“Aspartaami aiheuttaa syöpää.” “Sukraloosi tuhoaa suoliston.” “Stevia on turvallinen, koska se on luonnollinen.”

Makeutusainekeskustelu on täydellinen esimerkki siitä, miten ravitsemuksessa sekoitetaan vaaran tunnistaminen, todellinen riski, annos, tutkimusasetelma ja ideologia.

Minua ei kiinnosta puolustaa makeutusaineita. Minua kiinnostaa paljon enemmän kysymys: mitä tutkimusnäyttö oikeasti kertoo, missä määrissä aineita käytetään ja mihin niitä verrataan?

Ensimmäinen periaate: annos ratkaisee

Toksikologiassa yksi tärkeimmistä periaatteista on, että haitta riippuu altistuksesta. Aineen mahdollisuus aiheuttaa haittaa ei vielä kerro, kuinka suuri riski tavallisessa käytössä on.

Tämä ero näkyi erityisen hyvin aspartaamikeskustelussa vuonna 2023.

IARC sanoi “mahdollisesti syöpää aiheuttava” – mitä se oikeasti tarkoittaa?

Maailman terveysjärjestön syöväntutkimuslaitos IARC luokitteli aspartaamin ryhmään 2B eli mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi ihmiselle. Otsikko kuulosti dramaattiselta.

Mutta IARC:n luokitus arvioi ennen kaikkea hazardia eli sitä, voiko aine tietyissä olosuhteissa olla syöpää aiheuttava. Se ei yksin kerro tavallisen kulutuksen absoluuttista riskiä.

Samaan aikaan FAO:n ja WHO:n yhteinen lisäainekomitea JECFA arvioi aspartaamin altistusriskiä ja piti aiemman hyväksyttävän päiväsaannin ennallaan: 0–40 mg/kg/vrk.

JECFA totesi, ettei arvioitu näyttö antanut syytä muuttaa tätä rajaa.

Hazard ei ole sama asia kuin risk

Kysymys	Hazard	Risk
Mitä arvioidaan?	Voiko aine aiheuttaa haitan?	Kuinka todennäköinen haitta on tietyllä altistuksella?
Huomioidaanko annos?	Ei samalla tavalla	Kyllä
Esimerkki	Aine voi olla syöpävaarallinen suurissa tai tietyissä altistuksissa	Tavallisen käyttömäärän todellinen riski

Jos nämä kaksi käsitettä sekoittaa, saa erittäin tehokkaan someotsikon mutta huonon riskinarvion.

Paljonko aspartaamia pitäisi saada, jotta ADI täyttyy?

Hyväksyttävä päiväsaanti eli ADI ei ole raja, jonka alle aine on “hyvä” ja jonka ylityttyä yhdessä päivässä tapahtuu katastrofi. Se on varovaisesti asetettu pitkäaikaisen päivittäisen saannin taso.

Esimerkiksi 80-kiloisella aikuisella JECFA:n 40 mg/kg ADI vastaisi 3 200 mg aspartaamia päivässä. Yksittäisen juoman aspartaamimäärä vaihtelee tuotteesta riippuen, joten tarkka tölkkimäärä ei ole universaali.

Oikea tapa arvioida turvallisuutta ei ole kysyä, löytyykö aineesta pelottava mekanismi, vaan kuinka suuri todellinen altistus on suhteessa turvallisuusrajaan.

Poikkeus: fenyyliketonuria

Aspartaami sisältää fenyylialaniinia. Fenyyliketonuriaa eli PKU:ta sairastavien pitää rajoittaa fenyylialaniinin saantia, minkä vuoksi aspartaamia sisältävissä tuotteissa on tästä varoitus.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, että yleinen turvallisuusarvio ja yksilöllinen erityistilanne eivät ole sama asia.

Entä sukraloosi ja suolistomikrobisto?

Sukraloosista ja muista makeutusaineista on julkaistu tutkimuksia, joissa on havaittu muutoksia suolistomikrobistossa, glukoosivasteissa tai metabolisiin signalointireitteihin liittyvissä muuttujissa.

Kiinnostavaa? Kyllä.

Todistaako se, että tavallinen sukraloosin käyttö “tuhoaa suoliston”? Ei.

Mikrobistotutkimuksessa on paljon heterogeenisuutta. Tuloksiin vaikuttavat lähtötilanne, ruokavalio, annos, tutkimuksen kesto ja yksilöllinen mikrobisto. Lisäksi mikrobiston koostumuksen muutos ei automaattisesti tarkoita kliinisesti merkittävää terveyshaittaa.

