fbpx

Tykkää ja jaa!

Johtaako sokea sokeaa?

Valmentaja – asiakkaan kuuntelu, toiveiden huomioiminen, jokaisen ottaminen huomioon omana yksilönä on todella tärkeää.

Samoin sekin, että pyrkii miellyttämään asiakastaan mahdollisuuksien mukaan, ainakin siihen pisteeseen asti, että se ei vaaranna tulosten ja tavoitteiden saavuttamista.

Treenaaminen on kivaa, kaiken treenaamisen ei myöskään tarvitse olla aina tavoitteellista, joskus riittää ihan sekin, että on vain ihan tosi nastaa liikkua ja toteuttaa asioita!

Valmentaja voi aina miettiä kuitenkin mitä ihmiset haluavat? Miksi ihmiset palkkaavat esimerkiksi juuri minut, on se syy, että ihmiset haluavat saada tuloksia ja lopulta tulokset ovat myös niitä joista meille maksetaan! Ihan sama syy se on itsellä vetää salikengät jalkaan ja lähteä vetämään maasta rautaa. Syy on se, että haluan saada aikaan kehitystä, tuloksia, muutoksia…

Mitä virheitä valmentaja voi sitten tehdä?

1. Tiedon puute

Kukaan ei voi tietää kaikkea ja se joka luulee tietävänsä kaikesta kaiken, ei tiedä lopulta sitäkään vähää!

Kuitenkin tietyt perusteet on syytä hallita ja ymmärtää. Perusteet jotka vaikuttavat ja ohjaavat esimerkiksi harjoittelun suunnittelua, toteuttamista jne. Ei ole koskaan ihan sama miten ketäkin liikuttaa…

Siksi parhaat valmentajat tiedostavat sen, että he eivät ole vain voimaharjoittelun / kuntosaliharjoittelun asiantuntijoita. Ei vaikka siihen voisi ollakkin eniten annettavaa, paukkuja ja omaa osaamista, jota tuoda parhaalla mahdollisella tavalla esille ja niin, että se hyödyttää juuri omaa asiakaskuntaansa…

Parhaat valmentajat ovat ihan jotain muuta sillä he ovat, suorituskyvyn parantamisen asiantuntijoita.

Suorituskyky muodostuu samalla kertaa muun muassa fyysisestä, henkisestä, mielen ja tunteiden suorituskyvystä.

Fyysiseen vaikuttaa tärkeänä osana liikunta (miten treenataan jne), ravinto (miten syödään jne), lepo.

Henkiseen muun muassa omat arvot jotka ohjaavat sinua eteenpäin tai vastaavasti syöt itseltäsi energiaa.

Mielen suorituskyky niin että keskitytkö siihen mitä olet tekemässä. Oletko miten fokusoitunut vai viekö ajatuksesi sinua helposti minne sattuu?

Tunteet niin, että innostutko harrastamaan liikuntaa, kehittymään ja olemaan motivoitunut jne.

On täysin ok keskittyä kuntosali maailmaan ja harjoitteluun siellä, mutta jos halutaan parantaa ihmisen suorituskykyä kokonaisvaltaisesti puhutaan jo paljon laajemmista kokonaisuuksista. Siihen liittyy useita monia eri tekijöitä, jotka pitää osata ottaa huomioon jokaisen kohdalla erikseen!

Siksi omaa tekemistä, ajattelua ei pidä antaa rajoittaa ja ajatella asioista liian suppeasti.

Jos jättää huomioimatta ravinnon tärkeyden, palautumismekanismit, mielen kiemurat, motivaatiotekniikat, vammojen ehkäisyn, kuntoutuksen, kuormitusparametrit jne, toiminta ja osaaminen pysyy juuri siinä poterossa missä juuri nyt olet. Ja kyllä sekin voi olla ok ja se voi riittää monelle, mutta riittääkö se?

