ADHD ja seksuaalinen traumahistoria on aihe, jossa kaksi eri ilmiötä voivat mennä vaarallisen helposti samaan selitysmalliin. ADHD on neurokehityksellinen häiriö. Trauma- ja PTSD-oireet syntyvät toisenlaisen tapahtuma- ja oirehistorian kautta. Ne voivat esiintyä samassa ihmisessä, voimistaa toistensa haittoja ja vaikeuttaa läheisyyttä – mutta ne eivät ole sama asia eivätkä “puhu automaattisesti samaa hermostollista kieltä”.

Tuore systemaattinen katsaus tukee sitä, että ADHD:n ja PTSD:n komorbiditeetti aikuisilla on kliinisesti merkittävä ilmiö ja liittyy usein suurempaan psykososiaaliseen kuormitukseen. Samalla tutkimus on heterogeenista, eikä yhtä yhteistä mekanismia ole tunnistettu.

Trauma ei tarkoita automaattisesti PTSD:tä

Traumaattinen tapahtuma ja posttraumaattinen stressihäiriö (PTSD) eivät ole sama asia. Kaikki traumaattisen tapahtuman kokeneet eivät kehitä PTSD:tä. PTSD:ssä oireisiin voivat kuulua uudelleen kokeminen, välttely, negatiiviset muutokset mielialassa ja kognitiossa sekä kohonnut vireystila.

Lisäksi osalla voi esiintyä dissosiatiivisia oireita, kuten depersonalisaatiota tai derealisaatiota. Dissosiaation ja trauman suhde on tutkimuksessa todellinen mutta ei yksinkertainen, eikä jokaista “poissaolon tunnetta” pidä automaattisesti nimetä traumadissosiaatioksi.

ADHD ja trauma voivat muistuttaa toisiaan joissakin oireissa

ADHD:ssa ja PTSD:ssä voi esiintyä osin päällekkäisiä toimintakyvyn ongelmia: keskittymisvaikeuksia, unihäiriöitä, levottomuutta, impulsiivisuutta ja emotionaalista kuormitusta. Tämä voi vaikeuttaa diagnostiikkaa.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että ADHD olisi “traumaoire” tai että trauma selittäisi kaiken ADHD-oireilun. Hyvä arviointi erottaa kehityksellisen oirehistorian traumaperäisestä oirekuvasta sen sijaan, että molemmat niputetaan yhdeksi hermostotarinaksi.

Hyperarousal ja hypoarousal – hyödyllisiä käsitteitä, kun niitä käytetään oikein

Hyperarousal tarkoittaa kohonnutta vireystilaa ja valppautta. Trauma- ja PTSD-oireissa tämä voi näkyä esimerkiksi säpsähtelynä, univaikeuksina, ärtyneisyytenä tai jatkuvana varuillaan olona.

Hypoarousal on epävirallisempi mutta kliinisesti käytetty termi matalalle vireelle, vetäytymiselle, tunnottomuuden kokemukselle tai “shutdown”-tyyppiselle tilalle. Näitä ei pidä käsitellä yhtenä automaattisena ADHD:n ja trauman yhteisenä säätelysyklinä.

Seksuaalisuudessa korkea vireystila voi vaikeuttaa rentoutumista ja turvallisuuden kokemusta. Toisaalta matala vire, dissosiatiiviset oireet tai voimakas kuormitus voivat heikentää seksuaalista kiinnostusta ja läsnäoloa. Mutta jokainen halun vaihtelu ei ole traumavaste.

Seksuaalinen toimintakyky trauman jälkeen voi muuttua moneen suuntaan

Traumahistorian jälkeen seksuaalinen toimintakyky voi muuttua hyvin yksilöllisesti. Joillakin seksuaalinen halu vähenee, joillakin läheisyys tuntuu uhkaavalta, joillakin seksi voi olla tapa hakea hallinnan tunnetta tai säädellä tunnetiloja. Toisilla ei ole merkittävää muutosta.

ADHD:n yhteydessä seksuaalisen toimintakyvyn ongelmia esiintyy muutenkin keskimääräistä enemmän, mutta tästä ei pidä päätellä, että trauma + ADHD muodostaisi yhden “ylivirittynyt vs. alivirittynyt seksuaalisuus” -mallin. Seksuaalinen toimintakyky on monitekijäinen ilmiö.

Dissosiaatio ei ole sama asia kuin ajatusten harhailu

Tämä erottelu on erityisen tärkeä ADHD:ssa. ADHD:hen liittyvä distraktoituvuus voi tuntua siltä, että mieli “katoaa” kesken tilanteen. Dissosiaatio taas viittaa toisenlaiseen kokemukseen, johon voi kuulua esimerkiksi irtaantuneisuuden tunne omasta kehosta tai ympäristöstä.