Taas sama periaate: biologinen muutos ei ole automaattisesti sairaus.

Stevia – turvallinen koska luonnollinen?

Steviolglykosidit ovat peräisin Stevia rebaudiana -kasvista. Tämä ei tee niistä turvallisia siksi, että lähtöaine on kasvi.

Niiden turvallisuus arvioidaan samalla periaatteella kuin muidenkin lisäaineiden: toksikologia, metabolia, altistus ja hyväksyttävä päiväsaanti.

Luonnollisuus ei ole toksikologinen laatuleima. Luonto tuottaa sekä ravintoa että erittäin voimakkaita myrkkyjä.

WHO ei suosittele makeutusaineita pitkäaikaiseen painonhallintaan – miksi?

WHO julkaisi vuonna 2023 ohjeen, jossa se suositteli, ettei ei-sokerisia makeutusaineita käytettäisi ensisijaisena pitkäaikaisena painonhallintastrategiana väestötasolla.

Tämä ohje sekoitettiin somessa nopeasti väitteeseen: “WHO sanoo makeutusaineiden olevan vaarallisia.”

Se ei ollut ohjeen tarkoitus. WHO sanoo itse, ettei kyseinen suositus ole yksittäisten makeutusaineiden toksikologinen turvallisuusarvio eikä korvaa JECFA:n kaltaisten elinten asettamia turvallisuusrajoja.

Ohje perustui siihen, ettei pitkäaikaisesta käytöstä nähty vakuuttavaa hyötyä kehon rasvaisuuden tai kroonisten sairauksien ehkäisyssä, ja havainnointitutkimuksissa nähtiin yhteyksiä joihinkin heikompiin terveyslopputuloksiin. Näihin havaintoihin liittyy kuitenkin merkittävä mahdollisuus reverse causationiin: ylipainoiset tai sairastumisriskissä olevat ihmiset voivat käyttää makeutusaineita juuri siksi, että heidän riskinsä on jo koholla.

RCT:t kertovat eri kysymykseen vastauksen

Satunnaistetuissa tutkimuksissa oleellinen kysymys on usein: mitä tapahtuu, jos sokerilla makeutettu juoma korvataan kalorittomalla vaihtoehdolla?

Vuonna 2026 julkaistu 19 satunnaistetun tutkimuksen meta-analyysi havaitsi pienen painoedun silloin, kun ei-ravitsevilla makeutusaineilla korvattiin kaloripitoisia sokereita. Vaikutus ei ollut valtava eikä tee makeutusaineista laihdutuslääkettä.

Mutta se kertoo olennaisen asian: vertailukohde ratkaisee.

Jos sokerilimsa korvataan zero-juomalla, energiaa voi tulla vähemmän. Jos vesi korvataan zero-juomalla, samaa kalorihyötyä ei synny.

Makeutusaineet eivät “huijaa kehoa” yksinkertaisella tavalla

Somessa kuulee väitteen, että makea maku ilman sokeria “huijaa insuliinin”, sotkee hormonit ja aiheuttaa lihomisen.

Makean maun reseptorit, kefaaliset vasteet ja suoliston signalointi ovat todellisia fysiologisia ilmiöitä. Mutta mekanistinen mahdollisuus ei todista, että makeutusaine aiheuttaa käytännössä rasvamassan kasvua riippumatta kokonaisenergiasta.

Jos makeutusaine auttaa korvaamaan 150 kilokalorin sokerijuoman kalorittomalla vaihtoehdolla eikä energia tule takaisin muualta, energiatasapaino muuttuu aivan konkreettisesti.

Voivatko makeutusaineet lisätä makeanhimoa?

Yksilölliset kokemukset vaihtelevat. Joku kokee makean maun ylläpitävän makeanhimoa, toinen käyttää zero-juomaa juuri vähentääkseen sokerin saantia.

Tutkimus ei tue yksinkertaista universaalia väitettä, että kaikki makeutusaineet automaattisesti lisäävät ruokahalua ja aiheuttavat ylensyöntiä kaikilla ihmisillä.

Käyttäytyminen ratkaisee käytännössä enemmän kuin ideologia.

Makeutusaine vai sokeri vai vesi?

