Rakastuminen voi tuntua poikkeuksellisen intensiiviseltä. ADHD voi joillakin vaikuttaa siihen, miten huomio, palkitsevuus, impulsiivisuus ja tunteiden säätely toimivat – mutta tästä ei seuraa, että rakastuminen olisi ADHD-ihmiselle “dopamiinihuume”.

Romanttinen rakastuminen on monimutkainen biologinen ja psykologinen ilmiö. Siihen osallistuu useita hermoverkkoja, välittäjäaineita, hormoneja, oppimista, muistia, odotuksia ja sosiaalista vuorovaikutusta. Yhden välittäjäaineen selitys kuulostaa hyvältä Instagramissa. Neurobiologia on hieman hankalampi yhteistyökumppani.

Mitä ADHD:n neurobiologiasta oikeasti tiedetään?

ADHD:n neurobiologiassa tutkitaan muun muassa frontostriataalisia verkostoja, katekolaminergistä modulaatiota, reward processingia, reinforcement learningia ja delay discountingia. Dopamiini ja noradrenaliini ovat relevantteja, mutta ADHD ei ole yksinkertainen tila, jossa “dopamiinia vapautuu liian vähän” kaikkialla aivoissa.

Siksi väite “ADHD-ihminen etsii rakastumisesta puuttuvaa dopamiinia” menee pidemmälle kuin tutkimusnäyttö sallii.

Dopamiini ei ole pieni parisuhdejumala, joka päättää milloin kiinnostus loppuu.

Voiko rakastuminen olla ADHD:ssa intensiivistä?

Voi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että näin olisi kaikilla. ADHD:ssa tavallista yleisemmät tunnesäätelyn vaikeudet, huomion voimakas suuntautuminen kiinnostavaan kohteeseen ja yksilölliset erot palkkioiden käsittelyssä voivat olla osa kokonaisuutta.

Joissakin tutkimuksissa ADHD-piirteisiin on liittynyt keskimäärin voimakkaampaa passionate love -kokemusta. Tällainen ryhmätason yhteys ei kuitenkaan osoita, että ADHD aiheuttaisi tietynlaisen rakastumisen – saati että mekanismi olisi yksinkertaisesti dopamiini.

Rakastumiseen itsessään voi liittyä myös voimakasta huomion suuntautumista kumppaniin, lisääntynyttä energiaa ja jatkuvaa ajattelua. Näitä esiintyy ihmisillä ilman ADHD:takin.

Hyperfokus vai tavallinen alkuhuuma?

Termiä hyperfokus käytetään kuvaamaan hyvin voimakasta ja pitkäkestoista huomion kiinnittymistä kiinnostavaan tehtävään tai kohteeseen. Se on hyödyllinen kuvaileva käsite, mutta ei ADHD:n virallinen diagnostinen kriteeri.

Kun uusi ihminen tuntuu erityisen kiinnostavalta, huomio voi suuntautua häneen voimakkaasti. Silti jokainen intensiivinen ihastus ei ole hyperfokusta, eikä hyperfokus todista erityisestä neurokemiallisesta rakkaustyypistä.

Kun alkuhuuma tasaantuu

Romanttisen suhteen alkuvaiheen intensiteetti ei yleensä pysy samanlaisena loputtomasti. Tämä on normaalia eikä ADHD-spesifi ilmiö.

Virhe syntyy, jos muutosta tulkitaan automaattisesti näin: “dopamiini laski, joten ADHD-aivot tarvitsevat uuden ihmisen”. Tutkimus ei anna tällaiseen päätelmään perustetta.

Kiinnostuksen vaihteluun voivat vaikuttaa esimerkiksi:

• suhteen laatu ja konfliktit
• stressi ja univaje
• masennus tai ahdistuneisuus
• seksuaalisen halun vaihtelu
• arjen kuormitus
• uutuuden väheneminen
• kiintymyssuhteeseen liittyvät toimintamallit
• ADHD-oireiden vaikutus arkeen.

Parisuhteen rauhoittuminen ei siis yksin tarkoita rakkauden loppumista. Mutta myöskään kaikkea tyytymättömyyttä ei pidä selittää “turvalliseksi muuttuneella hermostolla”. Jos suhde ei toimi, asia kannattaa kohdata suhteen tasolla.

ADHD ei tee rakkausaddiktiosta väistämätöntä

“Rakkausaddiktio” on populaarikulttuurissa yleinen termi, mutta sitä ei pidä käyttää löyhänä neurologisena diagnoosina. Intensiiviset ja nopeasti vaihtuvat ihmissuhteet voivat liittyä hyvin erilaisiin tekijöihin.

Jos ihminen toistuvasti menettää toimintansa hallinnan, toimii omien arvojensa vastaisesti tai ajautuu haitallisiin suhteisiin, kannattaa arvioida konkreettista käyttäytymistä ja sen taustatekijöitä sen sijaan, että kaikki nimetään “dopamiiniriippuvuudeksi”.

Tylsyys ei ole sama asia kuin rakkauden loppuminen

Pitkässä suhteessa uutuus luonnollisesti vähenee. Uusien yhteisten kokemusten, leikin, tavoitteiden ja vaihtelun lisääminen voi olla hyvä parisuhdetaito riippumatta siitä, onko kummallakaan ADHD:ta.

Samalla kannattaa erottaa toisistaan tilapäinen tylsyys, krooninen tyytymättömyys, seksuaalisen halun muutos ja suhteen perustavanlaatuiset ongelmat. Ne eivät ole sama asia eivätkä tarvitse samaa ratkaisua.

Miten ADHD:n kanssa voi suojata parisuhdetta?

• Älä tee hetkellisestä tunteesta lopullista diagnoosia suhteelle.
• Ulkoista arjen muistaminen järjestelmiin. Kumppanin ei tarvitse toimia kalenterina.
• Puhu uutuuden ja oman tilan tarpeesta ennen kuin niistä tulee konflikti.
• Tunnista impulssin ja päätöksen ero. Voimakas tunne ei vaadi välitöntä toimintaa.
• Arvioi koko suhdetta. Kaikkea ei pidä neurologisoida.

Kiintymyssuhteen dynamiikkaa käsittelen tarkemmin artikkelissa ADHD ja kiintymyssuhde. Parisuhteen laajempia haasteita käsittelee myös ADHD ja parisuhteen erohaasteet.

Rakkaus on enemmän kuin välittäjäaine

ADHD:n neurobiologia voi auttaa ymmärtämään joitakin käyttäytymisen ja motivaation piirteitä. Se ei kuitenkaan pysty kertomaan, ketä rakastat, miksi suhde toimii tai milloin siitä pitäisi lähteä.

Hyvä neurobiologia lisää ymmärrystä. Huono neurobiologia muuttaa jokaisen parisuhdeongelman PowerPoint-nuoleksi dopamiiniin.

Usein kysyttyä ADHD:sta ja rakastumisesta