Saanko sanoa ääneen, että vituttaa?
Onko sinulla lupa surra sitä, että olen väsynyt? Että mikään ei tunnu miltään, vaikka olen tehnyt kaiken “oikein”?
Vai pitääkö vain hymyillä, vastata “ihan hyvin kiitos” ja jatkaa kuin kone?
Emme asu Amerikassa, jossa Small Talk on kunniassa.
Usein se voi peittää alleen kaiken… Suomi, tämä maailman onnellisin kansa? Kyllä tietyt barometrit huomioiden, mutta pitäisikö ottaa ne kauniit keltaiset aurinkolasit pois ja alkaa nähdä?

Suru. Ärsytys. Tyhjyys.
Ne eivät ole bugeja. Ne ovat ominaisuuksia. Ihmisen käyttöjärjestelmässä ei ole pelkkää tehokkuutta, intoa ja kiitollisuutta.
Jos olisimme aina motivoituneita, iloisia ja skarppina, olisimme tekoäly – ja silloinkin bugaisimme päivityksen jälkeen, koska mikään järjestelmä ei ole virheetön.
Mutta me olemme biologisia, tuntevia olentoja.
Tunteet eivät ole virheitä järjestelmässä, vaan osa sitä, miten ihminen tulkitsee sisäistä ja ulkoista ympäristöä. Jos tunnekokemus muuttuu pitkäksi aikaa poikkeuksellisen latistuneeksi tai mikään ei tunnu miltään ja samalla toimintakyky heikkenee, asia voi olla hyvä ottaa vakavasti – mutta yksittäisestä tunteettomuuden hetkestä ei tehdä diagnoosia.
Ja jos suret, kiukuttelet tai itket, se ei tee sinusta rikkinäistä. Se kertoo, että koet jotakin. Seuraava kysymys on, miten tunnistat kokemuksen ja mitä teet sen kanssa.
Lupa surra ja tuntea, ei ole heikkoutta – se on purkautumista
Yhteiskunta ihannoi nousua: “Mennään eteenpäin”, “Älä jää tuleen makaamaan”, “Kaikki on kiinni asenteesta”.
Tiedätkö mitä? Joskus elämä ei tarvitse eteenpäinmenoa – vaan pysähtymistä. Siitä voi seurata, että alkaakin tapahtua eteenpäin kulkemista…
Pää täynnä pumpulia – hattaraa. Ajatukset solmussa. MENE eteenpäin…
Ilman pysäkkiä, vain huomatakseen, että: “Kappas – mihin hemmettiin mä oon tullut?”
Jos kävelet jatkuvasti kohti uutta ja jätät surun kokematta, alat kantaa sitä kuin näkymätöntä painoa selässäsi.
Käsittelemätön tunne ei kirjaimellisesti ”varastoidu” kudoksiin, mutta tunteiden jatkuva välttely ja suppression eli tukahduttaminen voivat ylläpitää psykologista kuormitusta, lisätä ruminaatiota ja vaikeuttaa tunnesäätelyä. Silloin pienikin ärsyke voi tuntua suhteettoman suurelta, koska järjestelmä on jo valmiiksi kuormittunut.
Itku ei ole merkki siitä, että olet heikko.
Se on todiste siitä, että et ole vielä kokonaan kivikova tai vaikka ehkä ajattelet, että olet kivikova.
Oletko?
Itku ei ole mikään biologinen ”emotionaalinen detox”, vaikka ilmaus kuulostaakin hyvältä Instagramissa. Se voi kuitenkin olla osa emotionaalista ilmaisua ja tunnesäätelyä. Olennaista ei ole puhdistaa kehoa tunteesta, vaan antaa kokemukselle tila ilman, että jokainen epämiellyttävä tunne pitää välittömästi tukahduttaa tai korjata.
Entä jos lakkaisit selittämästä tunteitasi pois?
“Ehkä tää on vaan PMS.”
“Varmaan oon vaan vähän väsynyt.”
“Ei mulla oikeasti ole mitään syytä valittaa, mutta valitan nyt silti…”
STOP.
Tunne ei tarvitse oikeutusta.
Sillä on lupa olla, vaikka sitä ei ymmärrettäisi.