Tilanne	Usein järkevä tulkinta
Sokerijuoma → zero-juoma	Voi vähentää energiansaantia
Vesi → zero-juoma	Ei erityistä kalorietua
Makeutusaine auttaa noudattamaan energiavajetta	Voi olla hyödyllinen työkalu
Makeutusaine aiheuttaa henkilölle vatsaoireita tai ylläpitää hankalaa käyttäytymistä	Käyttöä voi vähentää
PKU + aspartaami	Fenyylialaniinin vuoksi erityisrajoitus

Käytännön linja

1. Älä tee makeutusaineesta terveysruokaa. Kalorittomuus ei tee tuotteesta ravitsemuksellisesti välttämätöntä.
2. Älä tee siitä myöskään myrkkyä. Turvallisuutta arvioidaan altistuksen ja toksikologisen näytön perusteella.
3. Katso mitä sillä korvataan. Sokerijuoman korvaaminen on eri asia kuin veden korvaaminen.
4. Pidä ruokavalion runko kunnossa. Vesi, täysipainoinen ruoka, kasvikset, kuitu ja proteiini ratkaisevat enemmän.
5. Huomioi yksilöllinen toleranssi. Jos tuote aiheuttaa oireita tai ruokakäyttäytymisen ongelmia, sitä ei tarvitse käyttää.

Miten tämä liittyy sokeri- ja fruktoosikeskusteluun?

Jos haluat ymmärtää, mitä tapahtuu, kun makeutusaineella korvataan sokeria, lue myös hedelmäsokerista, fruktoosista ja rasvamaksasta sekä sokerista, insuliinista ja rasvanpoltosta. Jos taas törmäät väitteeseen, jossa yksittäinen tutkimus nostetaan lopulliseksi totuudeksi, lue miten ravitsemustutkimusta pitäisi tulkita ja 10 perätöntä ravitsemusväitettä.

Minun kantani

Makeutusaineita ei tarvitse rakastaa eikä pelätä.

Ne voivat olla joillekin hyödyllinen työkalu sokerin ja energiansaannin vähentämiseen. Ne eivät korjaa heikkoa ruokavaliota eivätkä ole pitkäaikaisen terveyden perusta.

Aspartaamin IARC-luokitus ei tarkoita, että yksi light-limsa aiheuttaa syövän. WHO:n painonhallintasuositus ei tarkoita, että makeutusaineet olisi todettu toksikologisesti vaarallisiksi. Ja “luonnollinen stevia” ei ole automaattisesti turvallisempi vain luonnollisuutensa vuoksi.

Tiede on jälleen vähemmän dramaattista kuin some – mutta paljon hyödyllisempää.

Usein kysytyt kysymykset

Aiheuttaako aspartaami syöpää?

IARC luokitteli aspartaamin mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi rajallisen näytön perusteella, mutta JECFA piti hyväksyttävän päiväsaannin 40 mg/kg:ssa eikä katsonut nykyisen näytön perusteella olevan syytä muuttaa turvallisuusrajaa.

Onko sukraloosi vaarallista suolistolle?

Tutkimuksissa on havaittu mahdollisia vaikutuksia mikrobistoon ja metabolisiin vasteisiin, mutta tästä ei voi päätellä, että tavallinen käyttö “tuhoaisi suoliston”. Kliininen merkitys ja yksilölliset vaikutukset vaativat edelleen tutkimusta.

Onko stevia terveellisempi kuin aspartaami?

Ei voida päätellä pelkän luonnollisuuden perusteella. Molempien turvallisuutta arvioidaan ainekohtaisesti ja annos huomioiden.

Auttaako zero-limsa laihtumaan?

Jos se korvaa sokerilla makeutetun juoman eikä energiaa kompensoida muualla, se voi vähentää energiansaantia ja tukea painonhallintaa. Se ei itsessään aiheuta laihtumista.

Suositteleeko WHO makeutusaineita painonhallintaan?

WHO ei suosittele ei-sokerisia makeutusaineita ensisijaiseksi pitkäaikaiseksi painonhallintastrategiaksi väestötasolla. Tämä suositus ei ole sama asia kuin toksikologinen turvallisuusarvio.

Lähteitä ja tutkimusnäyttöä

• WHO 2023: Use of non-sugar sweeteners – guideline.
• IARC & JECFA 2023: Aspartame hazard and risk assessment.
• JECFA 2023: aspartaamin hyväksyttävä päiväsaanti 0–40 mg/kg/vrk.
• Li D ym. 2026: Effects of non-nutritive sweeteners on body weight – meta-analysis of randomized controlled trials.
• Tobiassen PA-S ym. 2024: sugar-sweetened beverages versus non-caloric alternatives and weight change – systematic review and meta-analysis.

Artikkeli käsittelee väestötason ravitsemus- ja turvallisuustietoa. Yksilölliset sairaudet, kuten PKU, voivat muuttaa suosituksia olennaisesti.