Jos seksuaalisessa tilanteessa tulee voimakasta epätodellisuuden tunnetta, muistikatkoja tai kokemusta siitä, ettei ole läsnä omassa kehossa, tätä ei kannata kuitata pelkkänä ADHD:n keskittymisvaikeutena.

Interoseptio ja rajojen tunnistaminen

Interoseptio tarkoittaa kehon sisäisten tuntemusten havaitsemista ja tulkintaa. Käytännössä siihen liittyvät esimerkiksi jännityksen, kivun, kiihtymisen, epämukavuuden ja autonomisten reaktioiden tunnistaminen.

Trauma voi joillakin häiritä kehon signaalien tulkintaa. ADHD:ssa puolestaan aistisäätelyn ja tarkkaavuuden vaihtelut voivat tehdä kehon viestien huomaamisesta epätasaista. Tästä ei pidä tehdä väitettä, että “keho ei tiedä miltä turva tuntuu”, mutta rajojen tunnistamista ja kehollisten viestien sanoittamista voi joutua harjoittelemaan tietoisesti.

Häpeä voi ylläpitää ongelmaa, mutta se ei selitä kaikkea

Trauma- ja seksuaalihistoriaan voi liittyä häpeää. ADHD-oireinen ihminen voi lisäksi olla saanut elämänsä aikana paljon negatiivista palautetta impulsiivisuudesta, keskittymisestä tai “liiallisuudesta”. Nämä kokemukset voivat kasautua.

Mutta häpeä ei ole universaali mekanismi eikä kaikkea seksuaalista kuormitusta pidä johtaa siitä. Häpeä on yksi mahdollinen ylläpitävä tekijä, ei koko diagnoosi.

Toipuminen ei ala yhdestä hermostoharjoituksesta

Alkuperäisen draftin ajatus rauhasta ja hitaudesta on hyvä, mutta sitä kannattaa tarkentaa. Seksuaalisesta traumasta toipuminen voi hyötyä trauma-informed-lähestymisestä, jossa korostuvat turvallisuus, valinnanvapaus, rajojen kunnioitus, ennakoitavuus ja ammatillinen tuki.

Traumafokusoitujen hoitojen on tutkimuksissa osoitettu vähentävän myös dissosiatiivisia ja trauma-oireita osalla PTSD-potilaista, mutta hoito valitaan yksilöllisesti.

“Hengitä enemmän ja opeta hermosto turvaan” ei ole riittävä hoitosuunnitelma seksuaaliseen traumaan. Se voi olla yksi säätelykeino, mutta ei korvaa asianmukaista arviointia tai hoitoa.

Mitä voi tehdä käytännössä?

• Erota ADHD-oire ja traumaoire. Kaikki keskittymisvaikeus ei ole dissosiaatiota eikä kaikki ylivireys ADHD:ta.
• Tunnista triggerit. Mitkä tilanteet, kosketukset, hajut, äänet tai vuorovaikutustilanteet lisäävät turvattomuuden tunnetta?
• Sanoita rajat ennen läheisyyttä. Älä jätä kaikkea päätöksentekoa kiihottuneeseen hetkeen.
• Pidä pysähtyminen mahdollisena. “En tiedä” ja “haluan tauon” ovat riittäviä vastauksia.
• Vältä pakkoaltistusta. Läheisyys ei palaudu sillä, että itsensä pakottaa tilanteisiin, joihin ei ole valmis.
• Hae trauma- ja seksuaaliterveyttä ymmärtävää ammattilaisapua. Erityisesti jos oireisiin liittyy dissosiaatiota, paniikkia, väkivaltakokemuksia tai merkittävää toimintakyvyn haittaa.

ADHD ja seksuaalinen traumahistoria – kaksi ilmiötä, yksi ihminen

ADHD ja trauma voivat esiintyä samassa ihmisessä ja tehdä oirekuvasta vaikeamman. Niitä ei silti pidä sulattaa yhdeksi diagnoosiksi tai neurobiologiseksi selitykseksi. Seksuaalisen turvallisuuden käytännön rajoja ja suostumusta käsittelen lisäksi julkaisuun valmistellussa omassa turvallisuusartikkelissa; laajempi nykyinen ADHD-seksuaalisuuden kokonaisuus löytyy artikkelista ADHD ja seksuaalisuus.

Hyvä asiantuntijuus ei sano “hermostosi muistaa kaiken”. Se kysyy: mikä tässä on ADHD:ta, mikä traumaoiretta, mikä parisuhteen dynamiikkaa ja mikä seksuaalisen toimintakyvyn omaa vaihtelua?

Vasta sen jälkeen voidaan rakentaa toimiva ja turvallinen eteneminen.

Usein kysyttyä ADHD:sta ja seksuaalisesta traumahistoriasta