Se saa tulla, vaikka se ei ole rationaalinen.
Tunne ei ole virhe. Se on informaatiota: tulkinta siitä, mitä sisäisessä tai ulkoisessa ympäristössä tapahtuu. Tunteiden säätelyyn osallistuvat useat hermoston ja aivojen verkostot, eikä kyse ole vain siitä, että tunne joko ”puretaan” tai jää hermostoon. Jatkuva välttely voi silti ylläpitää kuormitusta ja tehdä tarkoituksenmukaisesta tunnesäätelystä vaikeampaa.
Anna tunteelle nimi – affect labeling voi auttaa säätelyssä
Tunteen nimeämisestä käytetään tutkimuksessa käsitettä affect labeling. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kokemukselle annetaan kielellinen nimi: “Minua pelottaa.” “Minua vituttaa.” “Minua surettaa.”
Tunteen nimeäminen ei takaa, että tunne katoaa, mutta se voi lisätä metakognitiivista etäisyyttä: huomaat kokevasi tunteen sen sijaan, että koko tilanne määrittyisi pelkästään sen kautta. Tämä voi tukea tunnesäätelyä ja tarkoituksenmukaisempaa toimintaa.
Tavoite ei ole hallita tunnetta väkisin. Tavoite on tunnistaa se riittävän hyvin, jotta tunne ei yksin päätä, mitä teet seuraavaksi.
Järki lähtee usein silloin, kun sydän ei saa puhua
Oletko huomannut, että mitä enemmän tukahdutat itsesi, sitä rajumpana palaat?
Mitä enemmän yrität olla “järkevä”, “aikuinen” ja “tasapainoinen”, sitä vähemmän tunnet olevasi oma itsesi?
Eikö ihmisen kuulu olla kaikkea tätä?
Järkevä – tasapainoinen? Kyllä tietysti kannattaa ja jokaisella valinnalla ja teolla on aina joku syy-seuraus-suhde. Vastuu valinnoista.
Kuitenkin:
Tunteiden jatkuva tukahduttaminen ei tee niistä biologista ”myrkkyä”, mutta se voi lisätä kognitiivista ja emotionaalista kuormitusta. Psykologiassa puhutaan esimerkiksi emotion suppressionista eli tunteen ilmaisun tukahduttamisesta sekä experiential avoidancesta eli kokemuksellisesta välttämisestä. Jos vaikeita sisäisiä kokemuksia joutuu jatkuvasti kontrolloimaan, ne voivat alkaa ohjata käyttäytymistä enemmän – eivät vähemmän.
Tavoite ei siis ole toimia jokaisen tunteen impulssin mukaan. Asiantunteva tunnesäätely tarkoittaa sitä, että tunnistat kokemuksen, siedät sitä ja pystyt silti valitsemaan toimintasi. Tästä näkökulmasta psykologinen joustavuus on paljon kiinnostavampi tavoite kuin jatkuva ”positiivisuus”. Lisää psyykkisen kuormituksen ja palautumisen yhteydestä voit lukea artikkelista stressistä, kuormituksesta ja palautumisesta.
Siksi salli itsellesi tämä:
- Lupa surra, vaikka et osaa selittää miksi.
- Itkeä, vaikka kukaan ei näe.
- Kiukustua, vaikka pelkäät tuottavasi pettymyksen.
- Tuntea, vaikka kulttuuri käskee järkeistämään.
- OLLA oma itsesi!
Siihen liittyy vastuu – aina voit valita, miten kohtelet muita. Sun pitää olla oma itsesi, mutta se ei tarkoita että tarvii olla m***ku. Tietysti on sanonta:
“Metsä vastaa kuin sinne huudetaan.” Sinun ei tarvitse kuitenkaan hyväksyä mitä sattuu.
Älä pyydä anteeksi, että olet ihminen
Suurin vapautus syntyy siitä, kun lakkaat pyytämästä anteeksi sitä, että olet vaikka herkkä, herkästi reagoiva, joskus sekava ja usein ristiriitainen.
Se ei tee sinusta heikkoa. Se tekee sinusta todellisen.
- Saa tuntua pahalta.
- Saa lähteä järki.
- Saa ärsyttää kaikki.
- Sinulla on oikeus ja lupa surra.