Eikä vain se, että jos haluat olla loistava valmentaja, sinun ei tarvitse tietää näistä kaikista asioista vähän, vaan tärkeintä tässä on se, että miten näitä asioita yhdistetään isommaksi suunnitelmaksi, eli ihmistä palvelevaksi kokonaisuudeksi.

2. Treeni ja ravinto!

Harjoittelu ja oikea ravitsemus kulkevat käsi kädessä.

Tuloksista jopa 80% on kiinni itse ravitsemuksesta. Siksi ei ole ihan sama millaista ravinto-neuvontaa ja ohjeistusta ihmisille jakaa.

Se että jos tavoitteena on vaikkapa saada rasvaa pois, ei toimi, että syömiseen ei paneuduta ja yritetään sitten kompensoida asioita lisäämällä vaikkapa kestävyysharjoittelua siinä toivossa, että ihminen laihtuu….

Siksi olisi tärkeää osata ottaa jokaisen kohdalla aineenvaihdunnan vaatimukset? Ikä, paino, pituus, aktiivisuus, miten ja kuinka paljon liikuntaan, uni, stressi jne.. Pahimmillaan väärillä liikuntaan liittyvillä ohjeilla ei tueta ja auteta ihmistä kohti tavoitteita vaan poispäin niistä.

Tässä olisi siksi tärkeää huomioida harjoittelun kokonaistoleranssia. Käytännössä ymmärtää se, että jollekkin toiselle joku treeni määrä voi olla liikaa, kuin taas toiselle se on liian vähän = ei kehittävää. Peruskunto, kuntotaso, taustatekijät jne. Toiset ihmiset kykenevät liikkumaan tehokkaammin kuin taas toiset… Kuitenkin tässäkin on omat lain-alaisuudet joita vastaan ei kannata sotia, mutta harjoittelua on osattava säätää ihmisen kuntotason mukaan, jotta ketään ei yli- tai alitreenaa! Ei edes niiden tulosten saavuttamisen toivossa…

Koska se voi vain saada pahimmallaan hallaa kehon aineenvaihdunnalle…

3. Tiukka, tyly, vaativa valmentaja

Sopiva jämäkkyys on hyvä asia. Mutta onko sitten se, että on tosi tiukka, jopa tyly hyvä juttu?

Se voi kostautua pitkällä aikavälillä, etenkin jos se ”tiukka” valmentaja ei erota pakaroita kyynärpäistä… Sen tiukan ”asenteen” alle voi piiloutua helposti ja peittää sillä omaa epävarmuuttaan ja osaamistaan…

Valmentaja voi huutaa, piiskata, vaatia ja käskyttää, mutta se tekee kyllä kyseisestä valmentaja ihan muuta kuin ihmisläheisen ja osaavan…

Mieti miten vanhemmuus toimii? Toimiiko se, että vanhempi on jatkuvasti kireä, huutaa jne. Ja yrittää välittää viestinsä niin. EI! Elä syö sipsejä…

Et saa tehdä niin… EI, EI, EI…

Eikö siinä käy niin, että viesti ei mene kyllä ainakaan jakeluun?

Vastaavasti jos on aihetta/syytä voi olla napakka, kertoa ja perustella sen mikä nyt ”mättää”, mitä kannattaisi ottaa huomioon ja silti osata huomioida asiakas omana yksilönä jota voi myös kuunnella ja auttaa oppia ymmärtämään…

Jatkuu huomenna…

Jos pidit artikkelista voit jakaa sen myös eteenpäin!

Ps. Jos sinulla on käyttämättä liikuntasetelejä, niin verkkokaupastani löydät lahjakortit  ja voit maksaa kaikilla yleisimmillä maksuvälineillä 😉

Muista myös ilmaiset ladattavat ohjeet ja kotitreeni ohjelma naisille!

Paina ja lataa tästä! Paina ja lataa tästä!

Paina ja lataa tästä!

Katso myös tarjoamani palvelut

Tykkää ja jaa!