestöstä. Tutkimusten valossa FODMAP – ruokavaliosta on ollut suurin apu tähän vaivaan. Lääkäri kuitenkin tekee lopulta tarkan diagnoosin suoliston toiminnasta ja sulkee pois muun muassa keliakian sekä muut mahdolliset elimelliset sairaudet.

 

RUOKAVALIO

FODMAP ruokavalio on tarkoitettu vatsavaivoista kärsivälle ihmisille. FODMAP tulee sanoista Fermentable Oligo-, Di ja Mono-Saccharides And Polyols. Eli yksinkertaistettuna suomeksi lyhytketjuisia hiilihydraatteja, jotka fermentoituvat (bakteeri + hiiva hajottavat hiilihydraatit hapoiksi) paksusuolessa. Tämä voi aiheuttaa kipua- ja turvotusta ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivälle.

FODMAP – ruokavaliossa ydinajatuksena on, että pyritään välttämään vain oireita aiheuttavia ruoka-aineita ja ruokia. Ärtyneen suolen oireyhtymää ei kokonaan voi parantaa, joten tavoitteena on pyrkiä lieventämään oireita mahdollisimman hyvin. Omakohtaiset huomiot ovat tärkeitä ja jos joku ruoka-aine aiheuttaa oireita, on sitä syytä välttää. Mitään ruoka-ainetta ei kuitenkaan kannata välttää vain varmuuden vuoksi.

Täysin FODMAP -hiilihydraattien välttäminen ei siis onnistu, eikä siihen ole perusteitakaan. Jos vatsan oireet: mahakipu, turpoaminen, ilmavaivat, ripulointi ja ummetus, eivät ole säännöllistä voi ensin kokeilla apteekista saatavia probiootteja, jotka voivat muuttaa oman suoliston bakteerikantaa takaisin normaalimmaksi. Jos tämäkin on kokeiltu ja apua ei löydy, niin FODMAP -hiilihydraattien korvaaminen toisilla voi auttaa suoliston toimintaa parempaan kuntoon ja oireita lieventymään. Muutokset ruokavalion aloittamisesta saa usein jo viikossa, eli hyviä tuloksia aikaan. Kuukauden kuluessa huomaa jo merkittäviä muutoksia parantuneessa terveydessä.

FODMPA Ruokavalio

FODMAP ei tarkoita hiilihydraatitonta ruokavaliota vaan monipuolista hiilihydraattipitoista ravintoa. Huomio kiinnitetään ainoastaan ravinnon laatuun ja FODMAP -hiilihydraatit korvataan toisilla hiilihydraateilla. Esimerkiksi vähennetään kivellisten hedelmien käyttöä ja ne korvataan vastaavasti marjoilla tai sitrushedelmillä kuten mandariineilla. Lisäksi kannattaa kokeilla korvata ruis- ja vehväviljat kauralla. Ruis- ja vehnä sisältävät liukenematonta kuitua, joka voi aiheuttaa suoliston ärsytystä ja ilman kerääntymistä suolistoon. FODMAP -ruokavalioon liittyy olennaisesti myös se, että vältetään tietoisesti kaikkia kevyttuotteita. Ostetaan siis täyttä tavaraa. Tämä siksi, että kevyttuotteet sisältävät helposti piilosokeria FODMAP -hiilihydraattien muodossa.

FODMAP -HIILIHYDRAATTEJA

Kun vatsa oireilee voit kokeilla auttaako FODMAP -ruokavalio. Noin kahden – neljän viikon mittainen kokeilu riittää ja kertoo, että onko tiettyjen ruoka-aineiden välttämisestä ollut mitään hyötyä. Tavoitteena on vain, että FODMAP -hiilihydraatteja tulisi syödä testijakson aikana mahdollisimman vähän.

FODMAP –Hiilihydraatteja sisältävät

  • Hedelmät: Omena, päärynä, kirsikka, aprikoosi, luumu, viinirypäle, vesimeloni (sis. fruktoosia)
  • Kuivatut hedelmät, persikka, erityisesti rusina (fruktoosia)
  • Punajuuri, maa-artisokka, kaalit, sipulit (sis. Inuliinia, fruktaania)
  • Paprika ja parsa (mahdollisesti)
  • Sienet (galaktaania)
  • Pavut, linssit, herneet, maapähkinät, cashew-pähkinät (galaktaanit)
  • Tavalliset maitotuotteet (laktoosi)
  • Leivonnaiset kuten pulla, keksi, valkoinen leipä, ruisleipä.
  • Vehnä, ohra ja ruis-viljat. Sekä näistä viljoista valmistetut tuotteet (fruktaani, inuliini)
  • Makeiset, pastillit, purukumit, valmismehut- tiivisteet (xylitolia ja muita sokerialkoholeja)
  • Hunaja (fruktoosi)
  • Useat terveysjogurtit ja -juomat (FOS-kuitua, inuliinia)
  • Kevyttuotteet (usein sisältävät fruktoosia ja muita makeuttamisaineita, joilla voi myös olla vatsaa ärsyttävä vaikutus)

Valinnoilla on väliä! Mieti niitä ja pidä ärtyvän suolen oireyhtymä IBS hallinnassa!

FODMAP -Hiilihydraattien tilalle!

  • Kauraa, riisiä ja muita gluteenittomia viljoja ja niistä valmistettuja tuotteita
  • Speltti, kvinoa
  • Pähkinät (ei kuitenkaan maa- ja cashewpähkinöitä), siemenet sopivat yleensä hyvin.
  • Erityisesti pellavansiemenet!
  • Marjat (hedelmiä alhaisempi fruktoosipitoisuus)
  • Laktoosittomat maitotaloustuotteet (piimä, raejuusto, kypsytettyjä juustoja
  • Vihannekset ja kasvikset, kuten kurkku, tomaatti, salaatti, kesäkurpitsa, munakoiso, paprika, maissi, peruna, bataatti.
  • Kypsennetty tai keitetty porkkana. Kasvisten kypsennys lisää vatsan kyseisen tuotteen sietokykyä (Parsa, kaalit?)
  • Sitrushedelmät, (kypsät) ananas, banaani, kiiwi, meloni (ei vesimelonia)
  • Sokeria makeutukseen kohtuuden rajoissa!

Katso tästä samalla vatsaystävällinen ruokavalio-opas hintaan 24€, joka tarjoaa takuulla ratkaisut eri vatsaasi vaivaaviin ongelmiin: 

Lisäksi:

Vatsaystävälline painonpudotusohjelma naisille

vatsaystävällinen painonopudotus ohjelma miehille 

 

Maksuton ja ilmainen treeni- ja ravitsemuksen opaskirja

Jos tykkäsit tekstistä, jaa se ihmeessä. Voit myös vapaasti kommentoida!

Katso tarjoamani palvelut tästä…