Ja jos joku ottaa nokkiinsa – miksi ottaa siitä nokkiinsa, että olet ihminen ja tunnet. Ketä varten elät täällä? Haluatko miellyttää kaikkia ihmisiä?
Mietitkö tarkkaan mitä kukakin sinusta ajattelee? Tiedätkö, se on loputon savotta. Et voi koskaan miellyttää kaikkia – osa on ja tulee olemaan sinusta vaikka jos mitä mieltä, jos ovat. Et voi sitä valita.
Sun tehtävä ei ole olla täällä miettiäksesi sitä. Se on asia johon et voi edes vaikuttaa. Tietysti voit vaikuttaa miten toimit ja käyttäydyt, mutta silti kukaan ei voi miellyttää kaikkia.
Ja kun sen antaa tapahtua – syntyy jotain uutta.
Tyhjyyteen mahtuu lopulta jotain parempaa kuin jatkuva päänsisäinen varikkohälytys.
Katso ilmaiset ladattavat treeni- ja ruokavaliot miehille ja naisille.

Ilmaiset oppaat treeniin ja ruokavalioon naisille ja miehille
Lue seuraavaksi
👉 Villitse villihevoset – pelasta arki kaaokselta
UKK: Onko lupa surra ja tuntea – vai pitääkö olla aina tehokas?
1. Miksi tunteiden näyttäminen tuntuu vaikealta?
Tunteiden näyttämiseen vaikuttavat esimerkiksi opitut normit, aiemmat kokemukset, turvallisuuden tunne ja se, miten ympäristö on reagoinut tunteisiin. Tunteen ilmaiseminen ja tunnesäätely eivät ole vastakohtia: tavoitteena ei ole näyttää kaikkea impulsiivisesti eikä tukahduttaa kaikkea, vaan pystyä tunnistamaan kokemus ja valitsemaan tilanteeseen sopiva toiminta.
2. Miksi surun ja muiden vaikeiden tunteiden salliminen on tärkeää?
Tunteita ei kirjaimellisesti säilötä kehoon käsittelemättöminä paketteina. Olennaisempaa on se, miten niihin suhtaudutaan. Jatkuva emotion suppression eli tunteen ilmaisun tukahduttaminen ja experiential avoidance eli kokemuksellinen välttely voivat lisätä psykologista kuormitusta ja ruminaatiota. Vaikean tunteen salliminen tarkoittaa, ettei kokemusta tarvitse välittömästi tukahduttaa, selittää pois tai ratkaista.
3. Pitääkö vaikeana hetkenä silti yrittää olla tehokas?
Ei ole olemassa biologista sääntöä, jonka mukaan ihmisen pitäisi säilyttää sama suorituskyky kaikissa elämäntilanteissa. Suru, univaje, stressi ja muu kuormitus voivat vaikuttaa tarkkaavuuteen, työmuistiin, motivaatioon ja itsesäätelyyn. Joskus tarkoituksenmukainen ratkaisu on hetkellisesti pienentää vaatimuksia eikä yrittää pakottaa itseään normaaliin suorituskykyyn.
4. Miten tunteen kanssa voi toimia ilman että se ottaa vallan?
Yksi keino on affect labeling eli tunteen nimeäminen: esimerkiksi ‘nyt minua harmittaa’. Tavoite ei ole pakottaa tunnetta poistumaan, vaan lisätä metakognitiivista etäisyyttä ja toimintavaihtoehtoja. Tunnesäätely voi sisältää myös tilanteen muuttamista, huomion suuntaamista, kognitiivista uudelleenarviointia ja fysiologisen vireyden säätelyä.
5. Mikä rooli valmennuksella voi olla tunteiden ja kuormituksen käsittelyssä?
Valmennuksessa voidaan tukea arjen kuormituksen tunnistamista, palautumista, käyttäytymisen muutosta ja psykologista joustavuutta. Liikunta voi tukea mielialaa ja stressinsäätelyä, mutta tunnetta ei tarvitse ajatella kehosta ‘purettavana’ aineena. Valmennus ei korvaa psykoterapiaa tai terveydenhuoltoa silloin, kun kyse on hoidettavasta mielenterveyden häiriöstä.









0 kommenttia